Imetys ja vauvan ruoka 11.09.2013 Päivitetty 19.06.2023

Kiinteiden ruokien aloittaminen lapselle

Lasta voi ruveta totuttamaan rintamaidon ohessa kiinteisiin ruokiin vähitellen 4-6 kuukauden iässä. Kuusi kuukautta täyttäneet tarvitsevat lisäruokaa jo ravitsemuksellisista syistä.

Teksti
hilkka
Kuvat
SKOY

Kiinteään ruokaan totuttelu aloitetaan hyvin pienillä annoksilla, aluksi lusikallinen kerrallaan. Aluksi vauva saattaa sylkeä kaiken rinnuksilleen, mutta vähitellen hän ymmärtää, mistä on kyse.

4-6 kuukauden iässä vauvalle voi tarjota erilaisia kasvis-, marja- ja hedelmäsoseita. Alkutotuttelun jälkeen ruokavaliota voi vähitellen laajentaa. Uusia ruoka-aineita kannattaa antaa vain yksi tai kaksi viikossa; vauva ei kaipaa suurta vaihtelua ja näin voi myös helposti huomata, jos jokin ruoka-aine ei sovikaan.

Vauvansoseisiin sopivia kasviksia ovat perunan lisäksi esimerkiksi porkkana, kesäkurpitsa, kurkku, maissi ja parsakaali. Marjasoseisiin sopivat mustikat, vadelmat, herukat, lakat, karviaiset, karpalot, puolukat, ruusunmarjat ja mansikka. Hedelmistä oivia ovat banaani, omena, päärynä, luumu, ananas, aprikoosi ja persikka. Sitrushedelmiä ja kiiviä kannattaa kokeilla varovaisemmin, sillä ne aiheuttavat monelle allergikolle oireita.

5-6 kuukauden iässä vauvalle voi tarjota jo lihaa, kalaa, kanaa ja kananmunaa. Alussa riittää noin teelusikallisen kokoinen annos. Ruokavalioon voi tässä iässä lisätä myös viljoja, jotka annetaan puuroina tai velleinä.

10-12 kuukauden iässä voi ryhtyä totuttelemaan maitovalmisteiden käyttöä. Ensimmäisenä annetaan hapanmaitovalmisteita: maustamatonta jogurttia, viiliä, piimää, raejuustoa ja rahkaa. Yksivuotiaalle voi jo antaa ruokajuomaksi tavallista maitoa.

Alle yksivuotiaalle ei suositella nitraattipitoisia kasviksia, lanttua, naurista, punajuurta, retiisiä ja pinaattia. Myös kiinankaali ja lehtisalaatti sisältävät nitraattia. Muita ei-suositeltavia ruokia ovat maksa, hunaja ja raparperi. Liian suolainen ruoka voi häiritä nestetasapainoa, ja liikaa sokerin saantia pitää myös varoa.

Noin vuoden iässä lapsi voi vähitellen siirtyä syömään samaa ruokaa kuin muu perhe, jos häntä ei ole todettu allergiseksi jollekin ruoka-aineelle.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X