5 äitiä kertoo: Näin selätin imetysvaikeudet ja onnistuin!
Kireä kielijänne vai liian kovat odotukset? Imetys kuulostaa yksinkertaiselta, mutta aina se ei sitä ole. Viisi äitiä kertoo, mikä auttoi hankalassa imetystaipaleessa.
Imetysvaikeudet ovat erittäin tyypillisiä ja koskettavat lähes jokaista naista, joka on joskus imettänyt lastaan. Niistä selviää muun muassa tiedon ja vertaistuen avulla. Viisi naista kertoi Kaksplussalle tarinansa imetystaipaleella.
”Haavasidos auttoi sitkeään nännihaavaan”
Alina, 24, 4-vuotias esikoinen ja 11 kuukauden ikäinen vauva
”Vasen rinnanpääni on sisäänpäin kääntynyt. Esikoista imettäessäni siihen aukesi suuri haava, joka ei umpeutunut millään. Imetys alkoi aina hammasta purren, ja tein kaikki temput, että haava sulkeutuisi. Paraneminen kesti neljä kuukautta.
Kuopuksen kanssa tiesin, mitä oli tulossa ja pyysin apua sairaalasta. Koetin joka imetyksen aluksi muotoilla rinnanpäätä, jotta vauva saisi paremman otteen, mutta se ei auttanut. Ajattelin, että lyön ikkunan rikki, kun imetys sattuu niin paljon.
Sairaalasta sain kuitenkin hoitavaa haavasidosta, joka helpotti haavaa. Kätilö tosin ei saanut antaa sitä mukaani, enkä löytänyt apteekista sitä, mutta vauvatarvikeliikkeestä löysin vastaavan tuotteen. Hinta oli suolainen, mutta haava umpeutui jo puolessatoista kuukaudessa.
Välillä ajattelin, että imettäisin vain toisesta rinnasta, mutta imetin lopulta kuitenkin molemmista rinnoistani. Imetysryhmistä sain vinkkejä kokeilla haavaan lanoliinia tai Bepanthenia, pitää koko ajan maidonkerääjää ja antaa mahdollisimman paljon ilmakylpyjä. Lanoliinilla ei ollut mitään vaikutusta, mutta Bepanthen helpotti tilannetta.
Sain myös apua neuvolan terveydenhoitajalta, joka auttoi imuotteen löytämisessä ja erilaisissa imetysasennoissa. Imetän kuopustani edelleen, ja tällä hetkellä imetys on hauskaa ja antoisaa.”
”Älä rakenna liian suuria odotuksia”
Jonna, 29, 8-vuotias esikoinen ja 7 kuukauden ikäinen vauva
”Esikoisen kanssa imetys loppui, kun en tiennyt mistään mitään enkä saanut ohjausta tai kannustusta imetykseen. Imetin viikon tai pari ja siirryin sitten korvikkeeseen. Silloin se oli minulle ihan ok.
Kun odotin toista lastani, luin ja imin itseeni tietoa imetyksestä. Päätin, että nyt meillä imetetään. Siitä tuli minulle jopa vähän pakkomielle.
Aluksi Väinö yritti olla rinnalla, mutta huusi koko ajan. Tuli flashback esikoisen vauva-ajasta: Taasko tämä on tätä! Miksei tämä taaskaan toimi, vaikka olen lukenut niin paljon? Väinö sai lahjoitettua äidinmaitoa ja lopulta korviketta, kun bilirubiiniarvot nousivat.
Kun maito nousi, Väinö söi, mutta huusi koko ajan, eikä paino noussut kunnolla. Yöt olivat hirveitä. Mietin, miksi ryhdyin tähän taas. Suutuin vauvalle ja suutuin miehelleni, joka yritti auttaa. Sitten tietenkin itkin, kun olin suuttunut turhasta.
Olin lukenut kaikki keinot imetystukisivuilta. Annoin myös korvikkeita, mutta en uskaltanut antaa niitä paljon, ettei imetys vain kärsisi.
Lopulta päätin lopettaa imetyksen. Neuvolassa hoitaja kysyi tunteistani imetyksen suhteen. Silloin romahdin. Kerroin, etten oikeasti haluaisi lopettaa ja että tunnen vahvasti epäonnistuneeni.
Imetyksessä kokeneempi ystävä alkoi tukea minua ja vastata tyhmiinkin kysymyksiin. Hän tsemppasi, että yritä olla stressaamatta, vaikka tilanne onkin stressaava.
Päätin sittenkin vielä kokeilla. Heitin rintakumin seinään, ja ilman sitä stimulaatio alkoikin yllättäen toimia. Seuraava muutos parempaan oli vauvan kireän kielijänteen leikkaaminen. Imuote alkoi parantua ja maidon määrä kasvaa.
Nyt olisin valmis lopettamaankin, mutten halua, imetys sujuu niin hyvin. Virheeni oli, että loin itselleni hurjat odotukset imetyksen suhteen. Kun ne eivät täyttyneet, raivosin itselleni ja perheelleni. Se kaduttaa. Onneksi vaihe oli lopulta lyhyt.”
”Sammaksen hoitaminen auttoi”
Elina, 2-vuotias esikoinen ja 9 kuukauden ikäinen vauva.
”Esikoiseni imetys oli kivuliasta ja loppui alkuunsa. Toisen lapsen kanssa osasin varautua kipuun, ja minulla oli toimintasuunnitelma. Jo raskausaikana annoin nänneille karaisua selänpesuharjalla. Päätin, että imetän ainakin kaksi viikkoa, koska alussa kipu voisi olla hormonaalista. Jos imuote ei toimisi, hakeutuisin imetystukeen.
Alussa lypsin maitoa ruiskuun ja syötin vauvaa siitä, jotta nännit saivat välillä levätä. Kun vauva oli pariviikkoinen, kävimme lääkärissä, joka leikkasi vauvan kireät kieli- ja huulijänteet. Kun vauva sai kielen alahuulensa päälle, tilanne helpottui heti. Imetyskipu hälveni, mutta imuotteen hakemiseen meni yhä jopa kaksi ja puoli tuntia.
Imetysohjaaja huomasi, että vauvalla ja minulla oli sammasta. Se aiheutti kutinaa ja viiltävää kipua. Vauvan suusta sammas lähti lääkevoiteella nopeasti. Itselleni kokeilin kaikki kikat: vichyä, sitruuna- ja puolukkamehua. Pesin ja puhdistin nännit ja liivit säännöllisesti, lopetin gluteenin ja sokerin syömisen, söin maitohappobakteereita. Kuuden viikon Dactarin-kuurilla sammas lopulta lähti.
Toinen ongelma oli rinnoista suihkuava maito. Käytin netistä löytämääni suihkutissihoitoa, jossa neuvottiin imettämään samalta puolelta monta kertaa.
Kokeilin myös ohjetta, jossa vinkattiin, että kun painaa toista nänniä, maitoa heruu toisesta vähemmän. Se ei auttanut, vaan ongelma poistui vasta, kun vauva kasvoi ja oppi käsittelemään maitotulvaa.
Nyt imetys on tosi helppoa, enkä vaihtaisi sitä enää tuttipullorumbaan, vaikka välillä syöttäminen olikin työlästä.”
”Joskus voi olla parasta luovuttaa”
Kristiina, 30, 10-, 6- ja 4-vuotiaat lapset
”Tulin äidiksi 20-vuotiaana. Nuorena olin vähän pihalla ja luotin vahvasti siihen, mitä ammattilainen sanoo. Kun imetys ei alkanut sujua, minulle sanottiin vain, että jatka, niin lopulta onnistut.
Ajattelin, että vauvaa kuuluu imettää, ja olisihan se taloudellisestikin järkevää. Minulla oli myös voimakas tunne siitä, että minun pitäisi imettää, sillä kaikki sanoivat niin.
Alusta saakka imetys oli kuitenkin epämiellyttävää ja kivuliasta. Jälkisupistukset tuottivat kovia kipuja. Imuotekaan ei onnistunut. Rintakumeista syntyi vain lisää sähläystä, joka vahvisti epämukavaa oloani. Ajattelin, että toimin väärin, sillä kyllähän kaikki vauvat osaavat imeä.
Maito väheni, vauva huusi, ja minä koin syyllisyyttä. Kun siirryimme parin viikon jälkeen pulloruokintaan, elämämme rauhoittui. Se oli hyvä ratkaisu meille, enkä enää tuskaillut. Vasta myöhemmin tajusin, että esikoiseni saattoi olla koliikkivauva, ja syömisessä oli siksi ylimääräisiä ongelmia.
Kun odotin toista lastani, mietin, haluanko edes kokeilla imetystä. Epäonnistuminen pelotti. Miehelleni oli kuitenkin tärkeää, että yrittäisin. Tämäkin kerta oli epämiellyttävä kokemus, ja maito väheni nopeasti ruokavaliosta huolimatta.
Kolmatta lasta imetin noin kolme kuukautta. Kokemus oli hyvä, ja imetys oli minun ja vauvan mukava yhteinen hetki. Mutta kuopuksen kanssa maito kuitenkin taas väheni ja lopulta loppui kokonaan. Se harmitti. Sinnittelin ja yritin jonkin aikaa, kunnes ymmärsin, että imetys ei enää tue kenenkään hyvinvointia, vaan on aika lopettaa.
Lopetuspäätös tuntui hyvältä. Yhden lapsen kanssa saatu positiivinen kokemus auttoi minua olemaan armollinen itselleni ja hyväksymään, että imetys nyt vain meni meillä näin.
Neuvolasta sain ensimmäisten lasten aikaan voimakkaan viestin, että imetystä pitäisi yrittää. Otin sen henkilökohtaisesti, sillä olin jo kokeillut kaikkea. Vaikka imetystä halutaan tukea, ammattilaisten pitäisi valita sanansa sensitiivisesti.”
”Muista juoda tarpeeksi”
Miina, 40, lapset 9- ja 4-vuotiaat lapset
”Ensimmäisen vauvan kanssa ihmettelin ajoittaista maidon vähenemistä. Löysin netistä yksinkertaisen ohjeen: juo riittävästi.
Aina välillä se unohtui, vaikka periaatteessa tiesin, että pitäisi juoda. Jos maitoa erittyi vain vähän ja oli ’kuiva kausi’, muistin sen taas. Konsti toimi joka kerta noin päivän viiveellä.”
Jaa oma kokemuksesi