Koskettava tositarina: 465-grammaisena syntynyt pikkukeskonen selvisi
Maria Olivia syntyi vain 465 gramman painoisena. Vanhemmat kertovat, millaisia olivat pikkukeskosen ensimmäiset elinkuukaudet.
Lappeenrantalaiset Hanna, 27, ja Aku, 25, ovat Maria-vauvan onnelliset vanhemmat. He elävät nyt samanlaista perhe-elämää kuin muutkin vauvaperheet syöttöineen ja vaipanvaihtoineen.
Pikkuruinen Maria Olivia, 3 kk, on kuitenkin kokenut jo paljon sellaista, mitä moni lapsi ei milloinkaan joudu kokemaan, ja hänen vanhempansa ovat häilyneet onnen ja epätoivon rajamailla.
Kaikki alkoi raskausmyrkytyksestä viikolla 26 + 3.
– Minulla ei ollut muita oireita kuin päänsärky, mutta verenpaine oli niin korkealla, että minut kiidätettiin neuvolan rutiinitarkastuksesta ambulanssilla Kuopioon. Seuraavana päivänä verenpaine nousi lääkityksestä huolimatta niin korkeaksi, että oli pakko leikata, Hanna kertoo.
Maria syntyi hätäsektiolla Kuopion yliopistollisessa sairaalassa marraskuun alussa, ja sekä äiti että vauva kiidätettiin tehohoitoon. Hannan verenpaine pysytteli yhä vaarallisen korkealla.
– Sain hirveästi lääkkeitä, ja oloni oli sekava. Ihmiset puhuivat minulle kuiskaamalla, ja jouduin olemaan hämärässä huoneessa, jotta paine laskisi. Vasta seuraavana päivänä pääsin sairaalavuoteella maaten katsomaan vauvaa, ja vasta sitten tajusin, että se ei enää ole mahassa.
Hanna muistaa, että hänen oli vaikea tajuta, että keskoskaapissa oli hänen oma lapsensa, ja häntä pelotti, voiko niin pieni selviytyä. Maria painoi vain 465 grammaa ja oli 29,5 senttiä pitkä.
– Se helpotti, kun joku sairaanhoitaja sanoi, että pienempiäkin on jäänyt henkiin.
Lue myös: Hyvät päätökset, joista lapsen synnyttyä luovuttiin
Keskustele: Raskausmyrkytys
Vauvalla keskosilla yleinen keuhkosairaus BPD
Aku oli käymässä Imatralla ja oli juuri ajanut ammattikorkeakoulun pihaan, kun puhelin soi ja Hanna kertoi, että nyt suunnitellaan leikkausta.
– Ehdin Kuopioon juuri, kun Hanna vietiin leikkaussaliin. Se oli nopea päivä, ei siitä ole enää hirveästi mielikuvia, kun se oli sellainen sokki. Sain kuulla, että tyttö on syntynyt ja viety teho-osastolle samoin kuin Hanna.
– Menin ensin katsomaan vauvaa ja sitten Hannaa. En saanut jutella vauvasta, piti vaan olla hiljaksiin, jotta verenpaine ei nousisi. Siinä elettiin tunti kerrallaan ja lääkärit sanoivat, että nyt ei voi muuta kuin odottaa, Aku muistelee.
Marialla diagnosoitiin pikkukeskosilla yleinen krooninen keuhkosairaus, BPD. Etenkin ensimmäisen viikon ajan tuoreet vanhemmat elivät kuin veitsenterällä: selviytyykö vauva?
– Alku oli sellaista tuskien taivalta, että sitä ei toivo kenellekään. Mutta asiat vain joskus menevät näin. Marialla oli tarkoitus syntyä silloin, hänellä oli kiire maailmaan. Koko ajan näytti kuitenkin siltä, että tytöllä oli sitkeää elämäntahtoa.
Hätäkastetta ei tehty, ja toivo vahvistui pikkuhiljaa. Vanhemmat katsoivat hengityskoneessa olevaa pikkuistaan keskoskaapin läpi.
– Kun pääsimme ensimmäisestä viikosta, en pelännyt enää niin paljon. Reilun viikon ikäisenä Marialle jouduttiin kyllä tekemään sydänleikkaus, sulkemaan ductussuoni, mutta kaikki sujui hyvin, ja tytön olo alkoi parantua heti leikkauksen jälkeen, Aku kertoo.
Hanna pääsi osastolta kotiin viikon kuluttua.
Lue myös: ”Odotusaikani olikin helvetti” – Järkyttävä tositarina perheväkivallasta
Keskustele: Vauvan keuhko- ja rintakipu
Vanhemmat saivat osallistua keskosen hoitoon
Parin ensimmäisen viikon ajan Aku ja Hanna vain katselivat tytärtään keskoskaapin läpi. Sen jälkeen he saivat ruveta antamaan Marialle ruokaa nenämahaletkun kautta, ja vaipan vaihtoonkin he saivat jo osallistua.
– Oli tärkeää, että meillä oli hoitajat, jotka antoivat osallistua Marian hoitamiseen. Aluksi kyllä ajattelin, että häneen ei uskalla koskea. Keskoskaapissa vaihdettiin lakanat yleensä niin, että hoitaja nosti tyttöä, ja sitten joku toinen laittoi lakanan. Kun ensimmäisen kerran sain itse kannatella tyttöä, hän oli niin kevyt, että tuntui kuin en olisi nostanut mitään, Hanna muistaa.
Joulukuun puolivälissä Marian tulehdusarvo nousi yllättäen korkealle, 118:aan. Hänellä oli tulehdus, johon annettiin antibioottia, ja kolmen päivän kuluttua arvo oli laskenut normaaliksi. Pienillä keskosilla tulehdukset voivat olla hengenvaarallisia. Maria oli kaikkiaan 24 päivää hengityskoneessa.
– Marraskuun 19. päivänä kokeiltiin ensi kerran happimaskia, ja Maria jaksoi olla sen kanssa viikon. Sitten hän alkoi vähän väsähtää ja joutui taas hengityskoneeseen keräämään voimia. Pysyvästi Maria pääsi pois hengityskoneesta ja siirtyi happimaskiin itsenäisyyspäivänä. Tammikuun 15. päivänä siitäkin saatettiin luopua.
Päivämäärät ovat syöpyneet Hannan ja Akun mieleen, sillä elämä keskittyi hyvin tiiviisti pienen keskosvauvan ympärille. Toivon ylläpitäminen oli tärkeää oman jaksamisen kannalta, ja he juhlivat kaikkia edistysaskelia.
– Marian hoitajat olivat hyviä, niin hyviä, että he seurasivat meidänkin jaksamistamme ja sanoivat, että menkää välillä kaupungille, jotta saatte muuta ajateltavaa. Jos joku joutuisi samaan tilanteeseen kuin me, niin sanoisin, että mieli kannattaa kiinnittää toivoon eikä miettiä, mitä kaikkea voi tapahtua, Hanna sanoo vakavasti.
Hanna ja Aku muistavat vahvasti myös hetken, jolloin he saivat ensi kertaa oman lapsensa syliin: Hanna 27.11., Aku 6.12.
– Ei häntä siitä olisi millään pois antanut.
Kuopiosta Lappeenrantaan on noin neljän tunnin ajomatka, ja usein Hanna ja Aku viettivät pidennettyjä viikonloppuja Kuopiossa, aluksi vastasyntyneiden teho-osaston perhehuoneessa ja myöhemmin potilashotellissa yöpyen.
Lue myös: Yksikätisen äidin tarina: ”Sain sittenkin perheen”
Keskustele: Kun sait lapsen ensi kertaa syliin
Keskoskaapista vihdoin pois
Kuopion ja Lappeenrannan väliä he ajoivat tiuhaan siihen saakka, kunnes Maria sai siirron Lappeenrantaan Etelä-Karjalan keskussairaalaan 30. joulukuuta.
– Olin odottanut sitä, että tyttö pääsisi lähemmäs kotia. Se oli selvä merkki: hän voi jo niin hyvin, että hänet saattoi siirtää. Noihin aikoihin hän sai myös ensimmäiset maitotilkat tuttipullosta, tosin muutaman millin hän vain joi, Hanna kertoo.
Ne muutamat millit olivat vanhemmille kuitenkin iso asia: nenämahaletkusta luopuminen oli hieman lähempänä. Tammikuun lopulla Maria pääsi viimein keskoskaapista korivuoteeseen – noin kaksi ja puoli kuukautta syntymänsä jälkeen.
Hanna on äitiyslomalla iltapäivätoiminnan ohjaajan työstään, Aku yrittää kaiken ohessa suorittaa insinööriopintojaan.
– Olin paljon pois, mutta opettajat ja kaverit ymmärsivät, että oli tärkeämpää olla Kuopiossa kuin koulussa, koska koulua voin käydä myöhemminkin.
Hän sanoo, että aika Marian isänä on kasvattanut häntä paljon.
– Ikää on 25 ja nyt vasta tuntuu, että olen aikuinen. Olen huomannut, miten tärkeä oma pieni lapsi voi olla. Ei voi kuvatakaan, kuinka tyytyväinen olen siitä, että tyttö on kotona ja terve. Ei parempaa asiaa voi maailmassa ollakaan. On niin helpottunut olo. Kyllä tämä on elämän parasta aikaa.
Hanna on samaa mieltä. Arvot ovat muuttuneet, eivätkä pikkuasiat enää harmita; päällimmäinen tunne on kiitollisuus siitä, että Maria selviytyi elämään.
Lue myös: Pelkäätkö liikaa lapsen puolesta? Näin pääset eroon turhista peloista
Keskustele: Lapsi sairaalassa – saako äiti lomaa hoitoa varten?
Nenämahaletku muistuttaa keskosuudesta
Maria on nyt kolmen kilon painoinen ja 47 sentin mittainen, reipas ja hyvinvoiva kolmikuinen vauva, jonka posket ovat jo pyöristyneet. Taakse jääneistä kuukausista muistuttaa nenämahaletku, joka saadaan pois, kun Maria jaksaa syödä koko maitoannoksensa.
Hän saa ravitsevaa apteekissa myytävää äidinmaidonkorviketta kolmen tunnin välein, mutta tahtoo usein nukahtaa syödessään.
– Lisäämme maitoannosta joka toinen päivä pari millilitraa. Pian tyttö saa ruveta syömään jo soseitakin. Neuvolassa käydään normaaleissa tarkastuksissa kuukauden välein, ja lisäksi enää silloin tällöin keskussairaalassa, Hanna ja Aku kertovat onnellisina.
Muiden vauvojen tapaan Marialle annetaan D-vitamiinia, mutta sen lisäksi hän saa säännöllisesti rautaa ja ummetuslääkettä. Taka-alalle häipynyt keuhkosairaus BPD ei vaikuta enää arkeen ja vaatii lääkitystä todennäköisesti vain, jos tyttö saa flunssan.
Marialla on hiukan vaaleita hiuksia, äitinsä mielestä tyttö on aika paljon isänsä näköinen.
– Ripset ja kulmakarvat alkavat jo vähän tummentua. Tyttöä on mukava seurata, häntä kiinnostaa tämä maailma joka päivä yhä enemmän. Neuvolassa sanottiin, että hän on tosi hyvin kehittynyt, varaa jo käsienkin varaan, ylpeät vanhemmat kertovat.
Juttu on julkaistu Kaksplussassa 4/2009.
Lue myös: Koskettava tositarina: Synnytysvauriosta selviäminen vei vuosia
Keskustele: Maidon pumppaaminen keskoselle – mikä on normaali määrä?
Jaa oma kokemuksesi