Vanhemmuus 12.07.2020 Päivitetty 29.05.2023

Isäksi tuleva käy läpi 8 tunnetilaa, eikä niitä tarvitse säikähtää

Isäksi tuleminen mietityttää nykymiehiä enemmän kuin yhtään aiempaa sukupolvea – jopa liikaa, toteaa isätyöntekijä Timo Tikka. Lue 8 asiaa, jotka isyys nostaa pintaan.

Teksti
Mervi Juusola
Kuvat
iStock

Isäksi tulo on kehittynyt myönteisempään suuntaan miesten päiden sisällä, mutta huolestuttavaan suuntaan yhteiskunnallisesti, toteaa 18 vuotta isätyötä tehnyt Timo Tikka Miessakit ry:sta.

– Kun kysyin vuosituhannen alussa miehiltä, kenen kanssa he voivat keskustella isyydestä, yksikään mies ei maininnut omaa isäänsä. Nyt monet miehet mainitsevat, hän sanoo.

Mies on entistä vahvemmin tasavertainen hoivaaja. Miehet miettivät omaa rooliaan, joskus täydellisyyshakuisesti.

– Lapsen saamista harkitseva tai raskausuutista sulatteleva mies soittavat usein keskustellakseen siitä, onko hänestä isäksi. Suhde lapsen tulevaan äitiin mietityttää. Mitä jos tulee ero? Miten käy työnteon, jos vauva valvottaa?

Miehet tuntuvat harkitsevan todella tarkkaan, kenen kanssa haluavat lapsen.

– Joskus olen sanonut yllätysraskaudesta juuri kuulleelle miehelle, että mitä jos kuitenkin ryhdyt isäksi, vaikka parisuhde lapsen äidin kanssa ei onnistu.

Tikan mielestä miehet jäävät yksin isyyteen liittyvien tunteidensa kanssa. Neuvoloiden ja sosiaalitoimen isätyö on ottanut takapakkia.

– Kun aloitin isätyöntekijänä 2002, monissa neuvoloissa oli omia valmennusryhmiä isille. Nyt niitä ei ole enää juuri lainkaan. Edes masentuneet isät eivät saa neuvolasta tukea, vaan heidät ohjataan työterveyshuoltoon. Selityksenä on määrärahojen niukkuus ja henkilöresurssit.

Miehet valmistautuvat isyyteen kumppanin, hajanaisen tiedon, oman isän ja kavereiden tuella, jos sellaisia on.

Isäksi tuleva käy läpi samantapaista identiteetin muutosprosessia kuin äitikin. Isyyteen kasvamisen tunneskaala saattaa yllättää:

 1. Isäksi tulemisen hämmennys

Kun mies saa kuulla raskaudesta, ensireaktio ei ole aina ilo, vaan järkytys. Vaikka vauva olisi toivottu ja suunniteltu, raskausuutisen konkreettisuus voi nostaa pintaan ristiriitaisia tunteita riemusta kauhuun.

– Hämmennystä aiheuttaa vastuun laskeutuminen hartioille ja vähän myöhemmin neuvolan ongelmakeskeinen kysymyspatteristo isille. Isyys ei ole ongelma eikä se ole myöskään sairaus, Timo Tikka toteaa.

2. Omat lapsuuden tunnemuistot

Miehen mieleen saattaa nousta tunnemuistoja omasta lapsuudesta. Myönteiset muistot tuovat odotukseen varmuutta ja hellyyttä. Surulliset muistot voivat etäännyttää raskaudesta. Jos rakkaita ja hauskoja muistoja vanhemmuudesta ei juurikaan ole, mies saattaa paeta raskautta työn, harrastusten ja kaveripiirin maailmaan.

Kun syyn pakenemisen tarpeeseen tiedostaa, sitä voi hallita.

– Mielestäni paras tapa valmistautua isyyteen on lapsen äidin kanssa puhuminen. Mikä meille on tärkeää arjessa ja vanhemmuudessa? Mitkä ovat meidän parisuhteen ja yhteisen vanhemmuuden arvot?

Lue myös: Lapsi tulossa ja avoliitossa? Näin isyyden tunnustaminen etenee

3. Innostus ja puuhastelu

Loppuraskauden aikana monilla miehillä nousee urosvaistot pintaan – maskuliininen ylpeys raskaudesta. Monet miehet valmistautuvat isyyteen varustautumalla ja puuhastelemalla.

