Huomasitko, että vauvoilla on nyt vaniljanimet? ”Elämä on kovaa, edes nimi voi olla äänteiltään pehmeä”

Paljon vokaaleita. Ei töksähtäviä konsonantteja kuin K, P, R! Etunimeen kelpaavat pehmoiset N, L, ja J. Näin me selvästi ajattelemme, kun katsotaan 2010-luvun nimilistoja.

Teksti Natalia Kisnanen
Pikkulapsi syö vaniljajäätelöä.
Onko sinun lapsellasi vaniljanimi vai perikatonimi?

Viime vuoden 10 suosituimmasta tyttöjen ensimmäisestä etunimestä 7 alkaa vokaalilla, eikä yhdestäkään löydy kovia konsonantteja. Poikien kohdalla vokaalialkuisia nimiä on puolet, ja vain yhdessä, Oliverissa, pärisee kova ärrä.

Viime vuoden ykkösnimet olivat Eeli ja Eevi.

Mistä tämä johtuu? Kaksplus kysyi vanhemmilta.

E-kirjain on nyt supersuosittu

– Minä ja puolisoni Pasi alamme molemmat ”kovalla” konsonantilla ja nimemme jollain tavalla töksähtävät, tuumii Kati, jonka jokaisen lapsen kutsumanimi alkaa vokaalilla.

He ovat Oliver, Enni ja Eetu.

– En aikanaan tajunnut, että E on erityisen suorittu alkukirjain. Nyt huomaan. Ihan lähimmilläkin kavereilla on vaikka kuinka paljon E-kirjaimella alkavia alle viisivuotiaita lapsia: Elsa, Eva, Eeva, Eero, Elias, Ella! Kati miettii.

E on ollut etunimen suosituin alkukirjain kaikissa 2010-luvun vuosittaisissa top 10 -listoissa. Parina vuotena peräti yhteensä seitsemän nimeä tyttöjen ja poikien kärkikymmeniköissä alkaa E:llä.

Nimistöntutkijoiden mukaan useimmat vanhemmat eivät seuraa nimitrendejä tietoisesti. Sosiaalinen vaisto, joka ohjaa muitakin muoti-ilmiöitä, saa samat ajanmukaiset nimet kuulostamaan raikkailta monissa perheissä yhtä aikaa.

On myös luonnollista, jos oman ikäluokan ja omien vanhempien ikäluokan suosikkinimet kuulostavat hiukan eltaantuneilta, ja niitä kartetaan. Eikä kenties vain niitä, vaan myös niissä yleisiä äänteitä. Kovat konsonantit olivat hyvinkin suosittuja nimissä vielä 70-luvun alussa, jolloin leikkikentillä peuhasi Markoja ja Kareja, Kirsejä ja Päivejä.

2010-luvun kärkikymmenikköjen nimet ovat leimallisesti soinnillisia, V-, N-, L- ja J-konsonanteista koostuvia ”vaniljanimiä” – myös S, M ja H ääntyvät pehmeästi.

1970-luvulla kärkikymmenikön enemmistö oli aina ”perikatonimiä”: kielentutkimuksellisesti voimakkaita, terävästi ääntyviä P-, R-, K- tai T-konsonantillisia. Muutos on tapahtunut vuosikymmenten mittaan vähitellen.

Mika ja Sari olivat ykkösnimet 1971.

Kati ja hänen miehensä pyörittelivät niin kutsuttuja kovia nimiä vielä vanhimman lapsensa Oliverin kohdalla. Odotusaikana he luulivat, että lapsesta tulisi joko Ronja tai Rasmus.

– Mutta Oliverilla oli eräänlainen O-ilme vauvana ja siitä päätettiin, että nimen pitäisi alkaa O-kirjaimella. Tämä oli vähän ennen kuin kaikkialla alkoi olla Oliver-nimisiä poikia, Kati sanoo.

– Ennin nimeen olin törmännyt vähän ennen kuin olin raskaana, ja päättänyt, että tytöstä tulisi Enni. Muita nimiä ei edes mietitty.

