Synnytys 20.01.2019 Päivitetty 13.08.2019

Tällainen on kätilön työpäivä: ”Palkka on huono ja työolot mitä sattuu, mutta tätä haluan tehdä”

Vauvojen tuoksua, iloa ja kyyneleitä, sitä on kätilön työ. 23 vuotta kätilönä työskennellyt Sari Apponen kertoi meille työpäivästään Naistenklinikan Perhepesähotellissa.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
Heli Hirvelä / Otavamedia

Kätilö Sari Apponen, 61, hymyilee synnytyssairaalan lapsivuodeosaston kansliassa. Hän on tullut aamuvuoroon jo monta tuntia sitten, mutta vielä ei väsytä.

Sari käy läpi päivän ohjelmaa. Tiedossa on ainakin kaksi hoitotapaamista, mutta muuten päivästä on todennäköisesti tulossa rauhallinen, sillä paikalla on vain tusina vauvaa.

23 vuotta kätilönä työskennellyt Sari on tehnyt kymmenen vuotta töitä täällä lapsivuodeosastolla, jonne perheet tulevat synnytyksen jälkeen.

Mutta onpa täällä hiljaista ja rauhallista. Mistään ei kuulu vauvan itkua, huoneiden hälytyskellot eivät soi, eikä käytävällä kävele rivakasti valkoasuisia kätilöitä. Onko tämä varmasti synnytyssairaalan lapsivuodeosasto?

Kyllä on. Sillä erotuksella, että yläpuolella olevassa kerroksessa majoittautuu japanilainen turistiryhmä ja työmatkalla olevia liikemiehiä, ja alakerrassa on ravintola.

Kuulostaa hotellilta. No sehän tämä onkin. Olemme hotelli Scandic Meilahdessa, jossa toimii Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Perhepesähotelli. Yksikkö on osa Naistenklinikan synnytyssairaalaa, joka sijaitsee parin korttelin päässä.

Hotelliin pääsevillä perheillä on tiukat kriteerit: synnytyksen on pitänyt sujua ongelmitta, ja äidillä ja vauvalla täytyy olla kaikki hyvin. Äidin tulee myös pystyä huolehtimaan vauvasta omatoimisesti.

Se selittääkin, miksi kätilöt eivät juoksentele käytävillä.

– Täällä saa keskittyä ohjaamaan vauvanhoidossa ja imetyksessä, Sari sanoo ja istuu tietokoneensa ääreen.

Juuri äitien ohjaaminen on parasta Sarin työssä. Ja ne vauvat!

– Vauvat ovat niin ihania. Niissä on sitä jotain, Sari pohtii hymyillen.

Ihania ne ovat olleet aina.

– Kun olin vielä synnytyksissä mukana, jokainen vauvan syntyminen maailmaan oli ihme. Ensimmäisissä kätilöimissäni synnytyksissä jännitin hirveästi.

kätilö

Kätilö Sari Apponen ottaa Marian vauvan hoitoon, jotta Maria saa hakea ruokaa alakerran bistrosta.

Kokenut huomaa infektiot

Sari viittaa istumaan viereiseen tuoliin ja lupaa, että saamme seurata hänen työtään. Heti käy ilmi, että Perhepesässä arki on huomattavasti tasaisempaa kuin synnytyssalissa.

Aamupäivisin lastenlääkäri tutkii kotiin lähtevät vauvat. Noin kerran viikossa lääkärin eteen tulee vauva, jossa lääkäri havaitsee jotain, jonka takia äiti ja vauva lähetetään Naistenklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Tyypillisesti se on sydämen sivuääni. Sekin osoittautuu yleensä harmittomaksi. Muutama äitikin on joutunut palaamaan Naistenklinikalle voimakkaan kivun takia.

Hotellissa työskentely vaatii kätilöiltä vankkaa kokemusta vauvan voinnin ja äidin kivun havainnoinnista. Kokenut kätilö huomaa varhain, jos vauvalla on infektio-oireita.

Ihania hetkiä Sarin työssä sen sijaan on lukuisia päivittäin.

– Parasta on nähdä uusi vauva ja se, kuinka innoissaan vanhemmat ovat. Tavoitteeni on, että vanhemmat lähtevät täältä kotiin sellaisella fiiliksellä, että kyllä me pärjätään. Silloin olen onnistunut työssäni.

