Vanhemman terveys 31.10.2017 Päivitetty 14.08.2023

Raskaus ja synnytys näkyvät kehossa – hyväksy vartalosi ja paranna seksielämääsi

Raskauden ja synnytyksen mukana muuttunut vartalo voi tuntua tuoreesta äidistä vieraalta ja aiheuttaa epävarmuutta myös parisuhteessa ja seksielämässä. Hyväksyvä asenne parantaa itseluottamusta ja heijastuu myös seksuaalisuuteen.

Teksti
Anna Mäkelä
Kuvat
Istockphoto

Raskaus ja synnytys tuovat mukanaan ihanan elämänmuutoksen, mutta jättävät myös jälkensä naisen kehoon. Muuttuva vartalo voi aiheuttaa ahdistusta, joka heijastuu monelle elämänalueelle. Opettele suhtautumaan kehoosi ja sen muutoksiin lempeydellä ja nauti sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Raskausaikana ei tule tavoitella hoikkuutta

Odotuksen ja synnytyksen aikaansaamat muutokset kehossa vaikuttavat usein tuoreen äidin kehonkuvaan ja itsetuntoon. Vaikka raskausaika on täynnä iloista odotusta, muuttuva keho voi tuntua kömpelöltä ja epäseksikkäältä. Monella on myös virheellinen, jopa vaarallinen, ajatus siitä, että kehon pitäisi palautua yhdeksän kuukauden mittaisesta urotyöstään muutamissa viikoissa, jopa päivissä.

Erityisesti julkkisodottajat ja sosiaalinen media luovat äideille painetta epärealistisen hoikkuuden tavoitteluun jo raskausaikana. Luonnottoman litteät raskausmahat ja timmeinä synnytyssairaalasta palautuvat äidit ovat synnyttäneet haitallisen kauneustrendin odottajien keskuudessa.

Vaikka julkkisodottajat suosivat kovaa treeniä ja tiukkaa ruokavaliota raskauden loppumetreille saakka taatakseen hoikan vartalon, muista, että timmeinkään vatsa ei saa mennä lapsen tai äidin terveyden edelle. Älä siis vertaa itseäsi Hollywood-äiteihin, vaan anna kehosi mukautua kohtaamiinsa muutoksiin.

Muuttuva keho aiheuttaa epävarmuutta

Kun lempifarkut eivät sujahda synnytyksen jälkeen jalkaan tai vatsa tuntuu roikkuvan housujen vyötäröllä, kokee moni äiti epävarmuutta omasta kehostaan. Erityisesti ahdistusta herättää muuttuneen vartalon vertailu omiin vanhoihin mittoihin tai muihin naisiin. Vaikka vertailun tietää aiheuttavan turhaan harmin tunteita, vain harva malttaa olla sitä tekemättä.

Omaa vartaloa tarkastellaan tavallisesti kohtuuttoman kriittisesti, mutta oma puoliso saattaa hyvinkin pitää raskauden pyöristämiä muotoja kauniina ja seksikkäinä. Kun tutkit vartaloasi lempeydellä, voit nähdä raskausarvetkin todisteina urheudestasi.

Vartalon lisäksi myös mielikuvat omasta tai puolison seksuaalisuudesta voivat muuttua raskauden ja synnytyksen myötä. Vanhemmaksi tuleminen herättää mielikuvia äitiydestä ja isyydestä, ja oman kumppanin näkeminen seksuaalisessa valossa voikin vanhemmuuden myötä tuntua hämmentävältä. Tällaisia tunteita pariskunnan kannattaa käsitellä yhdessä avoimesti keskustellen.

Raskaus ja sen tuomat muutokset voivat näkyä myös seksielämässä.

Tyytymättömyys omaan vartaloon vaikuttaa usein myös parisuhteeseen ja seksielämään.

Tyytymättömyys kehoon heijastuu seksielämään

Tyytymättömyys omaan vartaloon ilmenee helposti myös tyytymättömyytenä seksielämään. Vain 20 prosenttia naisista ilmoittaa olevansa tyytyväisiä vartaloonsa, ja kehoonsa tyytymättömistä naisista 80 prosenttia on myös muita tyytymättömämpiä seksielämäänsä.

Jos oma keho tuntuu intiimien hetkien aikana epämukavalta, siihen liittyvät ahdistuksen tunteet voivat vallata mielen. On mahdotonta olla aidosti läsnä kumppanille, jos mieli askartelee oman kropan epäkohdissa. Vatsamakkaroita murehtiessa unohtuvat nekin asiat, joihin on itsessään tyytyväinen. Kun aivot ovat hälytystilassa, muuttuu seksi stressaavaksi suorittamiseksi.

Suuret painonvaihtelut voivat toki olla ongelma myös puolisolle ja jopa ajaa parisuhteen kriisiin. Kuten muissakin parisuhteen pulmatilanteissa, kannattaa tätäkin asiaa lähestyä hienovaraisella rehellisyydellä sekä avoimella keskustelulla. Pelkän laihduttamisen on kuitenkin turha kuvitella parantavan ongelmallista parisuhdetta.

Keskity myönteiseen kehopuheeseen

Kun oma keho tuntuu vieraalta tai kömpelöltä, lähtee tärkein muutos laihdutuskuurin sijaan pään sisältä. Tarkkaile, miten ajattelet ja puhut kehostasi. Jos huomaat toistuvasti haukkuvasi tai arvostelevasi vartaloasi, keskity tietoisesti tunnistamaan negatiivinen kehopuhe ja korjaa sitä positiivisemmaksi.

Etsi ulkonäöstäsi piirteitä joista erityisesti pidät ja opettele löytämään hyvät puolet myös niistä, jotka ovat aiheuttaneet harmitusta. Voit pyytää apua hyvien puoliesi löytämiseen myös puolisoltasi tai ystäviltäsi.

Opettele tunnistamaan ja hylkäämään kielteinen, lyttäävä kehopuhe. Oman vartalon suomiminen vie seksihalut paitsi itseltä, myös kumppanilta. Toisen on vaikea pitää sinua haluttavana, jos et itsekään pidä.

Myös fyysisillä elämänmuutoksilla voi olla paikkansa, sillä terveiden ja säännöllisten elämäntapojen sekä liikunnan on havaittu parantavan käsitystä omasta kehosta sekä lisäävän itseluottamusta.

Oli vartalo minkä kokoinen tai muotoinen tahansa, todellinen seksikkyys kumpuaa sisältäpäin.

Lue myös:

Mitä, jos raskausvatsa ahdistaa ja inhottaa? Perheterapeutti vastaa

Näin äidin keho ja vauva muuttuvat alkuraskaudessa

Näin aloitat seksin synnytyksen jälkeen – 7 vinkkiä

Lähteet: Sexfullness – Yhdessä jaettu nautinto (Docendo), Väestöliitto

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X