Vanhemmuus Minä vanhempana
30/06/2015

Viikon blogi: Höpsöä pientä

Viikon blogi: Höpsöä pientä

Helsinkiläisen Lindan, 22, blogi oli aluksi odotusblogi, joka sittemmin muuttui perhe/lifestyleblogiksi. Linda kirjoittaa kakkavaippojen täytteisestä arjesta pienen pojan kanssa, mutta yhtä lailla myös omista mielenkiinnonkohteistaan. Niitä ovat esimerkiksi hyvä ja terveellinen ruoka, treenaaminen, naisten ja lasten vaatteet sekä matkustelu. Monet ulkomailla asuvat ystävät lukevat blogista perheen kuulumisia.

 

Mistä blogin nimi tulee?

Kun olin raskaana ja päätin perustaa blogin, halusin nimen kuvastavan omaa pikku elämääni. ”Höpsöä pientä elämää” tuli heti mieleen. Äskettäin nimestä poistui sana ”elämää”, ja nyt nimi on ytimekkäämpi ja parempi.

Pahin blogimokasi?

Kirjoitin luonnoksiin erittäin kärkkään mielipiteen eräästä asiasta ja vahingossa julkaisin sen. Kyllä nolotti, sillä ainakin jotkut ehtivät lukea sen ja ihmettelivät.

Blogisi tähtihetki?

-Kun yhden hyvän viikon aikana sain hyvien psotausten ansiosta eniten katsojia kuin koskaan. Tai sitten pojan syntymästä kertominen, jos tässä semmoista tähtihetkeä haettiin. Syntymispostaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan yhä lempipostaukseni.

Mitä kasvatusneuvoa et noudata?

Vaikea sanoa, koska koen aikalailla kulkevani kultaista keskitietä enkä sodi mitään yksittäisiä kasvatusneuvoja vastaan.

Mitä teet eri tavalla kuin muut äidit?

Olen mielestäni aika rento äiti, enkä stressaa turhasta. On ihan ok, jos joskus joku rutiini jää pois päiväjärjestyksestä tai poika valvookin pari tuntia myöhempään.

Miten teillä rauhoitutaan iltaunille?

Tissiä ja höpsöttelyä sängyssä. Toisinaan luemme Vilkkaan iltapuuhat -nimisen iltasadun.

Pelottavin hetki äitiydessä?

Mitään yksittäistä pelottavaa asiaa ei ole sattunut, joten vastaan, että se kun kauhistelin useita kuukausia lentokonematkustamista vauvan kanssa. Se pelotti niin paljon. Vauvan takia sitä on alkanut pelkäämään kaikkea turhaakin.

 

Tutti vai ei?

Ei. Poika ei osannut syödä tuttia, ja ihan hyvä näin.

Kestovaippa vai kertakäyttövaippa?

Kertakäyttövaippa, ehdottomasti.

Karkkipäivä vai ei?

Lapselle kyllä, itselle ei. Herkuttelen salaa milloin huvittaa.

Tuttipullo vai imetys?

Imetys. Kohta on takana vuosi imetystä ja edelleen jatkuu.

Auto vai pyörä?

Helsingin keskustassa ehdottomasti pyörä.

Kerrostalo vai omakotitalo?

Olen aina asunut kerrostalossa, joten kerrostalo.

Tutustu vaikka näihin:

Synnytyksestä palautuminen kuvina

Imetys on ihana juttu

Miksi aina pitää arvostella

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.