Vanhemmuus Parisuhde ja seksi
17/01/2014

Nuupahtanut seksielämä? Kokeile luomupornoa!

Yhä useammat tavisparit kuvaavat tai kirjoittavat nettiin seksielämänsä saloja toisten huviksi ja hyödyksi. Omaa seksiblogia pitävät Ace ja Lina kertovat, mikä paljastelussa viehättää – ja mitä hyötyä ”luomupornosta” voi olla.

Nuupahtanut seksielämä? Kokeile luomupornoa!

Yhä useammat tavisparit kuvaavat tai kirjoittavat nettiin seksielämänsä saloja toisten huviksi ja hyödyksi. Omaa seksiblogia pitävät Ace ja Lina kertovat, mikä paljastelussa viehättää – ja mitä hyötyä ”luomupornosta” voi olla.

”Puin ylleni mustaa keinonahkaa olevat alusvaatteet, stringit ja rintaliivit. Laitoin myös nahkaiset, yli polven yltävät saappaat, joita olen pitänyt seksin aikana ennenkin. Lopuksi asetin nahkaisen kaulapannan kaulaani ja kiinnitin jonkin aikaa sitten ostamamme ketjun siihen…”

Suomalaiset Ace ja Lina kirjoittavat Sexxperience-blogia, josta yllä oleva teksti on lainattu. Blogissa pariskunta kertoo avoimesti fantasioistaan ja yhteisistä seksikokemuksistaan.

– Blogi tekee hyvää seksielämälle, koska sen kautta saamme uusia ideoita kokeiltaviksi. Bloggaaminen on meille harrastus, me olemme vain valinneet aiheeksemme seksin. Se on meille tavallinen teema siinä missä muoti, ruoka tai puutarhanhoito muille bloggaajille, Lina kertoo.

Kiihotu ja paranna maailmaa

Pornon katsominen on nykyään entistä helpompaa. Pornoleffaa ei enää tarvitse vuokrata salakähmäisesti tai tilata ruskeassa kirjekuoressa kotiin. Ilmaista pornoa on netti täynnä, ja sivuhistorian saa aina poistettua.

Kyllä, pornoteollisuus on osin pahaa: jotkut netin pornopätkien naisista ja miehistä ovat mukana vastentahtoisesti. Mutta on eettisempikin tapa kuluttaa pornoa.
Voi käyttää luomupornoa.

Luomuporno tarkoittaa pornokuvia, -videoita tai -blogeja, joita tavisparit tekevät omaksi ja muiden huviksi. Hakusanat ”amateur” ja ”porn” vievät perille. Suomalaista luomupornoa tarjoaa esimerkiksi Alastonsuomi-sivusto, jonne on ladattu yli puoli miljoonaa kuvaa ja tuhansia videoita. Bloggaajiakin sivustolla on kymmeniä tuhansia. Kuutisen vuotta toimineella sivustolla on yli 200 000 eri viikkokävijää.

Ehkä sinäkin olet käynyt? Nuorista miehistä 80 prosenttia ja nuorista naisista 40 prosenttia on katsonut pornoa joskus, kertoo Osmo Kontulan Halu ja intohimo -kirja. Naisten osalta luvut ovat kasvaneet nopeasti parin vuosikymmenen aikana, ja suunta on yhä kasvava.

Netin nykyiseksi pornomääräksi on eri laskentatavoilla arvioitu 10–15 prosenttia kaikista sivustoista.

Miksi luomupornoon sitten kannattaa tutustua? Jos oma seksielämä on nuupahtanut, toisten seksileikkien katsominen voi antaa siihen uutta virtaa. Seksielämä saa sytykkeen fantasioista, ja yksi parhaista fantasioiden sytyttäjistä on porno, joko kuvallinen tai sanallinen.

Luomupornon katsominen voi olla myös ideologinen teko, jolla vastustaa kovaa pornoteollisuutta: tutkimusten mukaan pornoteollisuus on menettänyt jo paljon asiakkaita ja rahaa nettiin tulvivan kotitekoisen pornon takia.

Kuuluisin luomupornosivusto lienee Fuck for Forest, jonka tavisvideoiden tuotto menee sademetsien suojeluun.

Seksiblogit ovatkin blogimaailman luetuinta aineistoa: niitä tirkistellään, niistä haetaan vinkkejä tai vaikkapa vertaistukea erikoisempiin fetisseihin.

Sexpon toiminnanjohtajan Tommi Paalasen mielestä kotiporno on ennen kaikkea seksuaalista itseilmaisua.

– Kotipornon tekeminen, katsominen ja jakaminen voi olla hyvin kiihottavaa ja luoda seksuaalimyönteistä, avointa ja rohkeaa identiteettiä ja minäkuvaa. Amatööripornon parissa voi myös verkostoitua samanmielisten, seksuaalisesti avoimien ihmisten kanssa, Paalanen sanoo.

Mitä, jos joku tunnistaa?

Acen ja Linan mielestä pornon katsominen tai seksiblogien lukeminen auttaa tunnistamaan omaa seksuaalista identiteettiään: sitä, mikä juuri minua kiihottaa.

– Tavalliset parit saavat pornosta ideoita omaan seksielämäänsä. Miten se voisi olla huono asia kenenkään kannalta? Pornoa kritisoidaan paljon, mutta pitää miettiä, eroaako se oikeasti esimerkiksi erotiikkakirjallisuudesta? Ace kysyy.

Seksi ja seksuaalisuus on aina ollut ihmisille itseilmaisun muoto, ja sitä on myös tallennettu kautta aikojen. Kama Sutra, Decamerone ja Markiisi de Sade ovat olleet suosikkilukemistoa sukupolvesta toiseen, viime aikojen pehmopornohitti on ollut Fifty Shades of Gray.

Siihen on syynsä, että seksistä kirjoitetaan usein salanimellä. Ace ja Linakaan eivät halua paljastaa kasvojaan tai oikeita nimiään blogin takana.

– Olemme kyllä valo- ja videokuvanneet leikkejämme, mutta ne ovat olleet täysin omaan käyttöön.

– Nettiin voisimme laittaa ainoastaan kuvia tai videoita, joista meitä ei voisi tunnistaa. Kyse ei ole siitä, ettemme haluaisi tehdä niin, mutta meidän on ajateltava asiaa laajemmin, sillä kuvien tai muun materiaalin julkaiseminen voisi tuoda turhaa draamaa kaveripiiriin, perheeseen ja työelämään. Varsinkin jos puhutaan erikoisemmista leikeistä ja fetisseistä. Lähipiirissämme on konservatiivisia ihmisiä, jotka eivät suhteudu seksiin yhtä avoimesti kuin me, Lina sanoo.

Myös Tommi Paalanen muistuttaa, että jos jotain nettiin lataa, sitä ei ehkä saa koskaan pois. Riskinä voi olla pornovideoiden päätyminen vääriin käsiin tai asian nouseminen esiin väärässä yhteydessä.

– Monet kotipornon tekijät tosin tiedostavat riskit ja ovat henkisesti varautuneet siihen, että jotkut saattavat arvostella heidän elämäntapaansa tai seksuaalisuuttaan.

Seksistä voi tulla riippuvuus. Acen ja Linan elämää tasapainottavat akateemiset työt ja opinnot. Lapsia heillä ei vielä ole.

– Liiallisuuksiin mennään siinä vaiheessa, kun seksi hallitsee tai häiritsee muuta elämää. Seksin kuuluu kuitenkin olla hauskanpitoa, ei pakkomielle, Lina sanoo.

Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.