Vanhemmuus Minä vanhempana
25/03/2017

Tältä sijaisvanhemmuus tuntuu: ”Vauva oli heti kuin oma”

Lapsettomuudesta kärsineistä Johannasta ja Tomista tuli yllättäen vanhempia, kun kuusiviikkoinen Olli-vauva tarvitsi kiireesti sijaiskodin. Myöhemmin elämä tarjosi sijaisvanhemmuuteen ryhtyneelle pariskunnalle toisenkin yllätyksen.

Lapsettomuudesta kärsineistä Johannasta ja Tomista tuli yllättäen vanhempia, kun kuusiviikkoinen Olli-vauva tarvitsi kiireesti sijaiskodin. Myöhemmin elämä tarjosi sijaisvanhemmuuteen ryhtyneelle pariskunnalle toisenkin yllätyksen.

Tältä sijaisvanhemmuus tuntuu: ”Vauva oli heti kuin oma”

Lapsettomuudesta kärsineistä Johannasta ja Tomista tuli yllättäen vanhempia, kun kuusiviikkoinen Olli-vauva tarvitsi kiireesti sijaiskodin. Myöhemmin elämä tarjosi sijaisvanhemmuuteen ryhtyneelle pariskunnalle toisenkin yllätyksen.

Sijaisvanhemmuus voisi alkaa milloin vain. Sosiaalityöntekijät olivat todenneet Johanna ja Tomi Kivilompolon päteviksi sijaisvanhemmiksi, joten sijaislasta saatettaisiin tarjota koska tahansa.

Siksi 33-vuotiaalla Johannalla oli puhelimen soittoääni aina päällä. Puhelu tuli torstaina 2.11.2015 kello kahdelta iltapäivällä.

Johanna vastasi puheluun, joka tuli vieraasta numerosta. Soittaja oli sosiaalityöntekijä.

– Täällä on kuusiviikkoinen vauva vailla kotia. Otatteko hänet? Nyt on kiire.

Mutta mennään ensin joitakin vuosia taaksepäin tarinan alkuun.

Pakko saada vauva

Siitä oli tullut pakkomielle. Johannan oli tultava raskaaksi. Lapsi pelastaisi parisuhteen, tai niin Johanna ainakin kuvitteli.

Johanna oli avioitunut parikymppisenä, ja lapsi oli tervetullut. Kun yritys ei vuodessa tuottanut tulosta, pariskunta meni hedelmöityshoitoihin.

Hoidot olivat Johannan mielessä yötä päivää. Niihin oli turvallista keskittyä, kun suhteessa alkoi mennä huonosti.

Neljän vuoden hedelmöityshoitojen jälkeen mies teki päätöksen ja otti eron. Vaikka eron syyt olivat muualla kuin lapsettomuudessa, Johannan lapsihaaveet murskautuivat.

Näin uusimmat hedelmöityshoidot toimivat

Miten Johanna selvisi, sitä hän ihmettelee itsekin. Ystävät olivat tukena, ja myös usko Jumalaan kannatteli raskaina hetkinä.

Johannan ja 39-vuotiaan Tomin tiet kohtasivat, kun Johanna tarvitsi remonttiapua uuteen kotiinsa, josta hän halusi omannäköisensä. Johannan tuttu vinkkasi Tomista, jolla sattui olemaan osaamista ja aikaa ensihoitajan opintojensa lomassa.

Vaikka Johanna oli päättänyt unohtaa miehet toistaiseksi, hän ei voinut olla panematta merkille, miten paljon hänellä ja Tomilla oli yhteistä. Ja niinhän siinä kävi, että juttu loksahti seurusteluksi. Eikä rakastunut pari aikaillut. Puolen vuoden kuluttua soitettiin hääkelloja.

Satuttavia puheita

Pariskunta halusi myös lapsia. He yrittivät vuoden, mutta Johanna ei tullut raskaaksi. Hän ei voinut uskoa, että oli taas samassa tilanteessa.

Tutkimuksissa ei Johannasta eikä Tomista löytynyt mitään vikaa. Silti kaikki kolme tehtyä inseminaatiotakin johtivat pettymykseen.

Johanna ja Tomi halusivat kokeilla kaikki mahdollisuudet, joten he päättivät kokeilla myös mikrohedelmöitystä. Klinikalta kerrottiin, että jonotus voisi kestää pahimmillaan jopa vuoden.

