Vuoden 2019 äitiyspakkaus on tässä! Uutuutena lyhythihainen body

Tältä näyttää uusi äitiyspakkaus, jossa on panostettu entistä enemmän laatuun.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
Annika Söderblom © Kela

Vuoden 2019 äitiyspakkaus on nyt julkistettu! Äitiyspakkaus jaetaan 81. kerran, ja se on varsinkin ensisynnyttäjien keskuudessa hyvin suosittu: noin 95 % ensisynnyttäjistä ottaa pakkauksen. Kaiken kaikkiaan pakkauksen vastaanottaa vuosittain noin 35 000 vanhempaa.

Nyt siis nähdään, minkälaisissa kuoseissa ja vaatekerroissa tänä vuonna syntyvät vauvat tullaan usein näkemään!

Uutuutena lyhythihainen body

Tuoreen äitiyspakkauksen värimaailma on vaalea ja maanläheinen, sillä värit on haluttu pitää helposti yhdisteltävinä. Bodyissa seikkailee pöllöjä ja karhuja, ja vaatteiden kuoseissa näkyy myös paljon raitaa. Väriä pakkaukseen tuovat etenkin pirteän oranssit ja vihreät alaosat, ja monien vanhempien iloksi muutamia vaatteita löytyy myös mustalla pohjalla.

Äitiyspakkaus uudistuu vuosittain, mutta monet suositut tuotteet, kuten harsoliina, vauvan perusvaatteet ja peitemakuupussi pysyvät vuodesta toiseen matkassa mukana. Tänä vuonna tuotevalikoima onkin pysynyt vanhempien toiveesta pitkälti ennallaan.

Uutena tuotteena on lisätty muun muassa lyhythihainen body, ja ensimmäistä kertaa pakkauksessa on mukana myös bodyja, joissa on venepääntie.

Tämän vuoden äitiyspakkauksessa on yhteensä 63 tuotetta. Viime vuoden äitiyspakkaus sisälsi 64 tuotetta. Äitiyspakkauksen ekologisuudesta ja vastuullisuudesta on käyty viime aikoina keskustelua, kun Finnwatchin raportti paljasti alkuvuodesta, että yli kymmenestä äitiyspakkauksen tuotteesta löytyi vakavia eettisiä ongelmia. Kela on halunnut parantaa vastuullisuuden lisäksi äitiyspakkauksen laatua: Tämän vuoden kilpailutuksessa laatua painotettiin 70 % ja hintaa 30 %, kun edellisinä vuosina laadun painotus on ollut 50 % ja hinnan 50 %.

Tämä on ollut myös vanhempien toive, ja äitiyspakkausta kehitetään vuosittain palautteiden perusteella: Onhan sen tehtävä vastata äitien ja perheiden tarpeisiin uuden elämänvaiheen kynnyksellä.

Nämä ovat uuden äitiyspakkauksen tuotteet

Ulkohaalari/makuupussi
Lämpötöppöset ja -rukkaset
Peitemakuupussi
Hupullinen kevyt toppapuku
Villasekoitehaalari
Villasekoitehaalari
Neulemyssy
Kypärämyssy
Myssy
Collegehaalari
Potkuhousut
Kietaisubody
Kietaisubody (2kpl)
Kietaisubody 2 kpl
Body
Body
Kietaisubody
Kietaisubody
Body
Body
Jatkopalabody
Jatkopalabody
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Body
Housut
Housut
Leggingsit
Leggingsit
Housut
Housut
Puolipotkuhousut
Puolipotkuhousut
Leggingsit
Leggingsit
Leggingsit
Leggingsit
Housut
Housut
Sukkahousut
Sukkahousut
Lapaset ja sukat
Lapaset ja sukat
Sukat
Sukat
Potkupuku
Potkupuku
Petivaatteet
Petivaatteet
Viltti
Viltti
Pyyheliina
Pyyheliina
Hygieniatarvikkeet
Hygieniatarvikkeet
Ruokalappu
Ruokalappu
Kuolalappu / huivi
Kuolalappu / huivi
Ensikirja
Ensikirja
Pehmolelu /uniriepu
Pehmolelu /uniriepu

Näin saat uuden äitiyspakkauksen

Uuden äitiyspakkauksen jakaminen alkaa, kun edellisvuoden pakkaukset ovat loppuneet. Tämän vuoden pakkausta aletaan jakaa arvioiden mukaan aikaisintaan huhtikuun puolivälissä.

Perheet voivat valita äitiysavustuksenaan joko pakkauksen tai rahasumman, joka on vuoden 2018 huhtikuusta lähtien ollut 170 euroa. Aikaisemmin äitiysavustus oli 140 euroa.

Äitiysavustusta voi hakea Kelasta, kun raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää eli noin 5 kuukautta. Jotta äitiysavustus voidaan myöntää, täytyy äidin liittää hakemukseen terveystarkastuksesta saatu raskaustodistus. Äitiyspakkaus voidaan myöntää myös adoptioperheille, jolloin hakemukseen liitetään todistus adoptoitavasta lapsesta.

Avustusta täytyy hakea viimeistään 2 kuukautta ennen lapsen laskettua aikaa. Kun Kela on hyväksynyt hakemuksen, se lähettää äitiyspakkauksen perheelle kahden viikon aikana.

Äitiysavustus voidaan myöntää vakinaisesti Suomessa asuville.

Lue myös: Näin se on muuttunut – katso, millainen äitiyspakkaus on ollut eri vuosina!

Lähde: Kela

Lue myös

Kommentit (1)

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X