Imetys ja vauvan ruoka 06.10.2015 Päivitetty 19.06.2023

Näin aloitat sormiruokailun vauvalle

Kiinnostaako vauvan sormiruokailu? Näillä ohjeilla pääset alkuun!

Teksti
Matilda Katajamäki
Kuvat
Colourbox

Miksi kannattaa kokeilla sormiruokailua?

Omin käsin syöminen on vauvalle luontevaa, ja sormiruokaileva vauva voi tulla mukaan perheen ruokahetkiin alusta asti.

Rakenteeltaan vaihteleva ruoka kehittää suun hienomotoriikkaa ja pureskelutaitoja, ja perheen yhteiseen ruokaan voi siirtyä tietyin rajoituksin jo hyvissä ajoin ennen yksivuotispäivää. Myös käsien hienomotoriikka kehittyy syömistä harjoitellessa. Itse tehty vauvanruoka tulee edullisemmaksi kuin purkkiruoka.

Lue lisää: Kiinteiden aloittaminen vauvalle: sormiruokaa vai soseita?

Milloin sormiruokailun voi aloittaa?

Sormiruokailun voi aloittaa silloin, kun vauva osaa istua suorassa ja viedä ruokaa suuhunsa itse. Nämä motoriset edellytykset vauva hallitsee aikaisintaan viiden kuukauden iässä, sitä ennen sormiruokailu ei ole turvallista.

Sormiruokailun voi aloittaa 5–6 kuukauden iässä eli silloin, kun vauva muutenkin siirtyy kiinteään ruokaan ja alkaa osoittaa kiinnostusta ruokaa kohtaan.

Sormiruokailun voi aloittaa myös myöhemmin.

Lue: Kiinteiden aloittaminen vauvalle

Millaista sormiruokaa vauvalle voi tarjota?

Useimmista ruoista voi tehdä vauvalle sopivan version. Muista vain jättää suola pois alle yksivuotiaille tarkoitetusta osuudesta.

Kokeile näitä, kun lapsi on 6 kuukautta:

  • Uunijuurekset: peruna, porkkana, bataatti. Mausta suolan sijasta yrteillä!
  • Hedelmät: meloni, höyrytetty omena, kurkku, avokado.
  • Puuro (kiinteä), suolaton leipä, maissinaksut.
  • Pehmeä tofu, kananmuna, munakokkeli.

Kokeile näitä, kun lapsi on 9 kuukautta:

  • Kala- tai lihakeitto ilman lientä tarjottuna.
  • Pasta, esimerkiksi makaronilaatikko.
  • Pataruuat. Ota sorminäppäryys huomioon palojen koossa!
  • Jos sormiruokailu on aloitettu jo kuusikuisena, vauvan motoriikka on luultavasti kehittynyt niin, että hän pystyy tässä vaiheessa syömään jo lähes kaikkea sormin.

Kiinnitä huomiota ruoan rakenteeseen. Ruoan on oltava pehmeää, mutta kuitenkin sellaista, että se pysyy koossa, kun vauva tarttuu siihen.

Mitä pienempi sormiruokailija, sitä suurempia palasten tulee olla, koska puolen vuoden ikäinen lapsi tarttuu vielä ruokaan koko nyrkillään ja nyrkkiä pienemmät palaset hukkuvat käteen.

Älä syötä näitä alle 1-vuotiaalle:

  • Suolaa sisältävät tuotteet
  • Hunaja (botulismimyrkytyksen vaara)
  • Nitraattipitoiset kasvikset (pinaatti, punajuuri, lanttu, nauris, nokkonen, kiinankaali, juuresmehut , retiisi)
  • Idut (salmonellariski)
  • Sienet (sulavat huonosti, saattavat sisältää esimerkiksi raskasmetalleja)
  • Kuivatut herneet ja pavut (sulavat huonosti)
  • Pähkinät , mantelit ja siemenet (tukehtumisvaara, sulavat huonosti)
  • Maksa ja maksaruuat (korkea A-vitamiinipitoisuus ja raskasmetallit)
  • Kaneli (sisältää myrkyllistä kumariinia)
  • Tuoreet herneet, leikkopavut ja kaalit sulavat huonosti, mutta niitä voi kokeilla pieninä määrinä ja kypsennettyinä 7–8 kuukauden iästä lähtien

Lue: Kalaa ja viljaa jo viisikuiselle?

Onko sormiruokailu turvallista?

Sormiruokailussa on muutama turvallisuussääntö. Vauvan pitää syödä ryhdikkäästi pystyasennossa tai hiukan etukumarassa, eikä häntä saa koskaan jättää syömään yksin.

Älä anna vauvalle liian pieniä ja kovia ruokapalasia, kuten liian kovaksi jäänyttä porkkanaa.

6–7 kuukauden ikäisellä vauvalla kakomisrefleksi on herkempi kuin aikuisella, joten lapsi alkaa joskus yskiä ruokaa jo siinä vaiheessa, kun ruoka ei ole vielä hengitysteissä.

Siksi kakominen on harvoin vaarallista, mutta aikuisen tulee kuitenkin seurata tilannetta.

Mistä tiedän, syökö lapsi riittävästi?

Äidinmaito tai korvike on alle yksivuotiaan tärkein ravinnonlähde, kiinteät ruoat tulevat sen lisänä. On tavallista, että alussa suurin osa vauvalle annetusta ruoasta voi päätyä muualle kuin suuhun.

Normaali kasvu kertoo siitä, että lapsi saa tarpeeksi ravintoa. Siitä kertovat myös lapsen tyytyväisyys ja hyvä vointi.

Jos olet epävarma siitä, syökö lapsi tarpeeksi, voit pyytää neuvolasta ylimääräisiä punnituksia. Mikäli ruokamäärät jäävät pieniksi ja vauva on tyytymätön, kannattaa syöttää lasta lusikalla ja antaa harjoitella sormiruokailua syöttämisen ohessa.

Sormiruokailu voi myös lisätä joidenkin lasten kiinnostusta ruokaa kohtaan, joten sitä on hyvä kokeilla, jos lapsella on syömisongelmia.

Mitä voi tehdä sormiruokailun aiheuttamalle sotkulle?

Sotkun sietäminen on edellytys sormiruokailun harjoittamiselle. Siivoukseen voi motivoitua sillä, että sotkusta näkee vauvan edistymisen: se vähenee selvästi vauvan kasvaessa. Sormiruokailuperheissä roiskevaihe käydään läpi muita aikaisemmin.

Siivousta voi helpottaa laittamalla pöydälle ruokailualustan ja syöttötuolin alle vahakankaan. lapsen voi myös antaa aluksi syödä vaippasillaan tai askarteluessussa.

Asiantuntijoina toimittaja ja sormiruokailleen lapsen äiti Hanna-Mari Arosilta sekä ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen. He ovat kirjoittaneet kirjan Minä syön itse – sormiruokailun käsikirja (Tammi 2012).

Lue myös:

Elämä vauvan kanssa: Kuvitelmat vastaan todellisuus

Näin hoidat vauvan ihoa

Näin valitset lapsen ensikengät

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X