Hyvä äiti, juuri tällainen sinä olet! Psykologia tunnistaa 8 vanhemmuuden taitoa

Nämä taidot näkyvät lähes poikkeuksetta kaikissa hyvin toimivissa vanhempi-lapsi-suhteissa, sanoo kasvatuspsykologi.

Teksti Mervi Juusola
Kuvat iStock
Hyvä äiti-lapsi-suhde koostuu osasista, jotka me kaikki osaamme. Niitä voi myös kehittää.

– Vanhemmuus ei ole koskaan täydellistä, sanoo Suomen psykologiliiton puheenjohtaja, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Annarilla Ahtola. Epätäydelliset äiti ja isä voivat osaltaan auttaa lasta kehittymään ja itsenäistymään,

Ahtolan mielestä vanhemmuus on riittävän hyvää ja toimivaa, kun lapsi kokee saavansa tukea ja turvaa kaikissa tilanteissa.

Vanhemmalla on kykyä tarkastella omaa toimintaansa, tunteitaan ja motiivejaan sekä ymmärtää lapsen tarpeita. Lapsen tukeminen tarkoittaa myös sitä, että vanhempi antaa tilaa lapsen itsenäistymiselle ja kääntyy ammattiavun puoleen, kun se on tarpeen.

– Tärkeää on, että kaikista asioista voidaan puhua ja niitä käsitellään lapsen kehitystason mukaisesti, Ahtola sanoo.

Nämä vanhemmuuden perustaidot auttavat rakentamaan lapsen kehitystä tukevaa arkea.

1. Vanhemmat vahvistavat kiintymystä

Vanhempi luo taitavasti rakkauden mikrohetkiä.

Kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta vahvistava vanhempi huomaa lapsen tarpeet. Hän lukee pieniä vihjeitä lapsen kasvoilta ja kehonkielestä: Mitä lapsi tuntee? Mitä hän tarvitsee? Onko kaikki hyvin?

Mikrohetki kestää muutaman sekunnin tai muutaman minuutin. Sen aikana vanhempi osoittaa lapselle, että tämä on rakas ja arvokas. Mikrohetkissä lapsen ja vanhemman välinen yhteys vahvistuu.

2. Vanhemmat koskettavat ja pitävät sylissä

Vanhemman syli ja fyysinen kosketus ovat lapselle välttämättömyys. Kosketus tuo lohtua, mielihyvää ja yhteyden. Se vaikuttaa aivojen stressinsäätelyjärjestelmän kehittymiseen ja edistää lapsen sosiaalista sekä kognitiivista kehitystä.

– Tärkeää on tunnistaa kunkin lapsen tarve ja halu fyysiseen läheisyyteen. Syliin tuleminen tai halaaminen ei ole lapsen velvollisuus aikuisen miellyttämiseksi, Annarilla Ahtola toteaa.

3. Äiti ja isä säätelevät tunteitaan

Lapsi tarvitsee vanhemmat, joilla on aivoissaan tehokas ”lennonjohto” – eli taitoa ohjata ja säädellä omaa käyttäytymistä: Vanhempi ei ole tunteidensa ja impulssiensa vietävissä, vaan harkitsee sanojaan ja tekojaan, suunnittelee, ennakoi ja johtaa perheen arkea.

Jotta lapsi voi oppia itsesäätelyä eli tunteiden hallintaa ja arjen suunnitelmallisuutta, hän tarvitsee siihen mallin omilta vanhemmiltaan.

Erilaiset temperamenttipiirteet luovat haasteita itsesäätelylle. On paljon haastavampaa säädellä tunteita, impulsseja ja arkea, jos on temperamentiltaan rytmitön ja räiskyvä. Jokainen aikuinen voi kuitenkin vahvistaa itsesäätelyn taitoja, jos tahtoo.

Jokainen äiti ja isä tietää, että oma mieli pitää hallita.

Jokainen pikkulapsen vanhempi tietää, että oma mieli pitää hallita.

Itsesäätely alkaa omien tunteiden, stressioireiden ja temperamenttipiirteiden tunnistamisesta. Itsesäätelyyn tarvitaan myös pystyvyyden kokemusta eli sisäistä vahvaa uskoa siihen, että selviytyy arjen haastavissa tilanteissa ja osaa toimia harkiten. Joskus pystyvyyden tunne on kovalla koetuksella.

Itsesäätelyssä on kaksi puolta. Yksi puoli on oma sisäinen hallinta: rauhoittuminen, ajatukset, harkinta ja teot.

– Toinen puoli on ulkoisen kuormituksen säätely, ettei kuormittavien asioiden määrä haasta omaa sietokykyä liikaa, Ahtola sanoo.

– Omien kehittymistarpeiden tunnistaminen ja muutoksen alulle laittaminen vaatii aina rohkeutta. Seuraava askel on selvittää, onnistuuko vahvistuminen omin neuvoin, lähipiirin tai kirjallisuuden ja netin avulla vai kannattaisiko hyödyntää psykologin tai psykoterapeutin apua. Joskus muutamakin käynti voi riittää.

