Kova imetyskipu piinasi Ellaa: ”Kun vauva heräsi yöllä, halusin juosta pakoon”

Kun Ella Stranden, 24, imetti vauvaansa, hänestä tuntui kuin ruosteisia nauloja olisi isketty hänen rintoihinsa. Ennen kuin kova imetyskipu hellitti, pelko vauvan syöttämisestä oli viedä Ellan mielenterveyden.

Teksti Liisa Järvinen
Ella Strandén imetyskipu
Vaikea alku on historiaa. Ella Stranden nauttii nyt arjesta kaksivuotiaan Theo-poikansa kanssa.

”Olin 22-vuotias, kun Theodor eli Theo syntyi tammikuussa 2017. Raskaus oli mennyt hyvin, synnytys oli sujunut ongelmitta, ja vauvamme oli ihana. Mieheni Anton, 25, oli vierelläni.

Kaikki oli täydellistä, kunnes aloimme harjoitella imetystä. ’Vauvalla on aika suppea ote’, kätilö totesi, kun hän yritti ties kuinka monetta kertaa saada Theon tarttumaan rintaani. Olimme kokeilleet kaikkia mahdollisia imetysasentoja.

Oli synnytyksen jälkeinen yö, ja illan aikana kätilö toisensa jälkeen oli käynyt auttamassa minua imetyksessä. Tuloksetta. Aloin olla epätoivoinen. Miten tästä ikinä tulisi mitään, kun ammattilaisetkin olivat neuvottomia?

Kello oli kolme aamuyöllä, Theo huusi täyttä kurkkua. Kätilö nosti hänet syliinsä rauhoittumaan ja sanoi: ’Mitä me oikein tehdään sinun kanssasi?’ Silloin minulta pääsi itku.

Kaksplus Ella Strandén imetyskipu

Ensimmäinen kuva Theosta, tammikuu 2017.

Kielijänteen katkaisu ei auttanut

Jossain vaiheessa yötä Theo viimein tarttui rintaan muutaman kätilön avustuksella. Ensin olin helpottunut, mutta sitten se iski: hirvittävä, viiltävä kipu. Kätilöt vakuuttivat, että alussa imetyksen kivuliaisuus on normaalia.

’Odota kaksi viikkoa, sitten helpottaa’, kätilöt hokivat. Purin hammasta ja imetin itkien kivusta.

Kun pääsimme kotiin, Anton piti vauvan leukaa auki, jotta sain työnnettyä rinnan suuhun.

Usein meni jopa puoli tuntia ennen kuin Theo alkoi syödä. Kipu oli sietämätöntä. Se tuntui siltä kuin rintoihin olisi isketty ruosteisia nauloja tai nännejä olisi sahattu irti.

Kaksi viikkoa meni, eikä kipu hellittänyt. Neuvolan terveydenhoitaja ohjasi minut imetysneuvojalle, joka heti vauvan suuhun kurkattuaan tiesi, mistä oli kyse: Theon kielen alla oleva kielijänne oli liian kireä. Se rajoitti kielen liikkumista ja esti saamasta kunnollista imuotetta. Imetysneuvojan kehotuksesta menimme lastenlääkärille, sillä jänteen voisi katkaista.

’Ei kielijänne vaikuta imetykseen.’ Lastenlääkärin toteamus oli niin tyly, että aloin itkeä. Lääkäri ei osoittanut empatiaa, mutta suostui nipsaisemaan kielijänteestä kalvomaisen osan pois.

Poistuin vastaanotolta mieli maassa, mutta toiveikkaana. Nyt imetys varmasti onnistuisi. Toisin kävi. Kipu helpotti vain pariksi päiväksi.

Ella Strandén imetyskipu Kaksplus

Yksi harvoista imetyskuvista otettiin maaliskuussa 2017.

”Imetyksestä tuli minulle pakkomielle”

Seuraavista viikoista muistan vain sen, että jatkuvasti joko imetin tai yritin saada Theon imemään. Theo oli rinnalla koko ajan, nukkuessaankin. Omasta nukkumisestani ei tullut mitään, kun kärvistelin kivusta. Jos Theo nukahti syliini, en voinut liikkua edes noustakseni vessaan.

Vaikka Theo olisi nukahtanut ilman rintaa, en rentoutunut. Pelkäsin vauvan heräämistä ja imetyskipua niin paljon, että aloin saada paniikkioireita: kehoni tärisi ja itku kuristi kurkkuani.

Tunsin kamalaa syyllisyyttä siitä, että ahdistuin oman lapseni heräämisestä. Kävin juttelemassa neuvolapsykologin kanssa, joka hieman tylysti totesi, että minun kannattaisi siirtyä pulloon.

En kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Imetyksestä oli tullut minulle tärkeää, suoranainen pakkomielle. Vaikka pelkäsin kipua, vielä enemmän pelkäsin sitä, että luopuisin imetyksestä. Se oli ainoa keino saada Theo rauhoittumaan.

Eräänä yönä istuin täristen makuuhuoneen nurkassa kädet rintani ympärillä. Kipu ei helpottanut imetyksen jälkeen, vaan se jäi viiltämään rintoja, kunnes oli seuraavan syötön aika. Kun vauva ynähti unissaan, olin niin kauhuissani, että halusin juosta pakoon.

Ella Strandén maitokoru

Ellan maidosta tehty koru symboloi imetyksen eteen tehtyä työtä.

”Tajusin, että en ollut oikeasti kiintynyt vauvaan”

Kun Theo oli kaksikuinen, jaksoin vihdoin tavata toisen imetysneuvojan. Häneltä kuulin ensi kertaa huulijänteestä, joka on etuhampaiden yläpuolella ja vaikuttaa ylähuulen liikkuvuuteen. Imetysneuvoja totesi, että sekä huulijänne että jo leikattu kielijänne olivat liian kireät.

Imetysneuvojan suosituksesta menimme yksityislääkärille, joka leikkasi molemmat jänteet. Jälkihoitona jänteitä piti hieroa sormilla muutaman kerran päivässä. Sen jälkeen Theon imuote parani. Kipu alkoi helpottaa. Ajattelin ihmeissäni, että tällaistako sen kuuluu olla.

Vaikka Theo oli ollut koko ajan minulle maailman rakkain ihminen, kivun helpotettua tajusin, että en ollut oikeasti kiintynyt häneen. Mielessäni hän oli yhdistynyt kipuun.

Kipu hävisi kokonaan, kun Theo oli 10 kuukautta, mutta 11-kuisena rinta ei enää kiinnostanut häntä. Oli haikeaa lopettaa imetys, kun se oli viimein alkanut sujua.

Tulen surulliseksi, kun muut äidit puhuvat, että ensimmäisen vauvan kanssa on niin ihanaa köllötellä. Tuntuu, että se elämänvaihe vietiin minulta, enkä saa sitä koskaan takaisin.

En tiedä, haluanko toista lasta. Pelkään, että imetys olisi taas tuskallista. Poden vieläkin huonoa omaatuntoa siitä, että en kivun takia pystynyt pitämään Theosta niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt keskityn olemaan hänen kanssaan.”

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä