Minun tarinani 03.11.2016 Päivitetty 21.06.2021

Tuliko ero? Näin huomioit lapsen tunteet

Lapsen selviytyminen erotilanteesta riippuu siitä, miten vanhempien yhteistyö toimii eron jälkeen.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
iStock

1. Vanhemmuus ei pääty, vaikka tulisikin ero

Eron jälkeen olisi tärkeää pystyä sopimaan lapsen tai lasten hoitoon liittyvästä yhteistyöstä ilman sarvia ja hampaita, asiallisesti. Hyvä yhteistyö vaatii tietoista päätöstä. Jos toisen kohtaaminen tuntuu mahdottomalta, käytä vaikka tekstiviestejä arjen yhteistyön hoitamiseen.

2. Älä käytä lastasi terapeuttina tai viestinviejänä

Lapsen täytyy saada pysyä lapsena erosta huolimatta. Aikuisten murheet ja riidat ovat lapsen kannettaviksi liian suuria; hae apua muilta aikuisilta. Avun hakeminen on vahvuutta.

Lasta ei saa myöskään käyttää viestinviejänä esimerkiksi tilanteessa, jossa vuoroviikkoasumisjärjestely vaatii tiedon kulkua vanhempien välillä.

3. Huolehdi siitä, että lapsesi tulee kuulluksi ja nähdyksi erosta huolimatta

Lapselle on tärkeää, että hänet huomataan, vaikka vanhemmilla olisikin vaikeaa. Etenkin pieni lapsi tulee vanhemman luo tarpeineen ja tunteineen niin kuin ennenkin. Lapsi ei saisi tuntea itseään hylätyksi eron vuoksi.

4. Tee lapselle selväksi, ettei hän ole syypää vanhempien eroon

Jos asiasta ei koskaan puhuta, lapsi voi ajatella, että hän on jotenkin aiheuttanut vanhempiensa eron. Lapsi voi kantaa asiasta turhaa syyllisyyttä jopa vuosikausien ajan ilman, että vanhemmat tietävät asiasta.

5. Annan lapsen puhua eron aiheuttamista tunteista

Lapsenkin tunteille pitäisi löytyä tilaa, vaikka ero herättääkin vanhemmissa kipeitä tunteita.

Ohjeet antoivat psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru Väestöliitosta, sosiaalityöntekijä, perheasioiden sovittelija Vesa Knutti Helsingin kaupungin perheneuvolasta, suunnittelija Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liitosta ja Uudenmaan aluekoordinaattori Terhi Rapeli Yhden vanhemman perheiden liitosta.

Lisätietoa ja tukea:

apuaeroon.fi, vaestoliitto.finettiturvakoti.fi

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X