Suomalaisnaisen tie vei Kanadaan – tytär syntyi intiaanireservaattiin
Rakkaus ojibwa-intiaaniin vei Siru Kantolan, 34, intiaanireservaattiin keskelle Kanadan korpimaita. Tyttärelleen Taigalle Siru siirtää Suomi-kulttuuria lukemalla. Mark-isä taas aikoo opettaa tytön metsästämään.
Kestovaippojen bongaamista Facebookin kirppisryhmistä, Netflixiä, vauvan syöttämistä, nukuttamista ja leikittämistä.
Kotiäidin arki on yllättävän samanlaista, asui sitten Suomessa tai intiaanireservaatissa Kanadan Arolandissa, kuten Siru Kantola.
Toisaalta elämä karun luonnon keskellä erämaassa asettaa omat haasteensa. Kun ikkunasta kurkistaessaan saattaa nähdä karhun, lasta ei tee mieli nukuttaa ulkona. Talvisin pakkasta ja lunta voi olla niin paljon, ettei ulkoilu lapsen kanssa onnistu lainkaan.
– Taiga syntyi joulukuun alussa, mutta pääsimme yhdessä ulos vasta maaliskuussa. Ihme, etten tullut hulluksi kotona istuessani, Siru nauraa.
Kesäisin Arolandin asukkaita piinaavat mäkäräiset ja hyttyset, mutta niistä ötökkäsuojatuissa vaunuissaan uinuva yhdeksänkuinen Taiga ei tiedä mitään.
Eläinten ja sääolosuhteiden asettamat haasteet ovat Sirun mielestä pieni hinta siitä, että kotipihalta pääsee suoraan metsään ja saa asua keskellä upeaa luontoa.
Yliopistoromanssi kypsyi suhteeksi
Puoliksi englantilaista, puoliksi ojibwa-intiaanin verenperintöä kantava Mark Bell, 42, vaikutti parikymppisen vantaalaistytön silmissä eksoottiselta. Se ei johtunut pelkästään tummista piirteistä, vaan myös miehen avoimesta ja itsevarmasta luonteesta.
Ensimmäisen kerran pariskunnan katseet kohtasivat Lapin yliopiston vaihtaribileissä 13 vuotta sitten. Silloin ensimmäistä vuottaan kuvataiteita opiskellut Siru ei osannut aavistaa, mihin rakkaus kahdeksan vuotta vanhempaan vaihto-opiskelijaan hänet vielä veisi.
– Jutellessamme huomasin nopeasti, että meitä yhdisti intohimo samoihin asioihin: luontoon, ulkoilmaelämään ja eläimiin, Siru muistelee nyt.
Taiga tule oppimaan koulussa paikallista intiaanikieltä. Nyt isä Mark puhuu tytölle englantia ja äiti Siru suomea.
Sujuvasti löytyneestä yhteydestä huolimatta suhteen alku ei ollut helppo. Lukuvuoden loputtua Mark palasi Kanadaan, ja pariskunta aloitti raastavan etäsuhteen.
Vajaan vuoden kuluttua ikävä ja opinnot ajoivat kansainvälistä politiikkaa opiskelleen Markin takaisin Rovaniemelle. Yhteisestä asuinpaikasta huolimatta suhteen yllä leijui epävarmuus.
– Kumpikaan ei tiennyt tulevasta, ja se ajoi suhteen kriisiin. Vasta kun päätimme, että haluamme olla oikeasti yhdessä, ahdistus helpotti, Siru kertoo.
Rähjäinen reservaatti järkytti
Kun Markille tarjottiin työpaikkaa edesmenneen ojibwa-äitinsä kotireservaatista Arolandista, hän päätti palata Kanadaan. Muutamaa kuukautta myöhemmin Siru seurasi perässä päästyään suorittamaan opintoihinsa kuuluvaa harjoittelua paikalliseen kouluun. Ensimmäinen käynti intiaanireservaatissa oli suomalaistytölle sokki.
– En ollut tajunnut lainkaan, millaisessa paikassa Mark asui. Reservaatin syrjäisestä sijainnista huolimatta odotin kehittynyttä paikkaa, joten huonokuntoiset talot ja ympäriinsä juoksentelevat koirat tulivat järkytyksenä, Siru muistelee.
– Toisaalta tänne tulee kuitenkin tie! Kanadassa on reservaatteja, joihin pääsee ainoastaan lentokoneella tai talvella jääteitse.
Ihmisten suhteen kulttuurisokki ei ollut niin suuri, sillä paikalliset muistuttivat tutulla tavalla suomalaisia.
– Alkuun minuun suhtauduttiin vähän ihmetellen. Intiaanit lämpenevät hitaasti vieraille, kuten monet pikkukaupungeissa asuvat suomalaisetkin, Siru kertoo.
Reservaatin 400 asukasta ovat tottuneet toimimaan yhteisönä ja auttamaan toisiaan. Se on yksi syy siihen, että Sirun kaupungissa varttunut ja laajasti matkustellut puoliso halusi muuttaa Arolandiin edistämään alkuperäisväestön hyvinvointia.
Kuvataideopettajaksi valmistuneella Sirulla ei ollut mahdollisuutta työntekoon Kanadassa ilman oleskelulupaa, jonka saaminen osoittautui vaikeaksi.
– Viranomaiset vaativat puhelutietojen ja sähköpostien kaltaisia todisteita minun ja Markin yhdessäolosta. Lopulta menimme naimisiin helpottaaksemme byrokratiaa. Kun viimein sain oleskeluluvan, sen ehtona oli se, että Mark sitoutuisi elättämään minua kolmen vuoden ajan, Siru kertaa.
Oleskeluluvan myötä Siru pystyi hakemaan töitä ja saikin niitä reservaatin ainoasta koulusta, jossa hän alkoi opettaa 1.–2.-luokkalaisia. Kun paikalliset huomasivat, ettei Siru ollut lähdössä minnekään, heidän suhtautumisensa häneen muuttui.
– Asukkaiden luottamus täytyi ansaita. He muistuttavat suomalaisia siinäkin, että he viihtyvät omissa oloissaan mutta lähemmän tuttavuuden myötä paljastuvat oikein sydämellisiksi ja ystävällisiksi.
Synnytyssairaalaan 400 kilometriä
Arolandin palvelut rajoittuvat pariin ruokakauppaan ja bensa-asemaan. Lähin kaupunki sairaaloineen ja palveluineen on vajaan sadan kilometrin päässä, mutta esimerkiksi synnytykset hoidetaan Thunder Bayssa, jonne on matkaa 400 kilometriä.
Myös raskauden aikaisia tarkistuskäyntejä varten Sirun piti matkata synnytyssairaalaan.
– Alkuun kävin siellä kerran kuussa, sitten raskauden edettyä useammin. Onneksi itse odotus sujui ongelmitta.
Siru jäi pois töistään pari viikkoa ennen laskettua aikaa ja matkusti Markin Thunder Bayssa asuvan siskon luo odottamaan synnytystä.
– Mark jäi kotiin hoitamaan neljää koiraamme. Sovimme, että kun supistukset alkavat, hän lähtee ajamaan kaupunkiin.
Taiga nukkuu intiaanien perinteisessä tiginakan-pussissa.
Ensimmäiset heikot supistelut Siru tunsi sunnuntai-iltana ja varoitti Markia, joka saapui seuraavana päivänä. Taiga ei kuitenkaan pitänyt kiirettä.
– Lapsivettä alkoi tihkua tiistaina, ja keskiviikkona kätilö sanoi, että synnytys on käynnistettävä pian, jos se ei itsestään käynnisty. Taiga ilmeisesti kuuli uhkauksen ja kiirehti syntymään torstaiaamuksi, Siru muistelee.
Vauva-arjen alku ei ollut vaaleanpunaista hattaraunelmaa. Siru oli päättänyt jo kauan ennen Taigan syntymää että aikoo imettää vauvaansa. Imetys kuitenkin takkusi, eikä Taigan paino tahtonut nousta. Lopulta lääkäri käski ruokkia vauvaa imetyksen ohella korvikkeella, ja Siru sai lääkityksen lisäämään maidontuotantoa.
– Korvikkeelle siirtyminen oli minulle hirveä pettymys, mutta tärkeintä oli, että vauvan paino saatiin nousuun, Siru kertoo.
Seuraava takapakki iski kivuliaan rintatulehduksen muodossa. Tulehduksesta kehittyi paise, jonka leikkaamista varten Siru vauvoineen joutui taas matkustamaan yli neljän tunnin matkan synnytyssairaalaan.
Tulehduksen hellitettyä Sirun onnistui ilokseen siirtää Taiga täysimetykselle.
Koska Siru itse on kuusilapsisen perheen esikoinen, juuri mikään pikkuvauva-arjessa ei enää hämmästytä häntä.
– Siitä yllätyin, kuinka kiinni olin vauvassa pitkään. Nyt isompana Taiga onneksi viihtyy jo isänkin kanssa niin, että pääsen kävelylle tuulettumaan.
Kahden kulttuurin lapsi
Siru vaalii kotimaansa perintöä lukemalla Taigalle suomenkielisiä kirjoja. Vaikka Siru ja Mark puhuvat keskenään englantia, lapselleen Siru puhuu aina suomea.
– Mark osaa suomeksi vain ostoslistoja, joten hän saa puhua Taigalle englantia, Siru nauraa.
Siru ei usko, että hänen ja Markin erilaiset kulttuuritaustat tulevat aiheuttamaan ongelmia Taigan kasvatuksen suhteen, vaikka Kanadassa esimerkiksi fyysinen kuritus ei ole vieläkään laitonta kuten Suomessa.
– Vaikka Mark on omassa lapsuudessaan saanut vitsasta, on itsestään selvää, ettei Taigaa kasvateta samoin.
Opettajana Siru on perehtynyt kehitys- ja oppimispsykologiaan, ja viisi pienempää sisarusta ovat hekin antaneet hänelle eväitä selvitä hankalista tilanteista.
– Koen, että minulla on aika hyvä käsitys lasten kasvusta, kyvyistä ja kasvatuskeinoista. Voi olla, että joissain asioissa joudun selittämään Markille, miksei Taiga esimerkiksi vielä voi osata tai ymmärtää jotain.
Siru arvelee, että jos jostakin sanomista tulee, se johtuu kulttuurierojen sijaan pariskunnan persoonallisuuseroista.
– Toisin kuin minä, Mark on hyvin kilpailuhenkinen. Voisin kuvitella, että tulevaisuudessa meille voisi tulla erimielisyyksiä siitä, jos Taiga alkaisi pelata esimerkiksi jääkiekkoa. Se kun on Kanadassa vielä isompi juttu kuin Suomessa.
Kanadassa vanhempainvapaa on vuoden mittainen, mutta Siru ei vielä tiedä, milloin aikoo palata töihin, sillä Arolandin reservaattialueella ei ole järjestettyä päivähoitoa alle esikouluikäisille lapsille. Tyypillisesti isovanhemmat ja muut sukulaiset huolehtivat lapsesta vanhempien käydessä töissä.
Koska Sirun ja Markin lähisukulaiset asuvat liian kaukana auttaakseen jokapäiväisessä arjessa, ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee lastenhoitajan palkkaaminen.
Kun Taiga täyttää neljä vuotta, hän voi aloittaa paikallisessa esikoulussa.
– Jokaiseen koulupäivään kuuluu paikallisen intiaanikielen opetusta. Myöhemmin lapsille opetetaan esimerkiksi kulttuuriin kuuluvaa ansastusta ja käsitöiden tekoa.
Naapureina karhuja
Sirua ja Markia on alusta asti yhdistänyt rakkaus ulkoilmaelämään ja eläimiin. Ontarion Arolandissa luonto tunkee usein yllättävän lähelle. Alueella elää susia, ilveksiä ja mustakarhuja, jotka viihtyvät erityisesti kaatopaikoilla roskia tonkimassa. Alkuun Siru laski innoissaan jokaisen näkemänsä karhun, mutta luovutti päästyään yli kahteenkymmeneen.
– Kerran raskaana ollessani kävelytin koiria tiellä, kun törmäsin yllättäen karhuun. Onneksi ohi sattui juuri ajamaan auto, joka otti meidät kyytiin. Nykyään ymmärrän kääntyä ajoissa ympäri, jos koirat nostavat karvansa pystyyn.
Muuttaessaan Kanadaan Siru oli kasvissyöjä, mutta olosuhteet saivat hänet pian ottamaan itse pyydetyn lihan osaksi ruokavaliotaan. Reservaatin alueella intiaanit saavat metsästää ympäri vuoden mitä tahansa riistaa. Jos Mark saa kaadettua syksyllä hirven, perhe on koko talven omavarainen lihan suhteen. Ruokalistaa täydentävät riistalinnut ja tuore kala.
Pienessä kaupassa myytävät vihannekset ovat kalliita ja laadultaan huonoja, mutta kesäisin perhe pääsee herkuttelemaan oman kasvimaan paprikalla, tomaatilla ja kesäkurpitsalla. Suomesta Siru myöntää kaipaavansa herkkuvalikoiman monipuolisuutta.
– Välillä on ihanaa päästä käymään isossa kaupassa Thunder Bayssa. Olen aina ihan että vau mitä kaikkea täällä on! Ison suomalaisyhteisön ansiosta sieltä saa onneksi myös ruisleipää ja salmiakkia.
Taiga viihtyy jo isänkin kanssa, joten Siru pääsee vaikka kävelylenkille itsekseen.
Koti on nyt Kanadassa
Kun Taiga oli muutaman viikon ikäinen, Sirun vanhemmat ja pikkusisko matkustivat Arolandiin ihastelemaan uutta perheenjäsentä. Neljää enoaan Taiga ei ole tavannut vielä lainkaan.
– Pitkät välimatkat kaikkialle ovat tämän paikan huonoin puoli. Suomeen päästäkseen pitää ensin ajaa Thunder Bayhin, lentää sieltä Torontoon, mistä edelleen Eurooppaan, jossa voi viimein vaihtaa Suomen koneeseen, Siru kertoo.
– Yli 20 tunnin matkustus vauvan kanssa ei varsinaisesti houkuttele, mutta tänä vuonna aiomme matkustaa Suomeen veljeni häihin.
Perheensä lisäksi Siru kaipaa Suomesta ystäviään, joihin hän pitää yhteyttä sähköpostilla ja Facebookin kautta.
– Kaverini täällä ovat pääsääntöisesti ulkomaalaisia kollegoita, jotka pysähtyvät usein vain hetkeksi reservaattiin opettamaan. Välillä on kieltämättä yksinäinen olo.
Markin sisarukset ja isä asuvat Thunder Bayssa, jossa Mark vierailee jo työnsä puolesta Sirua useammin.
– Ihan päiväretken takia en jaksa istua autossa neljää tuntia suuntaansa, vaikka tekisikin mieli ihmisten ilmoille, Siru kertoo.
– Onneksi Markin isä auttaa minua shoppailemisessa. Kun bongaan kivaa vauvatavaraa netistä, hän käy noutamassa ne ja toimittaa perille.
Juuri ostettu ensimmäinen yhteinen talo sinetöi Sirun ja Markin päätöksen jäädä Kanadaan ja kasvattaa Taiga isänpuoleisen isoäitinsä mailla. Erityisesti Markille on tärkeää, että Taiga oppii arvostamaan intiaanien kiinteästi luontoon kietoutunutta kulttuuria.
– Mark suunnittelee jo nyt, kuinka aikoo opettaa Taigan kalastamaan ja metsästämään, Siru nauraa.
Juttu on julkaistu Kaksplus-lehdessä 7/2017.
Lue myös:
Suomalainen vanhemmuus on mahtava vientituote! 5 asiaa, jotka meiltä voi oppia
Laulaja Manna: ”Vasta äitiys opetti minut rakastamaan”
Jaa oma kokemuksesi