– Erityisen palkitsevalta minusta tuntuu aina se, kun olen ensin auttanut tuoretta äitiä imetyksen kanssa monta päivää ja lopulta vauva alkaa imeä.

kätilö

Sari haaveili jo nuorena kätilön ammatista. Hän sai ensin itse kaksi lasta ja opiskeli 30-vuotiaana kätilöksi.

Kuin entisaikojen kätilö

Pling! Sarin työpöydällä nököttävästä tabletista kuuluu merkkiääni. Viesti äidiltä: ”Haluaisin mennä hakemaan ruokaa.” Sari kuittaa viestiin: ”Tuo vauva kansliaan :).” Jokaisella asiakkaalla on huoneessaan tabletti, josta voi milloin tahansa lähettää chat-viestin kätilöille.

Välillä kanslian ovelta kuuluu myös perinteinen koputus, jos vanhemmat eivät jaksa näpytellä viestiä. Hätätilanteita varten jokaisessa huoneessa on myös hätäpainike.

Varsinaisia sairaanhoidollisia tehtäviä kätilöillä ei ole, sillä asiakkaina ei ole esimerkiksi sektion läpikäyneitä äitejä. Sarin työpäivät täyttyvätkin perheiden hoitotapaamisista ja tietojen kirjaamisesta. Etukäteen sovituilla tapaamisilla halutaan vaalia perheen rauhaa. Joka tapauksessa vauva halutaan nähdä vähintään kahdeksan tunnin välein.

Osan viikosta Sari tekee kotikäyntejä. Silloin hän nappaa mukaansa valtavan repun, jossa on muun muassa vaaka ja verinäytteenottotarvikkeet.

– Tykkään kotikäynneistä ihan hirveästi. Silloin tulee sellainen olo, että olen kuin entisaikojen kätilö.

kätilö

Anniinan ja Kain esikoistytär syntyi hieman yli kolmekiloisena Naistenklinikalla.

”Voi että sinä olet ihana!”

Mutta nyt on mentävä. Espoolaiset Anniina, 31, ja Kai, 38, odottavat jo aulassa hoitotapaamista toissayönä syntyneen esikoistyttärensä kanssa.

– Onnea vanhemmille, Sari sanoo.

Synnytys on ollut nopea ja sujunut hyvin, joten perhe on saapunut Perhepesään eilen aamulla. Valtaosa uudelleensynnyttäjistä viettää hotellissa vain yhden yön, ensisynnyttäjät usein kaksi yötä.

Kokolattiamatoilla astellessa hiljaisuus korostuu. Huoneisiin ei kuulu muiden vauvojen itkut. Anniina, Kai ja vastasyntynyt tyttövauva asuvat kulmahuoneessa. Tavallisesta hotellihuoneesta poiketen yhdellä seinustalla on hoitopöytä vaippoineen ja hoitotarvikkeineen. Vauvan pieni sänky on leveän parisängyn vieressä.

– Voi että sinä olet ihana, Sari hymyilee ja nostaa tummatukkaisen vauvan hoitopöydältä kasvojensa eteen. Vauva tiirailee vieraita kasvoja silmät ymmyrkäisinä.

– Onko vauvan hoitamisesta jotain kysyttävää? Sari tiedustelee.

– Navan putsaus piti tehdä tänään, Kai muistaa.

– Kumpi haluaa kokeilla, miltä navan pyöritys tuntuu? Sari kysyy.

Kai tarttuu pumpulipuikkoon ja pyörittelee sitä vauvan napatyngän ympärillä. Tyttö päästää kimakan huudon ja potkii jaloillaan.

Sari painaa hänet rintaansa vasten.

– Voi, nytkö sinä suutuit? Se oli ihan kamalaa, hän höpöttää ja taputtelee vauvan peppua rytmikkäästi.

kätilö

Hotellin toinen kerros on varattu kokonaan Perhepesälle.

Itku lakkaa. Sari näyttää vielä muutaman hierontaliikkeen, joilla itkuista vauvaa voi rauhoitella. Sitten hän istahtaa sängyn reunalle ja pyöräyttää vauvan varmoin ottein vatsalleen reitensä päälle.

– Tämä auttaa, jos vauvalla on vatsavaivoja, hän selittää naputtaessaan kantapäitään lattiaan. Vauva rauhoittuu hytkytykseen.

Mutta miten äiti voi?

Särkylääke olisi paikallaan. Sari hakee pari tablettia. Vauvalla on nälkä, ja hän alkaa itkeskellä.

Äiti jää imettämään, ja Sari palaa kansliaan ja alkaa naputtaa kirjauksia koneelle: Miltä vauva näytti ja miten jäntevältä hän tuntui? Kuinka monta kertaa hän on pissannut ja kakannut?

Sari pani merkille, että perheessä isä on selvästi halukas oppimaan vauvanhoitoa. Uransa aikana Sari onkin huomannut, että isissä on tapahtunut valtava muutos.

– Nykyisät ovat aktiivisia ja haluavat osallistua vauvan hoitamiseen.

Hotellissa perhe saa toimia aidosti perheenä. Se tuo varmuutta hoitamiseen. Joskus Sari opettaa isälle esimerkiksi rentouttavan hartiahieronnan, joka edistää maidontuloa.

– Näin isäkin voi kokea olevansa mukana imetyksessä.

kätilö

Työkavereiden kesken voi jakaa myös työn raskaat hetket.

Kansliassa voi itkeä

Sermin takaa kajahtaa nauru. Osa työvuorossa olevista kätilöistä on lounastauolla, ja ruokapöydässä viljellään välillä roisejakin vitsejä. Kätilön työ on henkisesti raskasta, eikä sitä jaksaisi ilman huumoria ja työkavereiden tukea.

– Kätilön on kyettävä myötäelämään empaattisesti perheen kanssa, mutta epätoivoon ei saa mennä mukaan. Kätilön tehtävä on olla perheen tukipylväs, joka pitää toivoa yllä: tästä selvitään kyllä. Se vaatii aidon läsnäolon taitoa.

Joskus perheen tilanne saa kätilönkin mielen maahan. Esimerkiksi silloin, jos vauva on syntynyt vakavasti sairaana. Perheen edessä on silti pysyttävä ammatillisena, mutta työkavereille saa näyttää tunteet.

– Olen monet kerrat itkenyt kansliassa, koska minun on tehnyt pahaa nähdä vanhempien hätä ja suru.

Myös itkevät äidit ovat tuttu näky osastolla. Valtaosalle äideistä iskee parin päivän kuluttua babyblues: kaikki itkettää ja tuntuu pahalta. Niissä tilanteissa Sari luottaa usein kosketuksen voimaan.

– Infektioriskin vuoksi emme saa kätellä asiakkaita, mutta minä olen kova halaamaan, Sari sanoo.

Halatessaan Sari vakuuttaa, että itkeminen on juuri oikea tapa reagoida: se on merkki siitä, että maito nousee ja keho toimii niin kuin pitääkin.

Haastavinta on löytää yhteinen sävel kaikkien kanssa. Kätilön työ on vuorovaikutusta, ja siinä on kyse kemioiden kohtaamisesta.

– Kätilön pitää pystyä muuntautumaan nopeasti kohdatessaan erilaisia perheitä. Esimerkiksi maahanmuuttajaäidit ovat todella kiitollisia, kun saavat synnyttää Suomessa, mutta heidän kanssaan haasteeksi nousee usein yhteisen kielen ja kulttuurin puuttuminen.

kätilö

Vastasyntynyt tyttö on Maria Kopolovan toinen lapsi.

 

Kympin synnytys

Sari vilkaisee kelloa ja kurkkaa kanslian lasiseinän läpi aulaan. Aulassa istuu collegepaitainen äiti vauvan kaukalosänky vierellään. Päivän toinen hoitotapaaminen. Vauvalta on määrä mitata verensokeri.

– Mennään tuonne lastenlääkärin huoneeseen, Sari sanoo onniteltuaan tuoretta äitiä Mariaa, 36, jonka synnytyksestä on kulunut 24 tuntia.

Pikkuinen tyttövauva nukkuu valkoinen myssy päässään. Sari lämmittää vauvan kantapäitä verinäytteen ottamista varten ja juttelee samalla äidin kanssa. Marian synnytys on ollut vauhdikas.

– Minkä numeron antaisit synnytyksestäsi? Yksi on ihan hirveä, ei mitään hyvää sanottavaa, ja kymppi aivan ihana, Sari tiedustelee.

Marian ei tarvitse miettiä vastausta.

– Kymppi, minulla oli ihana kätilö. Mieskin oli mukana ja hänkin oli kymppi, Virosta kotoisin oleva Maria sanoo iloisesti.

Sari on saanut vauvan kantapäät lämpimiksi ja nappaa verinäytteen. Vauva ei edes herää.

Verensokerit ovat kunnossa. Mariakin voi hyvin eikä tarvitse särkylääkettä. Uudelleensynnyttäjänä hän pääsee kotiin jo tänä iltana, mutta sitä ennen on aika syödä.

Kätilöt jakavat äideille ruokalipukkeita, joilla saa hakea ruokaa pohjakerroksen bistrosta.

Sari ottaa Marian vauvan siksi aikaa kansliaan. Samalla hän mittaa vauvan happisaturaatioarvot, jotka kertovat sydämen toiminnasta. Ne otetaan kaikilta vauvoilta rutiinitoimenpiteenä.

Vauva herää ja pillahtaa itkuun, kun Sari painaa valkoisen mittausanturan pikkuruisen kämmenen sisäpuolelle. Sari tarkkailee mittarin lukemia ja silittelee itkevän vauvan poskea. Arvot ovat kohdillaan, ja Mariakin palaa bistrosta ruoka-annos mukanaan.

kätilö

Pikkiriikkinen jalka pitää lämmittää ennen verikokeen ottamista.

Kutsumustyössä

Puhelin soi Sarin rintataskussa. Naistenklinikalta on tulossa kaksi äitiä vauvoineen. Sari tarkistaa huonetilanteen näytöltä ja soittaa hotellin vastaanottoon.

– Kaksi perhettä on tulossa huoneisiin 221 ja 224. Tulostaisitteko samalla ruokalipukkeita, hän pyytää.

Ruoasta puheen ollen, Sarinkin vatsa kurnii. On aika pitää ruokatauko. Hän ottaa vegaanista perunavuokaa ja salaattia jääkaapista. Työvuoroa on jäljellä muutama tunti, ja kaikkien kotiin lähtevien äitien paperit pitää kirjoittaa valmiiksi.

Iltavuoro tulee töihin ennen kolmea, ja Sari kertoo heille, mitä minkäkin perheen kanssa pitää huomioida. Puoli neljältä Sari klikkaa tietokoneen kirjaudu ulos -painiketta, hyvästelee työkaverit ja menee pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Hotellin edustalta hän nappaa Pasilan asemalle menevän bussin. Juna-asemalla hän hyppää junaan, jolla köröttelee pari pysäkinväliä kotiinsa.

Runsaat puoli tuntia kestävällä kotimatkalla Sarilla on vielä aikaa miettiä työpäivän tapahtumia.

– Joskus erityistapauksissa saatan soittaa takaisin töihin, että huomasittehan varmasti, mitä olin kirjannut.

Työhön liittyvien mietteiden tuppautuminen vapaa-ajalle ei Saria kuitenkaan häiritse. Kätilön ammatti on kutsumus, jonka hän tunnisti jo nuorena.

– Luin 20-vuotiaana Ina May Gaskinin teoksen Spiritual Midwifery, joka teki minuun suuren vaikutuksen.

Ikänsä puolesta Sari voisi jäädä pian eläkkeelle. Sen sijaan työn sisällön puolesta hän voisi hyvin työskennellä vaikka 68-vuotiaaksi asti.

– Vaikka palkka on huono ja työolot välillä mitä sattuu, niin tämä on se, mitä haluan tehdä. Omia lastenlapsia minulla ei ole, mutta minulla on nämä ihanat vauvat.

Juttua varten on haastateltu myös osastonhoitaja Maarit Männistöä.

Lue myös

Kommentit (1)

Ihana artikkeli, joka oikein korostaa sitä, miksi hoitajien palkkoja, työntekijämitoituksia tai työoloja ei kiinnostaa hoitaa kuntoon. ”Tällasta tää vaan on, ja siitä huolimatta haluan tehdä tätä.” Tietenkin jos haluaa olla neuvostoliittolainen työn sankari, ja kiillottaa kruunuaan sillä tavalla, että suostuu mihin vain, koska vaavit on ihania. Todella huono roolimalli hoitajaksi. Todella huono.

Itse olen todella iloinen siitä, että jätin hoitoalan. Ei ole ikävä, niitä huonoja puolia oli niin paljon ja hyviä puolia vain muutama.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X