Työ ja raha 19.03.2017 Päivitetty 16.12.2020

Äitiysvapaa alkaa – mitä äitiysraha tekee kukkarolle?

Äitiysvapaan tai vanhempainvapaan korvausten määrä vaihtelee esimerkiksi sen mukaan, mikä on ollut oma työtilanteesi ennen lapsen syntymää. Selvitimme äitiysloman rahakiemurat eri elämäntilanteissa.

Teksti
Susanna Ekfors
Kuvat
Istock

Äitiysvapaa rasittaa lompakkoa, mutta sitä myötä varsinkin aivoja! Kerromme rautalangasta vääntäen, miten äitiysraha määräytyy ja maksetaan.

Mitä tapahtuu tuloilleni äitiysvapaalla, kun jään palkkatyöstä kotiin?

Äitiysvapaan alkaessa saat äitiysrahaa Kelasta. Äitiysrahaa maksetaan 105 arkipäivältä eli noin neljä kuukautta. Arkipäiviä ovat päivät maanantaista lauantaihin arkipyhät pois lukien.

Äitiysraha ei ole yhtä suuri kuin palkka. Ensimmäisiltä 56 arkipäivältä äitiysrahaa maksetaan usein korotettuna, mutta niin, että se on enintään 90 prosenttia työtuloista. Korotus koskee niitä, joiden vanhempainpäivärahat maksetaan työtulojen tai yrittäjän YEL- tai MYEL-vakuutuksen työtulon perusteella.

56 arkipäivän jälkeen äitiysraha on suuruudeltaan yleensä enintään noin 70 prosenttia tuloista. Prosenttiosuus riippuu tulojesi märästä.

Joillakin aloilla työnantaja maksaa äitiysvapaan alussa palkkaa, mutta tämä kannattaa selvittää työnantajaltasi tai työehtosopimuksesta. Tarvitset tiedon äitiysrahahakemukseen. Jos palkka tulee työnantajaltasi äitiysvapaan ajalta, Kela maksaa tuon ajan äitiysrahan työnantajallesi.

Mitä tukia äitiysajalta voi saada?

Mikä on sen ajan pituus, josta äitiysraha lasketaan?

Äitiysrahan määrä lasketaan yleensä edellisenä vuonna verotuksessa vahvistettujen tulojen mukaan. Jos tulosi ovat nousseet aivan viime aikoina, kannattaa olla tarkkana, sillä saatat hyötyä tulojen noususta. Äitiysrahan määrä voidaan nimittäin laskea myös edeltävien kuuden kuukauden työtulojen mukaan, jos tulosi ovat nousseet vähintään 20 prosenttia verotuksessa vahvistetuista tuloista.

Mitä rahatilanteelle tapahtuu kun äitiysvapaa loppuu, jos jään kotiin?

Vanhempainvapaa alkaa äitiysvapaan jälkeen. Vanhempainvapaalle voi jäädä joko äiti tai isä, ja vanhemmat voivat olla vapaalla myös vuorotellen. Vanhempainvapaan ajalta Kela maksaa vanhempainrahaa 158 arkipäivää eli noin puoli vuotta.

Vanhempainrahaa maksetaan enintään noin 70 prosenttia vuosityötuloistasi. Se lasketaan samojen työtulojen perusteella kuin sinulle myönnetty äitiysraha. Lapsi on noin yhdeksän kuukauden ikäinen, kun vanhempainraha päättyy.

Entä jos olen ollut työtön ennen lapsen syntymää?

Vanhempainpäivärahakausi on kattonimitys ajalle, jolloin saat äitiysrahaa tai vanhempainrahaa. Jos olet saanut vanhempainpäivärahakautta edeltäneiden neljän kuukauden aikana työttömyysetuutta vähintään yhden päivän ajan, on päivärahasi yleensä 86 prosenttia maksetun etuuden määrästä.

Jos olet saanut soviteltua työttömyysetuutta, vanhempainpäiväraha lasketaan täyden työttömyysetuuden määrästä.

Jos puolestaan olet saanut työmarkkinatukea, jonka määrää on vähentänyt jokin muu etuus (esimerkiksi kotihoidon tuki), lasketaan vanhempainpäiväraha maksetun työttömyyspäivärahan määrän mukaan.

Jos sinulla on ollut työtuloa työttömyyttäsi edeltävältä ajalta, voit esittää ne vanhempainpäivärahasi määrän laskemista varten. Voit esittää saamasi palkan enintään yhteensä kuuden kuukauden ajalta päivärahan alkamisvuodelta ja sitä edeltäneeltä kalenterivuodelta.

Äitiysvapaa: Mitä tuloja pätkätyöläinen voi esittää?

Työtulosi voidaan arvioida kuusi kuukautta lyhyemmältä ajalta, jos sinulla on ollut tuloja ammatinvaihtumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi vain osalta kuuden kuukauden aikaa. Jos sinulla ei ole ollut tuloja koko edeltävältä kuuden kuukauden ajalta esimerkiksi sairauden tai työttömyyden vuoksi, voit esittää tulosi päivärahakauden alkamisvuodelta ja sitä edeltäneeltä kalenterivuodelta yhteensä enintään kuuden kuukauden ajalta.

Jos olet viimeksi kuluneen vuoden aikana työskennellyt lyhyissä työsuhteissa ja ollut niiden välissä työttömänä työnhakijana, voidaan vanhempainpäivärahasi laskea myös lyhyissä työsuhteissa ansaittujen vähintään kuukauden tulojen perusteella.

Näin voidaan tehdä myös, jos olet aloittanut uuden työn tai palannut juuri työhösi niin, että työsi olisi jatkunut vähintään kuusi kuukautta, ellei vanhempainpäivärahakausi olisi alkanut. Jos et tiedä, miten työjaksot vaikuttavat juuri sinun tapauksessasi, voit kysyä Kelasta neuvoja myös verkossa osoitteessa kysykelasta.kela.fi.

Miten opiskelu vaikuttaa etuuteen?

Opiskelijalle vanhempainpäiväraha voidaan laskea joko työtulojen tai opintorahan perusteella sen mukaan, kumpi niistä on suurempi.

Jos vanhempainpäiväraha maksetaan työtulojen perusteella, tarkastellaan joko verotuksessa vahvistettuja työtuloja tai edellisten kuuden kuukauden tuloja, mikäli olet tuolloin työskennellyt säännöllisesti opintojen ohessa ja tulot ovat 20 prosenttia suuremmat kuin verotusvuonna vahvistetut tulot.

Jos sinulla ei ole työtuloja, maksetaan päiväraha opintorahan perusteella. Saat vanhempainpäivärahaa kuitenkin vähintään vähimmäismääräisenä. Vähimmäispäiväraha vuonna 2017 on 23,73 euroa.

Jos äitiysvapaa tai vanhempainvapaa menee opiskellen ja nostat opintorahaa, saat aina vähimmäispäivärahan huolimatta siitä, minkä perusteen mukaan vanhempainpäivärahasi olisi laskettu.

Miten yrittäjän etuus määräytyy?

Jos olet YEL- tai MYEL-vakuutettu yrittäjä eli sinulla on yrittäjien eläkevakuutus (YEL) tai maatalousyrittäjien eläkevakuutus (MYEL), vanhempainpäivärahasi määräytyvät vakuutuksesi työtulon mukaan.

Yrityksestäsi nostamasi palkka ei siis vaikuta vanhempainpäivärahojen määrään, silloin kun päivärahaa maksetaan YEL- tai MYEL-vakuutuuksen mukaan.

Voiko olla yhtä aikaa äitiysvapaa ja työ, josta tulee palkka?

Äiti ja isä voivat työskennellä vanhempainvapaan aikana. Vanhempainraha maksetaan työskentelyn ajalta vähimmäismääräisenä. Pyhinä töiden tekeminen on rahan kannalta kätevää, sillä työskentely sunnuntaina tai arkipyhinä ei vaikuta vanhempainrahaan.

Osittaista vanhempainvapaata äiti ja isä voivat pitää samaan aikaan, jolloin molemmat tekevät osa-aikatyötä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.

Tuloni olivat hyvät ennen ensimmäisen lapsen syntymää, mutta nyt teen töitä satunnaisesti. Millaista etuutta saan, jos saan toisen lapsen?

Jos saat seuraavan lapsen ennen kuin edellinen on täyttänyt 3 vuotta, voit saada vanhempainpäivärahaa saman työtulon mukaan kuin edellisestä lapsesta. Nopeudesta voi olla etua, jos tulosi ovat olleet paremmat ennen ensimmäisen lapsen syntymää.

Sääntöä voidaan käyttää aina, kun perheeseen syntyy uusi lapsi, ennen kuin edellinen on täyttänyt 3 vuotta. Sinun ei tarvitse vanhempainpäivärahaa hakiessasi ilmoittaa, että haluat sen edellisten tulojen perusteella. Tieto näkyy automaattisesti Kelassa, kun hakemustasi käsitellään.

Lähteet: www.kela.fi sekä Kelan lakimies Eva Ojala

Lue myös:

Näin lapsiperhe säästää rahaa

9 säästövinkkiä perhelomalle

Näin vältät rahariidat parisuhteessa

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X