Vauva 03.02.2020 Päivitetty 29.05.2023

Kohti korkeuksia! Vauvan motorinen kehitys 7 kk ja 8 kk

Taitojärjestyksessä on eroja. Yhdet ryömiä möngertävät ja vasta sitten malttavat kokeilla istua. Toiset panostavat ensin istumalihaksiin ja lähtevät vasta sitten liikkeelle.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Vauvalla on kova halu liikkua eteenpäin ja kiivetä ylöspäin, mutta tasapaino ja voimat eivät yleensä vielä riitä. Turhauttaa ja itkettää, mutta onneksi oppimista tapahtuu koko ajan. Pian vauvan motorinen kehitys antaa myöten etenevälle menolle, jos se ei ole sitä vielä ollut.

Toiset saattavat seitsenkuisina hakeutua konttausasemiin ja heilua ees taas kuin olisivat starttaamaisillaan lähtöruudusta. Joku voi lähteä jo konttaamaan, mutta yleensä tämä tapahtuu vasta kahdeksan kuukauden iässä.

Joiltakin konttaus, ryömiminen tai molemmat jäävät kokonaan välistä. Taitojen oppimisjärjestyksessä on myös eroja. Toiset ryömiä möngertävät vauhdikkaasti eteenpäin ja vasta sitten malttavat kokeilla istumista. Toiset taas panostavat istuma-asennon löytymiseen ensin ja lähtevät vasta sitten liikkeelle.

Usein istuminen vaatii konttausasennon löytämistä, sillä siitä on helppo kavuta pepulleen.

Vaikka sinnikkäät, vielä hiukan haparoivat yritykset tuottaisivat mielipahaa vauvalle, on kuitenkin syytä myös iloon. Monet oppivat näinä kuukausina pitämään molemmissa käsissä esineitä yhtä aikaa. Vauva myös oppii läpsyttämään kädellään pöydän pintaa.

Vauvan kehitys 8kk: Vauhtivaihteessa mikään ei pidätä

Kun ryömimis- ja/tai konttausvaihde löytyy, pientä vauhtihirmua ei meinaa pysäyttää enää mikään. On kuitenkin myös niitä, ketkä jättävät nuo liikkumisen tavat kokonaan välistä.

Tällaisilla lapsilla saattaa olla omia, vaihtoehtoisia tapoja mennä haluamaansa suuntaan. Jotkut liikkuvat istuvilteen joko tuupaten käsillä vauhtia takaperoiseen liikkeeseen tai sitten vetäen käsillään itseään eteenpäin. Toiset taas kulkevat mieluiten karhunkävelyllä eteenpäin.

Seisoma-asento saattaa jo houkuttaa joitakin. Toiset ponnistelevat kovastikin kohti korkeuksia. Tämä saattaa itkettää ja lihakset saattavat täristä, sillä asento on vielä raskas ja vaativa näin pienelle. 9 kuukauden ikään mennessä vauva osaa yleensä jo seistä itse tukea vasten.

Alaspäin suuntautuvat pyllähdykset ja kaatumiset ovat hallitumpia suojarefleksien ansiosta, mutta esimerkiksi seisoma-asennosta laskeutuminen on vielä monille vaikeaa, ja he tarvitsevat siihen aikuisen apua. Lähes kaikki lapset osaavat 9 kuukauden ikään mennessä istua ilman tukea.

Näiden kuukausien aikana vauva erottaa jo pienen pieniä esineitä ja asioita esimerkiksi lattialta. Hän poimii niitä yleensä etusormijohtoisesti. Uteliaasta pikku tutkailijasta parasta on löytää sellaisia jännittäviä esineitä ja asioita, jotka eivät ole vielä aiemmin tulleet tutuiksi. Näin vauva jatkaa uteliaisuuden siivittämiä liikkumisharjoituksiaan.

Lue myös:

Sylissä paras – Vauvan motorinen kehitys: 1 kk ja 2 kk

Lähteet: Lastenneuvolaopas, Suomalainen vauvakirja (toim. Matilda Katajamäki & Outi Gyldén)

Perheen tuki: Vauvan sensomotorinen kehitys

Lue myös: Vauvan musikaalisuus kehittyy parhaiten kotona – näin vauvasi ymmärtää musiikkia

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X