Milloin hakeutua lapsettomuushoitoon?

Tomi jaksoi koko ajan luottaa siihen, että lapsi tulee kyllä. Johannalla lapsettomuuden vuosia oli jo niin monta, että hän koki odottamisen lähes kestämättömänä. Hän joutui keksimään tekosyyn toisensa jälkeen, koska ei vain pystynyt menemään kavereiden lasten synttäreille tai vauvakutsuille ainoana lapsettomana.

– Eniten satuttivat joidenkin puheet siitä, miten helposti lapset ovat saaneet alkunsa. Tuntui, ettei tarvinnut tehdä muuta kuin istua saunan lauteilla miehen kanssa, Johanna sanoo.

Lopulta Johanna ei enää voinut odottaa. Jotakin oli keksittävä.

Matka omaan itseen

– Olin ajatellut jo pitkään, että voisin tarjota kodin lapselle, joka sellaista tarvitsee. Lapsen ei tarvitsisi olla biologinen, jotta voisin tuntea olevani äiti, Johanna sanoo.

Tuttu sijaisäiti tiesi kertoa, että Nuorten ystävät ry:llä alkaisi pian sijaisvanhemmuuskurssi, jossa sattui olemaan paikka vielä yhdelle pariskunnalle. Se oli Johanna mielestä merkki, että tässä kurssissa oli hänen mahdollisuutensa tulla äidiksi.

Tomilla sijaisvanhemmuus ei ollut käynyt mielessä, mutta Johanna sai puhuttua miehensä mukaan kurssille. Sen jälkeen ei kuitenkaan olisi pakko ottaa vastaan sijaislasta, jos ei haluaisi.

Minustako sijaisvanhempi?

Ennen kurssin alkua sosiaalityöntekijä tuli Johannan ja Tomin kotiin tarkistamaan, että se on soveltuva lapsille. Hän myös haastatteli pariskuntaa. Johannan ja Tomin piti kertoa, millaisista taustoista he tulivat, miksi he halusivat sijaisvanhemmiksi ja mitä he odottavat siltä. Lisäksi hyväksymiskäytäntöihin kuuluu rikosrekisterin tarkistaminen.

Johanna ja Tomi hyväksyttiin kurssille, joka alkoi maaliskuussa 2015. Kurssilla pureuduttiin vanhempana olemiseen aina lakipykälistä lähtien. Luennot käsittelivät lisäksi parisuhdetta ja kasvatusasioita. Joka kerralla tuli kotitehtäviä.

Kurssi oli matka myös itseen

Varsinkin Tomille kurssi oli isompi matka omaan itseen. Kun siellä käytiin läpi omaa lapsuutta, Tomin oli aika tarttua yli kolmenkymmenen vuoden takaisiin muistoihinsa.

– Isäni oli alkoholisti ja äitini sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen saatuaan minut. Olen nuorin neljästä sisaruksesta, Tomi kertoo.

Sijaisvanhemmuuskurssilla Tomi alkoi oivaltaa, miksi hän reagoi asioihin tietyllä tavalla.

– Tajusin, että täydellisyyden tavoitteluni kumpuaa rankasta lapsuudestani. Aloin opetella olemaan armollisempi itseäni kohtaan.

Johannalle yksi kurssin tärkeimmistä opeista oli hyväksyä lapsettomuutensa. Ei olisi oikein sijaislasta kohtaan, jos hän tuskailisi oman lapsen saamisen kanssa.

– Kun olimme avanneet tämän oven, ei enää tuntunut siltä, että oma lapsi olisi ainoa keino saada olla vanhempi, Johanna kertoo.

Kurssi päättyi elokuussa 2015, ja Johanna ja Tomi saivat todistukset kelpoisuudesta sijaisvanhemmiksi. He jättivät toivomuksen, että saisivat mahdollisimman pienen sijaislapsen. Sitten ei voinut muuta kuin odottaa.

Kumpikaan ei osannut aavistaa, että puhelin soisi jo muutaman kuukauden kuluttua.

Maailman kaunein lapsi

– Nyt tuli puhelu vauvasta, Johanna sai soperrettua työkavereilleen.

Hän itki hysteerisenä, mieli oli aivan sekaisin. Työkaverit näkivät heti, ettei Johanna enää sinä päivänä kykenisi työntekoon, ja lähettivät hänet kotiin. Siellä odotti Tomi, jolle sosiaalityöntekijä oli myös soittanut.

Tomi oli hoksannut kysyä, milloin asia pitäisi päättää.

– No, jos ennen neljää ilmoitatte, sosiaalityöntekijä oli vastannut.

Kello oli kolme.

Johanna istui Tomin kanssa olohuoneen valkoisella sohvalla. Pohdintaa ei kuitenkaan tarvittu. Totta kai he ottaisivat vauvan.

Viikonlopun aikana Johanna varasi Facebook-kirpputorilta pinnasängyn, turvakaukalon ja muita vauvatarvikkeita. Käytettynä löytyi myös Johannan ikuinen haave: Emmaljungan valkoiset keinonahkavaunut.

Ostaessaan Prismasta kosteuspyyhkeitä ja vaippoja Johanna yritti kuvitella, miltä vauva näyttäisi. Mitä jos hän ei kiintyisikään lapseen heti?

– Oli koko ajan sellainen olo, että haluan vain hakea lapsen kotiin, Johanna sanoo.

Päivä täynnä onnea

Tavaroiden hankkimiseen oli aikaa vain kuusi päivää, sillä vauvan lastensuojeluyksikössä viettämä aika haluttiin pitää niin lyhyenä kuin mahdollista.

Keskiviikko 18.11.2015 oli Johannan siihenastisen elämän onnellisin päivä. Kello kahdelta iltapäivällä he ajoivat lastensuojeluyksikön pihaan. Heti eteisessä ruskeaan vilttiin kääritty, seitsenviikkoinen poikavauva annettiin Johannan syliin.

Hädin tuskin kolmekiloinen pienokainen oli unessa. Johanna itki, ja hänen jalkansa melkein pettivät alta. Olli oli maailman kaunein lapsi!

Johannan ja Tomin esikoinen, Olli.

Lapsettomuudesta kärsineistä Johannasta ja Tomista tuli yllättäen vanhempia, kun Olli-vauva tarvitsi kiireesti sijaiskodin.

Kun Johanna katsoi Ollia, kaikki stressi ja tuskailu omasta lapsesta katosivat. Tässä sylissä oli kaikki, mitä hän toivoi. Tälle lapselle hän halusi antaa turvan ja kodin.

Sijaisvanhemmuus kannatti

Vauva tuntui heti läheiseltä, kuin omalta lapselta. Kiintymys oli niin voimakasta, että Johannan oli pakko toppuutella itseään ja muistuttaa, että Ollilla oli myös toiset vanhemmat.

Silti huomaamattaan Johanna alkoi höpötellä vauvalle, että äiti on tässä. Se tuntui Johannan mielestä luontevammalta kuin puhua itsestään nimellä.

Ollin hoitaminen oli helppoa, sillä hän oli tyytyväinen vauva. Johanna ja Tomi eivät silti raaskineet nukuttaa häntä omassa sängyssään, vaan pitivät hänet vierellään. He uskoivat, että sitä Olli tarvitsi eniten rikkonaisen elämänalun jälkeen; syliä, lämpöä ja rakkautta.

Muutaman kuukauden iässä Olli alkoi tavata biologisia vanhempiaan noin kolmen viikon välein. Johannaa ja Tomia sitoo tiukka vaitiolovelvollisuus, joten he eivät saa kertoa mitään Ollin biologisista vanhemmista tai niistä oloista, joista vauva heille tuli.

Sijaisvanhemmuuteen kuuluu myös, että sosiaalityöntekijä vierailee kodissa kerran kuussa. Hän tarkkailee lapsen vointia ja on myös tukena sijaisvanhemmille. Viranomaiset huolehtivat lisäksi kaikesta sijaisvanhemmuuteen liittyvästä byrokratiasta.

Arkeaan Johanna, Tomi ja Olli elävät kuitenkin ihan niin kuin kuka tahansa pikkulapsiperhe.

Ollia hoidetaan kuin omaa

Heiltä on kysytty, miten he ovat uskaltaneet ottaa sijaislapsen, kun ikinä ei voi tietää, milloin lapsi otetaan pois. Tätä kysymystä Johanna ja Tomi ovat joutuneet kysymään myös itseltään. Lastensuojelun kohteena olevan lapsen kotiinpaluu on mahdollinen, jos kotiolot muuttuvat paremmiksi.