4. Vanhemmat kannustavat kohti itsenäisyyttä

Ylihuolehtiminen voi olla haitaksi lapsen kehitykselle, samoin jyrkkä auktoritatiivinen vanhemmuus. Näitä kahta vanhemmuuden tyyliä leimaa liiallinen kontrollointi.

– Liiallinen kontrollointi ei jätä tilaa sille, että lapsi kasvaa ja kehittyy turvallisesti omaksi erilliseksi itsekseen, oppii tunnistamaan omia tunteitaan, tarpeitaan ja pitämään hyvällä tavalla puoliaan, Ahtola kiteyttää.

Vanhemmuuden yksi tärkeimmistä tehtävistä on kasvattaa lasta itsenäisyyteen. Se työ alkaa heti lapsen synnyttyä. Ensimmäisessä vaiheessa vauva oivaltaa, että hän on erillinen hoivaajistaan, minä itse, jolla on oma tahto. Taapero opettelee pysymään erossa hoivaajistaan. Irtautumista tapahtuu koko elämän ajan.

5. Äiti ja isä asettavat rajat

Maailma ilman rajoja olisi kaoottinen paikka elää. Perhe, jolla ei ole rajoja, on lapselle hämmentävä ja arvaamaton kasvupaikka. Rajat kertovat, mitä kukin perheenjäsen saa tehdä ja mitä toiset ihmiset saavat tehdä hänelle.

”Rajat antavat tilaa kehittyä ilman vaaraa.”

– Hyvät rajat huomioivat lapsen kehitysvaiheen sekä persoonalliset tarpeet. Rajat antavat tilaa kehittyä ja kokeilla omassa tahdissa ilman, että lapsi joutuu psyykkiseen tai fyysiseen vaaraan, Ahtola summaa.

6. Vanhempi näkee lapsen hyvyyden 

Jokaisella lapsella on hyviä ja vahvoja piirteitä. Se, mihin huomio kiinnittyy ja mikä sanotaan ääneen, vahvistuu. Jos aikuiset keskittyvät puheissaan lapsen heikkouksiin, ne valtaavat enemmän tilaa niin lapsen kuin vanhempienkin elämässä. Jos huomio kiinnittyy vahvuuksiin ja ihailtaviin piirteisiin, hyvä kasvaa ja voimistuu.

Todella haastavassa tilanteessa äiti ja isä voivat tuntea, etteivät enää näe omassa lapsessaan mitään hyvää.

– On tärkeää, että tällaisetkin tunteet voi sanoa ääneen. Näiden tuntemusten taustalla on yleensä omaan jaksamiseen liittyviä haasteita tai omia lapsuudenkokemuksia, jotka kaipaavat käsittelyä, Annarilla Ahtola toteaa.

7. Vanhemmat kantavat apuna huolia

Lapsen kurjaa tunnetilaa ei aina voi muuttaa muuksi – eikä tarvitsekaan.

– Tunteet ovat aina tärkeitä viestejä, vaikka ne eivät välttämättä kerro koko totuutta siitä, mitä on tapahtunut tai mitä toinen ihminen on tarkoittanut sanoillaan. Tunteiden tukahduttaminen tai pakonomainen muuttaminen ei välttämättä kannata. Tärkeämpää on oppia ja opettaa lapselle itsen rauhoittamisen taitoja, Ahtola sanoo.

”Voi olla jopa vaarallista, jos ei riittävän hyvin tunnista omaa pelon tunnettaan.”

Samalla on hyvä pohtia, mistä tunne kumpusi ja mikä sen tärkeä merkitys itselle on.

– Jos tunteet pitää tukahduttaa tai väkisin muuttaa vastakohdikseen, voi kadota kosketus omaan itseen ja omiin tunteisiin, mistä on paljon haittaa elämässä. Se voi olla jopa vaarallista, jos ei riittävän hyvin tunnista omaa pelon tai epämukavuuden tunnetta eikä anna sille painoarvoa.

Omien ja toisten tunteiden kanssa toimeen tuleminen on yksi keskeisin haaste elämässä, ja se jatkuu läpi elämän. Lapsuudessa siihen saa ehkä parhaiten tukea, kun mieli ja aivot ovat kehittymässä.

8. Äiti ja isä vastaavat omasta hyvinvoinnistaan

Jokaisen, joka tekee kasvatustyötä vanhempana tai työkseen, on ensisijaisen tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan ja stressinhallinnasta. Vanhemman stressi on yksi psykologisesti haitallisimmista asioista lapsen kehitykselle.

Stressinhallinta ei ole aivan yksinkertaista, kun lapset ovat pieniä. Vanhemmat potevat usein jatkuvaa univajetta ja lapsen hoito on fyysistä, keskittynyttä työtä 24/7.

Lopuksi Annarilla Ahtola jakaa ydinajatuksensa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

  • Muista, että riittävän hyvä on juuri se hyvä.
  • Mistä omassa mielessä olevista tavoitteista tai pakoista voisit luopua?
  • Muista, että puhuminen auttaa. Et ole yksin.
  • Apua voi olla saatavilla yllättävissäkin suunnissa, kun uskaltaa pyytää.
  • Arjessa pienetkin konstit voivat auttaa.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä