Vanhemmuus Parisuhde ja seksi
13/05/2016

Näin teet uusperheestä perheen

Uusperheen ydin on toimiva parisuhde. Perheeksi kasvu vaatii kärsivällisyyttä usein vuosien ajan.

Näin teet uusperheestä perheen

Uusperheen ydin on toimiva parisuhde. Perheeksi kasvu vaatii kärsivällisyyttä usein vuosien ajan.

Uusperheen syntyyn liittyy kuherteluvaihe, jolloin rakastuneet näkevät kaiken hyvin myönteisesti, myös toisen lapset.

– Kumppanin lapsiin pyritään aluksi luomaan hyvää suhdetta, joskus jopa omien lasten kustannuksella. Yritys olla mieliksi voi aiheuttaa toisinaan omissa biologisissa lapsissa mustasukkaisuutta, kuvaa psykologi Anna Salmi Väestöliiton Parisuhdekeskuksesta.

Ruusunpunaisen alkurakkauden huumassa halutaan rakentaa perhettä. Vaihe voi kestää jopa kaksi–kolme vuotta.

Keskustele: Voiko uusperhe toimia edes teoriassa?

Erilaiset tavat aiheuttavat uusperheissä riitoja

Kun tunteet alkavat tasoittua, pari huomaa arjessa ryppyjä: on erilaisia toimintatapoja ja perhekulttuureita, eivätkä odotukset perhe-elämää kohtaan välttämättä täytykään.

– Pettymys voi tulla vaikka siitä, että on kovasti yrittänyt luoda suhdetta toisen lapseen, mutta suhde ei muodostu sellaiseksi kuin haluaisi, Salmi sanoo.

Perheenjäsenet yrittävät tässä vaiheessa määrittää asemaansa perheessä. Ilmassa on paljon epävarmuutta. Jos paikkoja ei löydetä, vaarana on, että yhden perheen sisällä toimiikin kaksi perhettä.

Lue myös: Miksi mennä naimisiin? Näin avo- ja avioliiton vastuut eroavat

Älä käskytä toisen lapsia ennen tunnesidettä

Varmimmin poteron saa aikaan, jos alkaa käskyttää kumppanin lapsia ennen kuin heihin on muodostunut tunneside.

– Oman lapseenkin on ensin luotu kiintymyssuhde ja vasta sen jälkeen ryhdytty kasvattamaan. Kun mukana on kiintymys, ollaan ihan eri pohjalla; lapsi pyrkii säilyttämään hyvän suhteen vanhempaan, ja tämä saa hänet tekemään toivottuja asioita. Uusperheessäkään ei voi heti hypätä auktoriteetin rooliin.

Biologisen vanhemman tukena voi siis olla, mutta ei heti vastuussa kurinpidosta.

– Jos toisen lasten käytös on omasta mielestä huonoa, koko uusperhe voi yhdessä sopia säännöt, jotka koskevat tasapuolisesti kaikkia lapsia. Ne voi laittaa esille näkyvään paikkaan, Salmi vinkkaa.

Lue myös: Vauvavuosi panee parisuhteen koville – Tämän takia ero ei kannata

Parisuhde on kaiken ydin

Jos kumppanin lapsia kohtaan nousee vihan tunteita, ne ammentavat Salmen mukaan ulkopuolisuuden tunteesta.

– Uusperheen ydin on parisuhde. Jos on varma, että toinen rakastaa, sietää paremmin vastoinkäymisiä.

Uusperheen muodostumiseen toimivaksi perheeksi voi kulua jopa seitsemän vuotta. Jos omat toiveet perheen muodostumisesta eivät toteudu, vaarana on kääntyminen omien lasten puoleen ja parisuhteen kärsiminen.

Muista ystävällisyys toisen lapsia kohtaan

Uusperhettä rakentava voi joutua kohtaamaan hyvinkin kipeitä tunteita, mutta silti tulisi muistaa ystävällisyys toisen lapsia kohtaan. Tämä ei ole aina helppoa. Ihmissuhteiden rakentaminen kysyy aikaa ja kärsivällisyyttä.

– Ei ole kysymys siitä, että pitäisi rakastaa kaikkia samalla tavalla. Toisenkin lapsia kohtaan tulisi kuitenkin käyttäytyä reilusti ja ystävällisesti, Salmi toteaa.

Joskus käy niin, että uusperhekuvioon hypätään pitäen kiinni ydinperheen mielikuvasta, eikä toisen lapsia hyväksytä.

– Tällaisessa tilanteessa otetaan puoliso, muttei hyväksytä hänen menneisyyttään ja sitä, että lapset tulevat suhteen mukana.

Ydinperhehaaveet johtavat herkästi kumppanin lasten ohittamiseen, riitoihin tai perheen sisäisiin liittoutumiin.

Ero on vaikea 4–6-vuotiaalle

Murrosikäiselle eron ja uuden perheen hyväksyminen voi olla erityisen vaikeaa. Alle 10-vuotiaat sopeutuvat yleisesti melko hyvin uuteen perhemalliin. 4–6-vuotias saattaa kuitenkin alkaa kilpailla oman vanhemman huomiosta.

Se, miten vaikeana lapsi kokee eron ja uuden perheen, riippuu myös hänen temperamentistaan. Etenkin herkälle lapselle ero voi olla vaikea kokemus, ja hän voi osoittaa sen monin tavoin.

Uusperheen vauva voi sinetöidä uuden liiton. Vauva voi toimia perheen yhdistäjänä, mutta hän voi myös herättää mustasukkaisuutta toisissa lapsissa.

Lue myös: Näin puhut lapselle erosta

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.