Toisaalta joskus sijaislapsi elää sijaisperheessä koko lapsuutensa, aina täysi-ikäiseksi asti tai sijaisvanhemmat saavat mahdollisuuden adotoida lapsen. Mutta jos näin ei käy, lapsen viralliset huoltajat ovat biologiset vanhemmat.

– Kun Ollin lähtöpäivä koittaa – täysi-ikäisenä tai aiemmin – se tulee olemaan kova paikka, Johanna tietää jo nyt.

Hän ei kuitenkaan halua miettiä asiaa liikaa.

– On vain ajateltava, että Ollia hoidetaan kuin omaa poikaa, niin kauan kuin saadaan ja niin hyvin kuin osataan.

Tomi taas on vastannut kyselijöille, etteihän biologisestakaan lapsesta voi satavarmasti tietää, kuinka kauan hänet saa itsellään pitää.

Epätodellinen yllätys

Kun Olli oli puolivuotias, lapsettomuusklinikalta tuli tieto, että Johanna ja Tomi pääsisivät jonottamaansa hoitoon. Sillä hetkellä lapsettomuushoidot tuntuivat toissijaisilta – olihan heillä jo Olli. Lisäksi pariskunnan toiveissa oli ottaa jossain vaiheessa toinenkin sijaislapsi.

Johanna ei myöskään enää uskonut, että hoidot voisivat päättyä muuhun kuin pettymykseen. Silti he päättivät kääntää vielä viimeisenkin kiven – eipähän ainakaan tarvitsisi jossitella myöhemmin.

Alkionsiirrosta oli kahdeksan päivää, kun Johanna teki saman kuin kymmeniä kertoja aiemminkin: pissasi tikkuun vessassa, jätti sen sinne ja meni hetken päästä katsomaan. Oikeastaan testin olisi saanut tehdä vasta kahden viikon kuluttua siirrosta, mutta Johanna halusi hoitaa asian pois ennen viikonlopun reissua.

– Tällä kertaa en odottanut mitään. Negatiivinen se kuitenkin olisi, kuten aina ennenkin, Johanna kertoo ajatelleensa.

Kun Johannan katsoi tikkua, siinä komeili kaksi haaleaa viivaa. Ensimmäistä kertaa tikku näytti sitä, mitä hän oli toivonut koko sen kymmenen vuoden ajan, jonka hän oli yrittänyt tulla raskaaksi.

Raskaana sittenkin

Samana päivänä alkoi verenvuoto. Johanna päätteli, että alkio on yrittänyt kiinnittyä ja epäonnistunut.

Vaikka verenvuoto jatkui, Johanna teki vielä uuden testin virallisena testipäivänä.

Viivat olivat vahvistuneet.

Lapsettomuusklinikallakin arveltiin, että alkio oli yrittänyt kiinnittyä siinä onnistumatta. Silti raskaus näkyi verikokeissa. Lääkärit kertoivat Johannalle ja Tomille, että varma tieto saataisiin kuitenkin vasta varhaisultrassa.

Sitten Johanna huomasi voivansa pahoin autossa. Toiveikkaana hän oli aiemminkin kuvitellut raskausoireita, mutta tällaista hän ei ollut ikinä kokenut.

Varhaisultra tehtiin raskausviikolla seitsemän. Sikiön sydämenlyönnit löytyivät samantien.

Vaikka Johanna viimein uskoi olevansa raskaana, hän epäili jokaikinen päivä, että raskaus jatkuisi. Vasta puolenvälin jälkeen Johanna uskalsi rentoutua.

Haastatteluhetkellä Johannalla on alkamassa raskausviikko 30. Vauvan laskettu aika oli tammikuun lopussa.

Yksi asia on joka tapauksessa varma: Olli tulee aina olemaan Johannan ja Tomin esikoinen.

 

Ollin nimi on muutettu. Lisätietoa sijaisvanhemmuudesta: nuortenystavat.fi

Juttu julkaistiin 01/17 Kaksplussassa.

 

Lue myös:

Miksei toista lasta kuulu? – mitä on sekundaarinen lapsettomuus

Sokea Meeri sai kolme lasta hedelmöityshoidoilla

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.