Pilaako nokkamuki lapsen suun? Tutkijat kertovat, milloin nokkamukin käyttö on haitallista

Jatkuva nokkamukin käyttö voi aiheuttaa avopurentaa ja ongelmia suun motoriikan kehityksessä. Asiantuntijat eivät kuitenkaan teilaa nokkamukia täysin.

Teksti Satu Lithovius
Kuvat iStock
Nokkamukin jatkuvan käytön mahdollisista haitoista on tutkimusnäyttöä.
Nokkamukin jatkuvan käytön mahdollisista haitoista on jonkin verran tutkimusnäyttöä.

Nokkamuki on pelastanut vanhemmat monilta kaatuneilta maidoilta, mutta soraäänet väittävät sen pilaavan lapsen suun rakenteen ja motoriikan. Pitääkö nokkamuki siis kärrätä kaatopaikalle ja vanhemman vain kestää läikkyvät juomat?

Nokkamukia ei ole tarvetta hyllyttää täysin, vaikka sen runsaaseen käyttöön ongelmakohtia liittyykin, kirjoittaa pikkulasten terveyteen perehtynyt tietokirjailija ja Brownin professori Emily Oster. Ongelmat perustuvat nielemistekniikkaan, joka on pienellä lapsella erilainen kuin aikuisella.

– Vauva nielaisee käyttämällä niin sanottua imemis-nielemis-tekniikkaa, jossa kieli liikuttaa nestettä tai ruokaa suun etuosasta sen takaosaan. Noin vuoden iässä tekniikka kehittyy vastaamaan aikuisen nielemistapaa, Oster kertoo ParentData-verkkosivullaan.

– Siinä kielen kärki pysyy suun yläosassa etuhampaiden takana. Tämän tapa on tärkeä, kun syödään eri koostumuksen omaavia ruokia, ja sillä on merkitystä myös puheen kehityksen kannalta.

Ei nokkamukia jatkuvaan käyttöön

Nokkamukin ongelmana on, että sen käyttö ylläpitää imemis-nielemis-tekniikkaa. Huolena on, että jos lapsi käyttää nokkamukia liikaa, se saattaa hidastaa oikean nielemistavan kehittymistä. Sama ongelma voi liittyä liian pitkään jatkuvaan tutin tai tuttipullon käyttöön.

Nokkamukin jatkuvan käytön mahdollisista haitoista on jonkin verran tutkimusnäyttöä, mutta laajaa dataa, joka linkittäisi nokkamukin käytön nielemis- ja puhumisongelmiin, ei ole.

Nokkamukin lisäksi vauva- ja pikkulapsiaikaan on olemassa tuttipullot, pillimukit ja muovimukit.

Nokkamukin lisäksi vauva- ja pikkulapsiaikaan on olemassa tuttipullot, pillimukit ja muovimukit.

Miljoonat lapset käyttävät nokkamukeja, ja heidän suun motoriikkansa on pääosin normaalisti kehittynyt. Jos vaikutus olisi suuri, se todennäköisesti näkyisi selvemmin, uskoo Oster.

– Voisi ajatella, että nokkamukin jatkuva käyttö ei ehkä ole ideaalia, ja nokkamukia voi olla hyvä välttää etenkin, jos lapsella on ongelmia nielemisen kanssa. Tutkimusten perusteella ei kuitenkaan näytä siltä, että nokkamukin käyttö olisi syytä lopettaa kokonaan. Ne ovat myös käteviä, Oster tuumaa.

Lue myös: 5 väärää uskomusta hampaiden tulosta

Vaarana avo- ja ristipurenta

Oikomishoidon erikoishammaslääkäri, hammaslääketieteen tohtori Heidi Arponen Espoosta on samoilla linjoilla: jatkuva nokkamukin käyttö saattaa altistaa ongelmille, mutta täyskieltoa sille ei hänkään langettaisi.

Arposen mukaan pitkittynyt ja tiheä nokkamukin käyttö saattaa johtaa avopurennan kehittymiseen taaperolla tai leikki-ikäisellä. Avopurennassa etuhampaat eivät osu yhteen, kun lapsi puree hampaat kiinni. Usein samalla kehittyy hampaiston sivustoille niin sanottu ristipurenta, kun yläleuan leveys ei pääse kasvamaan normaalisti.

Samat ongelmat liittyvät pitkittyneeseen tutin tai peukalon imemiseen.

– Nokkamukin käyttö saattaa johtaa ongelmiin silloin, jos lapsi pitää mukia suussaan pitkiä aikoja myös ruoka-aikojen ulkopuolella, Arponen sanoo.

Nokkamuki voi haitata puheen kehitystä

Arponen näkee nokkamukin käytössä kuitenkin myös hyviä puolia. Se auttaa arjessa ja vähentää sotkua, kun lapsi ei vielä osaa juoda tavallisesta mukista. Se myös kehittää käsien opittuja liikeratoja, kun lapsi opettelee nostamaan mukin huulilleen.

Nokkamuki on ulokkeellinen muoviastia, joka ei läikytä kaatuessaan.

Nokkamuki ei läikytä kaatuessaan.

– Jos nokkamukivaihe pitkittyy yli 2-3 ikävuoden, muuttuu sen käyttö purentavirheen riskitekijäksi ja saattaa vaikeuttaa myös puheen kehittymistä, kun oraalimotoriikka ei kehity normaalisti. Viisivuotiailla s-äänteen lespaus onkin usein avopurennasta johtuvaa, Arponen toteaa.

Tavallisesta mukista juotaessa kielen liikerata kehittyy monipuolisemmaksi, kielen asema suuontelossa nousee ylös suulakeen nieltäessä, ja suun alueen lihaksen aktivoituvat monipuolisemmin.

Pillimuki hyvä vaihtoehto

Arponen kannustaakin vanhempia sietämään harjoittelusta aiheutuvaa sotkua ja antamaan lapselle tavallinen muki viimeistään 3-vuotiaana, jotta suun alueen lihasten motoriikka, kielen liikeradat ja purenta pääsevät kehittymään normaalisti.

Myös pillimuki on hyvä vaihtoehto, sillä pillillä juominen kehittää suun motoriikkaa aktivoimalla huulten, poskien ja suun lihaksistoa monipuolisesti ja yhtäaikaisesti.

– Pillillä juominen ja ilmakuplien puhaltaminen maitoon ovat lapselle sekä hauskoja että hyödyllisiä puuhia. Pillinkään ei kuitenkaan ole tarkoitus olla suussa ympäri vuorokauden tutin jatkeena, Arponen muistuttaa.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä