Minun tarinani 17.11.2016 Päivitetty 29.05.2023

Äidin tarina: ”Kun Sasu syntyi raskausviikolla 27, muu elämä pysähtyi”

Sasu tuli maailmaan yli kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa 1,2 kilon painoisena. Äiti Kati Puisto kertoo, miten perheen elämä muuttui keskosen syntymän myötä.

Teksti
Oili Urmas
Kuvat
Kati Puiston kotialbumi

– Ei se selviä hengissä, jos se syntyy nyt, Kati Puisto vastasi miehelleen Henrille automatkalla kohti Hämeenlinnan sairaalaa. Henri oli pohtinut ääneen, voisiko vauva syntyä etuajassa. Oli kesäkuu 2016 ja Katin raskaus oli viikolla 27.

Kati, Henri ja Katin 6-vuotias Peetu-poika olivat viettäneet juhannusta mökillä ja he olivat palaamassa kotiin Forssaan. Matkan varrella heidän piti poiketa sairaalassa tarkistamassa vauvan vointi, varmuuden vuoksi. Katilla oli ollut outo olo ja supistuksia oli tullut jonkin verran.

– En osannut olla huolissani, sillä supistuksia oli ollut jo aiemminkin. Minulle ei tullut pieneen mieleeni, että vauva voisi jo syntyä, Kati kertoo nyt.

”Itkin vain koko ajan”

Sairaalassa lääkäri teki ensin ultraäänitutkimuksen ja tarkisti sitten kohdun kaulan tilanteen. Sen jälkeen tulikin kiire. Lääkäri totesi, että vauva syntyy vielä saman päivän aikana. Kati siirrettiin ambulanssiin ja kiidätettiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

– Olin niin paniikissa, että en osannut sanoa edes nimeäni tai syntymäaikaani. Itkin vain koko ajan, Kati kertoo.

Henri oli soittanut isoäidin hakemaan Peetun ja perheen koiran. Hän ajoi kiireesti perässä Tampereelle. Kati vietiin suoraan synnytyssaliin.

– Sain supistuksia ehkäisevää lääkettä ja illan aikana supistelu loppui. Minä katselin kelloa ja ajattelin, että pysy nyt vauva sisällä.

Sunnuntaina 26.6. kello neljältä aamulla supistukset alkoivat uudestaan. Vajaan kahden tunnin kuluttua vauva oli syntynyt. Laskettu aika olisi ollut 19.9. Poika painoi 1 200 grammaa ja oli 37 senttiä pitkä.

Vauva ei näyttänyt omalta keskoskaapissa

Vauva vietiin virvoitteluhuoneeseen. Kolmen minuutin kuluttua isä pääsi katsomaan poikaa ja he siirtyivät keskoslasten teho-osastolle. Kati jäi synnytyssaliin.

– Minulle kerrottiin, että vauva hengitteli itse, mutta muuta tietoa voinnista minulla ei ollut. Odotin, että Henri tulisi sanomaan, millainen tilanne on. Se oli elämäni pisin puolitoista tuntia.

Lopulta Henri tuli vauvan kuva kädessään ja hymy kasvoillaan.

– Ihmettelin, miten hän voi hymyillä, kun itse olin ihan rikki. Henri kertoi, että tunnelma virvoitteluhuoneessa oli ollut rauhallinen. Vaikka huoneessa oli paljon ihmisiä, jokainen tiesi, mitä pitää tehdä.

Katille oli pelottava hetki nähdä keskosvauvansa ensimmäistä kertaa.

– Vauva ei näyttänyt omalta. Poika makasi hiljaa paikoillaan keskoskaapissa. Minä olin tutustunut vauvaan, joka potki reippaasti mahassani. Olin varautunut siihen, että vauva olisi pieni. Mutta se oli lisäksi heikko ja hento.

Kati ja Henri kyselivät lääkäreiltä, selviääkö vauva, mutta kukaan ei osannut antaa vastausta. Pariskunta alkoi ottaa selvää, millaista elämä keskoslapsen kanssa tulisi olemaan.

– Pyysimme teho-osastolta keskosuudesta kertovia lehtisiä luettavaksi. Ensimmäisen yön opiskelimme. Keskosvanhempien yhdistyksen opasta kannoin mukanani pari kuukautta ja sieltä etsin tietoa, Kati kertoo.

Vauvan aivoverenvuoto veti äidin polvilleen

Vauvan syntymän jälkeen perheen elämä pyöri sairaalan ympärillä. Henri jäi palkattomalle vapaalle ja perhe sai sukulaisen kautta yksiön Tampereelta. Myös Peetu vietti osan päivää vanhempien kanssa sairaalassa.

– Muu elämä loppui ja oli vain vauva. Kysyin Peetulta, harmittaako häntä, kun olemme niin paljon sairaalassa. Hän sanoi, että se tuntuu välillä ikävältä. Mutta samaan hengenvetoon hän totesi, että meidän on oltava sairaalassa, koska pikkuvelikin on siellä.

Sasu ja Peetu

Kuusivuotias Peetu kävi katsomassa pikkuveljeä sairaalassa.

Katin ja Henrin elämä muuttui pelonsekaiseksi odottamiseksi. Ensin he jännittivät, miten vauva selviää ensimmäisistä kolme päivästä, jotka ovat kriittisiä. Sitten he odottivat, saako vauva aivoverenvuotoja, jotka ovat yleisiä keskosilla. Kun ensimmäinen viikko meni hyvin ja vauva pääsi hengityskoneesta, Kati uskalsi huokaista helpotuksesta.

Mutta sitten alkoivat ongelmat. Vauvan hengitys oli raskasta ja tiheää. Vasempaan keuhkoon oli kertynyt nestettä, jonka hoitoon tarvittiin kortisonia. Sen jälkeen lääkäri löysi ultraäänessä aivoverenvuodon.

– Kun kuulin aivoverenvuodosta, putosin saman tien polvilleni. Lääkäri rauhoitteli minua ja kertoi, että kyseessä on pieni mustelma, Kati kertoo.

Vanhemmat kysyivät, vaikuttaako aivoverenvuoto vauvan kehitykseen, mutta lääkäreillä ei ollut antaa vastausta tähänkään kysymykseen. Hoidot tehosivat sekä aivoverenvuotoon että keuhkosairauteen.

Kylpyyn nuken ammeeseen

Kati ja Henri kutsuivat poikaa Napukkataistelijaksi ja hän osoittautui nimensä veroiseksi. Heinäkuun alussa vauva pääsi kenguruhoitoon.

– Se oli tosi pelottavaa, sillä siinä huomasin, miten pieni poika todella on. Mutta samalla vauva muuttui todelliseksi, Kati kertoo.

Sasu kenguruhoidossa

Kun Kati sai vajaan viikon ikäisen Sasun kenguruhoitoon, hän vasta tajusi, miten pieni vauva oli.

Vauva pääsi keskoskaapista koppasänkyyn kuukautta myöhemmin, kun paino oli noussut kahteen kiloon. Ja kahden päivän kuluttua hänet siirrettiin Tampereelta Hämeenlinnaan jatkohoitoon. Sen jälkeen Kati ja Henri ajoivat päivittäin Forssasta Hämeenlinnaan. Vanhemmat pääsivät nyt hoitamaan poikaansa kuten tavallista vauvaa.

– Katselin hoitopöytää hämmentyneenä: tuossako pitäisi vaihtaa vaippaa? Aiemmin olimme liu’uttaneet vaipan paikoilleen keskoskaapin sisällä. Pääsimme myös kylvettämään pojan BabyBorn-nuken ammeessa.

Vauvaa piti valvoa, sillä hän saattoi saada hengityskatkoksia. Kun poika rentoutui sylissä, hän saattoi unohtaa hengittää.

– Opimme tarkkailemaan vauvan ilmeitä, jotta huomasimme, milloin hän lakkasi hengittämästä.

”Saimme paljon myötätuntoa sairaalassa”

Vauva kasvoi ja kehittyi. Ratkaiseva hetki oli, kun häneltä otettiin happiviikset pois. Sasu oli valmis lähtemään kotiin. Hän pääsi sairaalasta 4.9., muutama viikko ennen laskettua aikaa.

Kati on kiitollinen sairaaloiden henkilökunnalle.

– Yllätyin siitä, miten myötätuntoisia he ovat. Ambulanssimies toivotti tsemppiä, kätilö halasi minua ja oma hoitaja antoi minulle keskosuutta käsitteleviä kirjoja luettavaksi.

Kati arvostaa myös vapaaehtoisten tekemää työtä – heidän neulomiaan myssyjä lahjoitetaan keskoslapsille.

– Myssyn kutoja ei välttämättä tiedä, miten tärkeä se on vanhemmille. Myssy voi jäädä ainoaksi muistoksi vauvasta, hän sanoo.

Vain aika näyttää

Kun perhe palasi kotiin, monet kehottivat Katia nauttimaan vauva-ajasta.  Se ei ollut niin yksinkertaista.

– Olin tottunut siihen, että sairaalassa mittarit valvoivat vauvan vointia. Pakotin itseni luottamaan lääkärin arvioon, että vauva on riittävän hyvässä kunnossa. En hankkinut kotiin hengityskatkoksia tarkkailevaa laitetta, koska muuten en olisi nukkunut lainkaan, Kati kertoo.

Keskosvauva kehittyy omaan tahtiinsa eikä häntä voi verrata täysaikaisena syntyneeseen.

– Sasun syntymästä on nyt neljä kuukautta ja olen odottanut, milloin hän alkaa hymyillä. Joudun muistuttamaan itseäni, että lasketun ajan mukaan hän on vasta kahden kuukauden ikäinen.

Vaikka kaikki onkin toistaiseksi mennyt hyvin, Kati ei koe, että perhe olisi vielä selvinnyt. Tulevaisuutta varjostaa epätietoisuus siitä, miten keskosena syntyminen vaikuttaa Sasun kehitykseen.

– Kysymyksiin ei ole vastausta, vasta aika näyttää. Meille on monta kertaa todettu, että tällaista on keskosen elämä.

Tietoa ja tukea keskoslasten vanhemmille löytyy Keskosvanhempien yhdistyksen nettisivuilta. 17. marraskuuta vietetään keskoslasten päivää.

Lue myös:
Keskosuus ja ennenaikainen synnytys
465-grammaisena syntynyt pikkukeskonen selvisi

Keskustele: 
Miten pieni keskonen on kehittynyt?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X