Voimakas RS-virusepidemia jyllää nyt – aiheuttaa varsinkin vauvoille rajuja flunssaoireita

Pahin RS-viruksen epidemia-aika on käsillä tammi-helmikuussa. Tälle talvelle odotetaan isoa tautiaaltoa.

Teksti Anniina Rintala
Kuvat iStock
Vauvoille virus voi aiheuttaa vakavia oireita.

Aina vuodenvaihteen jälkeen alkaa tautien luvattu aika. Oksentelua ja vatsaoireita aiheuttavat virukset aktivoituvat klassisesti kevättalvella. Myös vaikeita hengitystieinfektioita aikaan saava RS-virus on voimakkaimmillaan yleensä tammi-helmikuussa.

Sen osalta on odotettavissa iso tartunta-aalto juuri tänä talvena.

Tähän mennessä RS-virusta on todettu yli 1 400 potilaalla, vaikka rajuimmat kuukaudet vasta aluillaan. Tyypillisesti suurin osa sairastuneista on pikkulapsia.

Virus aiheuttaa pienille lapsille rajuoireisen flunssan. Tällöin sairaalahoito saattaa tulla tarpeeseen.

–  Joka toinen talvi esiintyy isompi RSV-epidemia, joka usein käynnistyy marraskuussa ja jatkuu huhti-toukokuulle, kertoo THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.

RSV tulee sanoista respiratory syncytial virus. Siitä, miksi epidemia on raju aina joka toinen vuosi, ei ole varmuutta. On epäilty, että edellisvuoden tartunta antaa hieman suojaa seuraavan vuoden virusaaltoa vastaan.

Viime talvikautena oli siis vuorossa pienempi epidemia. Syyskuun 2018 ja elokuun 2019 välisenä aikana tartuntatautirekisteriin raportoitiin yhteensä yli 3300 laboratoriovarmennettua RSV-tartuntaa.

Sitä edellisenä vuonna virus jylläsi voimakkaasti ja tartuntoja oli melkein kolminkertaisesti. Syyskuun 2017 ja elokuun 2018 välillä tautitapauksia oli noin 9500.

– Tuolloin epidemian huippu ajoittui viikoille 4–9, mutta ajankohta vaihtelee jonkin verran vuosittain, Ikonen toteaa.

Isojen epidemioiden vuosina tapauksia alkaa esiintyä runsaasti usein jo joulukuussa, ja niitä ilmenee vielä maaliskuussakin.

Kun äiti kelaa -blogi: RS-virus vei kaksivuotiaan sairaalahoitoon

RS-virus: Rokotetta tai lääkettä ei ole

Lähes kaikki lapset käyvät RS-viruksen läpi ensimmäisten elinvuosiensa aikana.

Jos lapsella on todettu kyseisen viruksen aiheuttama tauti, täytyy hänen välttää ainakin alle puolivuotiaita vauvoja. Heille virus voi aiheuttaa vakavan taudin.

Pystyykö vanhempi itse erottamaan, onko lapselle RS-virus vai jokin muu flunssa?

– RSV:n aiheuttamaa sairautta ei voi taudinkuvan perusteella erottaa muista virusten aiheuttamista hengitystieinfektioista. Varmuus, että taudin aiheuttaja on RS-virus, vaatii aina laboratoriotestin, Ikonen sanoo.

Jälkitaudeista korvatulehdus on hyvin tyypillinen. RSV saattaa saada aikaan myös keuhkokuumeen.

RSV-tartunnan voi saada moneen kertaan. Ensimmäinen tartunta aiheuttaa yleensä voimakkaamman taudin kuin seuraavat tartunnat. Jatkossa oireet ovat yleensä lievempiä.

Rokotetta tai täsmälääkettä virusta vastaan ei vielä ole, mutta useita erilaisia rokotteita on kehitteillä.

Jos lapsella ilmenee hengitysvaikeuksia, on otettava viipymättä yhteyttä lääkäriin.  RS-viruksen itämisaika on noin 4–6 päivää.

Lue myös: RS-virusvaroitus! Operaatio Äiti -blogi

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi