Vauva 18.08.2020 Päivitetty 29.05.2023

Sisarusten nimistä ketju? 6 erilaista tapaa nimetä koko pesue

Moni toivoo, että perheen lasten nimet sopivat yhteen. Miten suunnitella sopivasti samankaltaiset nimet lapsille? Poimimme vinkkejä, joilla pohtia nimivalintaa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Lapsen nimeäminen on harvoin helppo päätös. Lapselle nimeä miettiessään vanhemmat pohtivat monia seikkoja: miltä nimi kuulostaa, mitä se kertoo kantajastaan, kenestä nimi muistuttaa ja miltä nimi mahtaa kantajastaan tuntua? Mikä siis olisi sopiva nimiehdotus?

Jos perheessä haaveilleen useammasta lapsesta, voi nimivalinnassa ottaa huomioon myös sen, miten lasten nimet käyvät yhteen. Keräsimme seikkoja, joilla potentiaalisten nimien yhteensopivuutta voi kokeilla.

Sama alkusointu

Miltä kuulostaisi Aava & Aada tai Aava & Aapo?

Nimiä yhdistää vahva alkusointu eli ne kuulostavat harmonisilta keskenään. Jos nimet vaikuttavat liian samanlaisilta, kannattaa kokeilla heikon alkusoinnun muodostavia nimiä esimerkiksi Toivo & Tuure. Tällöin alkutavun vokaalit eroavat toisistaan, eivätkä kuulosta niin samankaltaisilta kuin esimerkkinimet.

Samat kaksi kirjainta 1. ja 2. tavun rajalla

Lil-li & Vil-le vaiko Heik-ki & Maik-ku? Määrittäväksi tekijäksi pesueen nimivalinnassa voi ottaa ensimmäisen ja toisen tavun rajalta löytyvän konsonanttiyhtymän.

Vain toinen nimi heijastelee samankaltaisuutta

Vanhemmat voivat kokea, että liian samalta kuulostavat nimet voivat olla rasite. Yhteensointuvuutta voi niputtaa lasten toisiin etunimiin. Esimerkiksi Isla Veera & Rasmus Veeti.

Nimiehdotus voi tulla myös lapsen suusta

Isommalta sisarukseltakin kannattaa kysyä, mikä olisi hänen mielestään sopiva nimiehdotus.

Nimet muodostavat ketjun

Esikoisen nimen viimeinen tavu voi määrätä, miten seuraavana syntyneen etunimi alkaa. Tähän tapaan siis: Esikoinen on Eevi. Seuraavaksi syntynyt lapsi on nimeltään Vieno. Kolmas lapsi saa taas edeltävän nimen mukaan alkutavunsa omaan nimeen, joka on esimerkiksi Noel.

Ketjua voi jatkaa niin pitkälle kuin perheeseen syntyy lapsia.

Nimet valitaan yhteisen teeman ympäriltä

Onko Peppi Pitkätossu ollut lapsuutesi suosikkilukemistoa? Entä mistä kertomuksista puolisosi on innostunut ollessaan pieni?

Valitkaa molempien suosikkikirjoista otolliset nimivaihtoehdot, kuten Peppi, Tommi ja Annika. Saa soveltaa: Harry Potter -fanit voivat muuntaa Ron-nimen suomalaiseen Roni-kirjoitusasuun.

Nimiehdotus: Anna lapsen valita

Nimiasioista syntyy helposti valtataistelu vanhempien välille.  Välttääksenne riitaa kannattaa nimiehdotuksia pyytää muilta läheisiltä.

Esikoiselta voi kysyä, mikä olisi hänen mielestään kaunis nimi pienemmälle sisarukselle. Jos perheeseen syntyy vielä kolmas lapsi, vastaavaa voidaan kysyä tällöin keskimmäiseltä lapselta.

Vaikka nimet eivät soinnullisesti olisikaan yhtäläisiä, ne ovat kuitenkin valikoituneet saman periaatteen mukaisesti.

Anna.fiHeidi Valasti, 54, vaihtoi nimensä ja on nyt Hedda Retu: ”Uusi nimi juhlistaa elämää ilman kuukautisia”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X