Ja kun isoveljen ja -siskon nimet alkoivat jo vokaaleilla, tuntui luontevalta, että kolmannenkin lapsen nimi Eetu sopisi sarjaan.

Elämä kova, nimi ei

Turkulainen Katja ja joensuulainen Emmi ovat molemmat raskaana ja pohtivat parasta aikaa kuumeisesti nimiä masuvauvoilleen. Kumpikin haluaa nimen kuulostavan nimenomaan pehmeältä.

Katjan vauvan nimestä pitäisi löytyä myös tuplavokaali, niin kuin vauvan isosiskon Neelan nimestä.

– Pitkä vokaali tuo mielestäni nimeen pehmeyttä. Nimeä käytetään päivittäin monta kertaa. Elämässä ei välty kovuudelta, joten edes se nimi voi olla lähtökohtaisesti äänteiltään pehmeä, Katja pohtii.

Katjalle tärkeä koiraharrastus vaikeuttaa valintaa tuntuvasti. Leevi, Taavi ja Nuutti ovat jo nimenä tutulla karvaturrilla! Koiraharrastusko on syynä siihenkin, että R-äänteestä tulee mieleen murina?

– R-kirjain myös lienee monelle lapselle yksi haastavimmista oppia. Tuntui hölmöltä, että se sisältyisi sitten niinkin tärkeään sanaan kuin lapsen nimeen. No, tässä mentiin sinänsä metsään, että Neelan on ollut vaikea oppia sekä N että L, hän naurahtaa.

Neelan nimi tuntui vanhemmista toimivalta kokonaisuudelta: riittävän erilaiselta, muttei kumminkaan kummajaiselta. Pitkä ee kaikuu Katjan korviin pehmeimmin.

Emmille valitseminen on vaikeaa päinvastaisesta syystä kuin Katjalle. Hyviä nimivaihtoehtoja tuntuisi olevan niin monta!

– Me mieheni kanssa pidämme molemmat vanhoista nimistä, jotka sopivat suomalaiseen suuhun. Haluan kuitenkin välttää kovia, vaikeita äänteitä, kuten R ja K, jotka voivat olla vaikeita lapsen lausua, Emmi sanoo.

Emmin esikoinen on saanut nimiä esiäideiltään. Hän on Tyyne Ella Eliina.

– Tyyne oli meidän mielestä mukava ja kaunis suomalainen nimi, Ella mieheni edesmennyt isoäiti ja Eliina, nimenomaan kahdella iillä, minun edesmennyt isoisoäitini.

Eipäs juupas kansainvälinen

Suosikkinimissä näkyy vielä kaksi suosittua nimitrendiä, jotka ovat hiukan kuin sodassa keskenään.

Jotkut perheet haluavat lapselleen kansainvälisen nimen, joka saattaa olla huippusuosittu muissakin maissa. Samaan aikaan toiset perheet suosivat omista juurista kertovia nimiä, jotka saattavat tarkoittaakin jotain selvällä suomen kielellä.

Englanninkielisistä suosikeista Suomen top-listoilla on viime vuosina nähty Nooa, Oliver, Leo, Olivia, Sofia, Isla ja Emilia.

Tässä asiassa Katjan ja Emmin nimimaut eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

– Nykymaailmassa englannilta ei voi välttyä. Olen itse huomannut, että on mukavampi esittäytyä, kun nimi on vieraskielisillekin helpompi lausua tai hahmottaa. Sama, kuin itse yrittää ymmärtää ja toistaa kerta toisensa jälkeen vaikka espanjan- tai arabiankielistä nimeä, Katja perustelee.

Emmi inttää vastaan:

– Minusta nimen ei tarvitse olla kansainvälinen. Olemme niin uniikki pieni oma kulttuurimme, että perinteistä on mukavaa pitää kiinni. Ulkomailla voi reissata ja vaikka asua suomalaisellakin nimellä.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä