Vanhemmuus Kodinhoito ja sisustus
12/01/2016

Vinkit vaivattomaan muuttoon

Muuttaminen uuteen kotiin lapsiperheen arjen keskellä ei ole ihan pikkujuttu. Isokaan muuttorumba ei tunnu raskaalta, kun lähitulevaisuudessa siintää uusi koti!

Vinkit vaivattomaan muuttoon

Muuttaminen uuteen kotiin lapsiperheen arjen keskellä ei ole ihan pikkujuttu. Isokaan muuttorumba ei tunnu raskaalta, kun lähitulevaisuudessa siintää uusi koti!

Testaa ennen muuttoa, oletko toivoton tapaus, jonka kannattaa jättää muutto ammattilaisten hoidettavaksi, vai mestarimuuttaja, jonka haltuun voi uskoa kodin perintökalleudet. Tai kenties jotain tältä väliltä? Tee testi, niin tiedät.

muuttaja_01

Näillä vinkeillä helpotat muuttoa ja onnistut:

  1. Aloita muuttoprojekti hyvissä ajoin, niin vältät viime hetken paniikin. On harvoin vaarana, että aloitat pakkaamisen liian ajoissa.
  2. Käy läpi lasten pieneksi jääneet vaatteet, ylimääräiset lelut ja muut tavarat ennen pakkaamista. Pistä kaikki turha tai ylimääräinen tavara kiertoon. Muista, että jokainen esine, pieneksi jäänyt nuttu tai kenkäpari on yksi tavara vähemmän uuden kodin kaapissa. Lue vinkit tavaran karsimiseen.
  3. Et voi liioitella muuttolaatikoiden määrässä. Tarvitset tukevia muuttolaatikoita vähintään yhden per asuinneliö. Varaa lisäksi pahvilaatikoita, jätesäkkejä, maalarinteippiä, kuplamuovia ja muita pakkaustarvikkeita. Hyödynnä pakkaamisessa myös perheen matkalaukut ja isot kassit.
  4. Särkyvien ja muiden tavaroiden pakkaaminen muuttolaatikoihin on taitolaji. Esimerkiksi jo itsessään painavia muovilaatikoita ei kannata täyttää kokonaan kirjoilla, vaan niiden päälle sopivat esimerkiksi kevyet paperit ja kodin tekstiilit.
  5. Merkitse jokaiseen laatikkoon ja jätesäkkiin sen sisältö sekä huone, johon se siirretään uudessa asunnossa. Näin voit purkaa muuttolaatikot suoraan sinne, minne niiden sisältö kuuluukin.
  6. Huolehdi, että pääset purkamaan maksulliset vuokralaatikot mahdollisimman pian muuton jälkeen. Niistä juoksee maksu jokaiselta vuorokaudelta.
  7. Pyydä apua. Värvää ja lahjo kynnelle kykenevät ystävät ja sukulaiset muuttopäivänä kantoapuun ja lastenhoitoon. Tai vaihtoehtoisesti hoida itse lapset ja delegoi muuttopäivän askareet muille. Älä epäröi pyytää apua pakkaamiseen jo ennen muuttoa.
  8. Pyydä porukasta yksi henkilö koordinoimaan muuttoauton täyttämistä, jotta tila täytetään optimaalisesti ja ennen kaikkea turvallisesti.
  9. Kun muuttoauton perävalot näkyvät ja vanha asunto on tyhjä, varmista, että sinulla on uuden kodin lähipizzerian numero. Sieltä saat vaivattomasti tilattua muuttoväelle talkoopizzat.

 

if_logo

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.