Isäksi tulo voi näkyä "pesänrakentamisena": hankintoina ja remonteeraamisena.

Isäksi tulo voi näkyä ”pesänrakentamisena”: hankintoina ja remonteeraamisena.

Auto saattaa vaihtua perhemalliin, alkaa lastenvaunujen hifistely ja vakuutusten vertailu. Varustautuminen voi olla myös parhaan hinta-laatusuhteen metsästystä nettikirppiksiltä ja vauvan tarvikkeiden noutoa sukulaisilta sekä tuttavaperheiltä.

 4. Ulkopuolisuus

Seksiin tulee taukoa ja useimmiten se vähenee pitkäksi aikaa väsymyksen vuoksi. Intensiivisen ja vaativan vauva-arjen keskellä on tärkeää muistaa vaalia myös aikuisten välistä suhdetta, oli sitten kyse parisuhteesta tai jaetusta vanhemmuudesta.

Seksin tilalle voi tulla hellyyttä ja huolenpitoa myös kumppania kohtaan. Aivotutkimusten mukaan kotona viihtyvän pienten lasten isän testosteronitaso laskee hieman ja hoivahormonit nousevat.

5. Riittämättömyys

– Joskus saattaa tulla tunne, että hallitaanko me tätä perhe-elämää enää lainkaan, Timo Tikka kuvaa pienten lasten vanhempien riittämättömyyden tunnetta.

Vauvanhoito ja kotitöiden määrä saattaa yllättää. Vanhemmuus on fyysistä ja psyykkistä työtä kellon ympäri.

– Toivottavasti kukaan ei puhu enää laatuajasta. Sohvalla makoilu lapsen kanssa on aivan yhtä laadukasta aikaa, Tikka naurahtaa.

Lapselle on arvokkainta saada kokemuksia perheenä olemisesta ja yhdessä tekemisestä – pienistä arkisista asioista, jotka tekevät perheestä perheen.

6. Isäksi tulleen ylpeys

Ylpeys omasta lapsesta vahvistaa isän identiteettiä. Ylpeys kasvaa, kun huomaa, että omalla olemisella ja tekemisellä on vaikutusta lapseen.

– Lapsen kehityksen seuraaminen on miehille tärkeää. Jos mies ei saa olla mukana lapsensa kasvun seuraamisessa, se on rankka paikka.

Jos lapsi ei olekaan sellainen kuin mies toivoi, isyys saattaa kriisiytyä.

– Kun mies ilmaisee pettymystään, se tulee usein aikamoisella voimalla. Vanhemmuudessa täytyy oppia käsittelemään myös pettymystä ja turhautumista sekä perhe-elämän epätäydellisyyttä, Timo Tikka pohtii.

Lue myös: ”Omiin kykyihin täytyy luottaa”, sanoo Duudsonien Jarppi vanhemmuudesta

7. Väsymys

Masennus ja väsymys voivat iskeä yhtä lailla isään kuin äitiinkin. Pienten lasten isistä 8 – 25 prosenttia sairastuu masennukseen. Uupumuksen ja masennuksen oireet ovat samoja kuin synnytyksen jälkeistä masennusta sairastavalla äidillä: Surullisuutta, alavireisyyttä ja eristäytymistä omiin oloihin.

Miehen masennuksessa voi korostua ärtyneisyys, lihominen ja lisääntynyt päihteiden käyttö.

– Elämänmuutos masentaa miestä. Yhtäkkiä on liian paljon asioita, joista pitää huolehtia. Joskus isä huomaa miettivänsä: Miten kaikesta tuli näin tylsää. Miessakit ry:lla on MASI-hanke masentuneiden isien tueksi. Toimintamuodoista saa lisätietoa nettisivuiltamme, Timo Tikka kertoo.

8. Isäksi tulleen epäitsekkyys

Isyys muuttaa miehen tapaa ajatella itsestään. Itsekeskeisyys vähenee, kun miehestä tulee isä.

– Jos ei vähene, se on sitten kriisin paikka, Tikka toteaa.

Jokaisen isän ja äidin hyvinvoinnissa on neljä jalkaa: parisuhde, vanhemmuus, kodin ulkopuolinen elämä ja oma itse. Arjen tulisi jakautua jokaisen neljän pöydänjalan varaan, muuten perheen arki alkaa helposti ontua.

Lähde: Isätietoa (Miessakit Ry)

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X