Imetys ja ruoka 15.2.2018
TEKSTI Yhteistyössä Ella's Kitchen
Mainos

5 makua, jotka ovat lapsen mieleen

4-6 kuukauden ikäisenä lapsi siirtyy pikkuhiljaa maistelemaan uusia makuja äidinmaidon ohella. Makeaan maitoon tottuneella lapsella on luontainen taipumus viehättyä makeasta. Aloita maistelu siis miedoista ja makeista mauista ja lisää muita makuja pikkuhiljaa.

Sopivia ensimakuja lapselle ovat esimerkiksi luomuhedelmistä valmistetut Ella’s Kitchen -soseet: banaani-kookos, mango-päärynä-papaija ja vaniljainen mustikka-omena-banaani.

Toiston myötä lapsi tottuu uusiin makuihin.

1. Makeat hedelmät

Hedelmistä esimerkiksi banaani, mango, päärynä ja makeat omenat ovat lapselle helposti lähestyttäviä makuja.

2. Makeat kasvikset

Kasvisten puolella tutut peruna, porkkana, bataatti ja kukkakaali ovat helppoja vaihtoehtoja maistelua opettelevan lapsen ensimmäisiksi mauiksi.

3. Makean hedelmän ja happaman marjan yhdistelmät

Marjat ovat lapselle terveellisiä, mutta niiden happamuus saattaa saada lapsen irvistämään. Älä säikähdä, vaan kokeile yhdistää happamia marjoja makeisiin, jo valmiiksi lapselle mieluisiin makuihin.

Kokeile vaikkapa klassista lasten suosikkimakua, mustikan ja banaanin yhdistelmää, jossa mustikan happamuus ja banaanin makeus herkullisesti kohtaavat.

4. Makean hedelmän ja happaman sitruksen yhdistelmät

Toinen kokeilun arvoinen makuyhdistelmä on esimerkiksi mangon makeus ja sitrushedelmän happamuus. Moni lapsi pitää tästä pirteästä makuyhdistelmässä.

5. Makean ja karvaan kasviksen yhdistelmät

Kasvisten puolelta kannattaa kokeilla vaikkapa makean bataatin ja karvaan parsakaalin yhdistämistä. Näin lapsen makumaailma laajenee ja lapsi tottuu monenlaisiin makuihin.

Älä luovuta haastavien makujen suhteen

Muista, että makuja yhdisteltäessä vain taivas on rajana! Pidä 4-6 kuukauden ikäisen lapsen annokset pieninä maisteluannoksina ja tarjoa monipuolisesti erilaisia makuja. Ei haittaa, vaikka joku maku ei heti maistukaan, voit yrittää tarjota sitä pian uudelleen. Toiston myötä lapsi tottuu uusiin makuihin. Muista, että joidenkin lasten kohdalla maistelu vaatii enemmän toistoja kuin toisten.

Maistelu tapahtuu kaikilla aisteilla

Tutustuminen makuihin ja uusiin ruoka-aineisiin tapahtuu kaikilla aisteilla. Lapselle on tärkeää tutkia ruokaa sekä haistella, maistella ja kuunnella, miltä syöminen kuulostaa. Vanhemman tehtäväksi jää sotkun sietäminen.

Lapsen totuttua soseisiin voi hänelle alkaa tarjota myös rouheampia rakenteita ja sormiruokia. Sattumat tuovat rakennetta ruokaan, mikä on tärkeää myös suun motoriikan kehityksessä. Lapsi oppii pikkuhiljaa pureskelemaan ruokaa ikenillään, mikä edistää koko suun kehittymistä.

Juttua varten on haastateltu Sydänliiton ravitsemusasiantuntijaa Kati Kuismaa. Lisää vinkkejä löydät neuvokasperhe.fi-sivulta.

Osallistu kilpailuun!

Vastaa kysymykseen ja osallistut arvontaan! Arvomme kolme Ella´s Kichen -tuotepakettia, arvo 35 e/kpl. Kilpailu päättyy 19.3.2018. Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: