Varmista, että lastenvaunut ovat turvalliset: ohjeet kauppaan ja kotiin

Lastenvaunuja tulee huoltaa, jotta ne pysyvät käytössä turvallisina. Myös jo kaupassa vaunuista kannattaa tarkistaa asia jos toinen.

Teksti Kia Toivanen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kertoi vastikään testanneensa suomalaisten suosimia lastenvaunumalleja ja havainneensa niissä puutteita. Yksi vaunumalli joutui testin myötä jopa myyntikieltoon ja toisen lisäosa määrättiin kerättäväksi pois kuluttajilta.

Lastenvaunut ovat suuri investointi, ja vaunukaupoille suunnatessa on tärkeää valita juuri oman perheen käyttötarkoitukseen sopivat rattaat.

Näiden vinkkien avulla voit tarkistaa ja pitää huolta siitä, että hankitut lastenvaunut ovat lapselle turvalliset nyt sekä jatkossa.

Tarkista vaunujen merkinnät

Kun vaunuja ollaan ostamassa tai ne ovat tulleet kotiin, kannattaa tarkistaa, että niiden merkinnät ja käyttöohjeet ovat kunnossa.

Vaunuista tulee löytyä valmistajan nimi, tuotemerkki sekä turvallisuusstandardin numero EN 1888. Lisäksi vaunujen mukana tulee olla käyttöohjeet suomeksi sekä ruotsiksi.

Vaunuissa ei saisi olla pieniä irtoavia osia tai pitkiä kuristumisvaaraa aiheuttavia nauhoja.

Testaa

Testaa, kippaavatko vaunut helposti. Paina aisaa alaspäin ja kokeile heijata vaunuja sivuttaissuunnassa.

Mikäli tilaat lastenvaunut Euroopan unionin ulkopuolelta, on otettava huomioon, ettei Euroopassa ole vastuutahoa, jolle vaaralliseksi osoittautuneen tuotteen voisi tällöin palauttaa ja jolta voisi vaatia korvauksia.

EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista tilatessa vastuu tuotteesta on vain ostajalla, ja tuotteiden turvallisuusvaatimukset voivat olla erilaiset kuin EU:ssa.

Vaunujen huoltaminen

Jotta vaunut pysyvät turvallisina, tulee niitä huoltaa.

  • Säilytä vaunuja lämpimässä, kuivassa tilassa, ettei kankaaseen pääse muodostumaan hometta.
  • Pyyhi kura kosteana pois, jotta se ei kuivu pyöriin kiinni.
  • Vaunun osien väliin jää helposti hiekkaa tai tiesuolaa, joten puhdista renkaat ja runko säännöllisesti.
  • Voitele renkaiden kiinnityskohdat aika ajoin, sillä liikkuvat osat kuivuvat nopeasti.
  • Tarkista jarrut.
  • Noudata hoito-ohjetta kankaiden pesussa.
  • Vie vaunut huoltoa tarjoavaan liikkeeseen tarvittaessa.
  • Jos epäilet lastenvaunujen tai -rattaiden turvallisuutta, ole ensin yhteydessä myyjään. Jos kyseessä on vakava vaaratekijä, tee ilmoitus Tukesiin.

Onko vaunukoppa turvallinen?

Vaunukopassa tulee olla tarpeeksi tilaa lapselle. Esimerkiksi syksyllä vaunuja ostaessa kannattaa pohtia, mahtuuko vauva vaunukoppaan myös kovien pakkasten toppavaatteissa.

Kopassa ei saa olla valjaita ja sen laitojen tulee olla tarpeeksi korkeat. Maksimissaan 80 cm pitkän kopan pitää olla sen keskikohdasta vähintään 15 cm korkea. Yli 80 cm koppien kohdalla vaatimus on vähintään 18 cm.

Käytössä tulee huomioida, että jos vaunukopan oman patjan lisäksi vaunuissa käyttää toista patjaa tai paksua taljaa, alentaa se kopan reunojen korkeutta turvallisuusrajojen alapuolelle. Näin ollen riski siihen, että vauva putoaisi vaunuista, kasvaa.

Kun vauva oppii nousemaan, on kuomun poikki ripustettava vaunulelu poistettava. Pitkät narut aiheuttavat kuristumisvaaran.

Tukevatkin vaunut voivat kaatua, jos vaunujen työntöaisaan kiinnittää raskaita painoja kuten kauppakasseja.

Jotta ilma pääsee kiertämään eikä lämpötila nouse vaunujen sisällä kuumaksi, ei vaunuja tule koskaan peittää tiiviisti kankaalla tai harsolla. Kesäisessä auringonpaisteessa vauva tarvitsee varjoa, mutta kangas tulee asetella vaunujen päälle ilmavasti.

Lähde: Tukes

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä