Pikku Victorian ristiäiset pidettiin koronan takia virtuaalisesti – ”Rakkaus oli kuitenkin läsnä”

Lamminmäen perheen kuopus sai kasteen kymmenien vieraiden katsellessa hetkeä ruudulta omissa kodeissaan. Miten toteutus onnistui?

Teksti Susanna Sarimaa
Kuvat Jenni Lamminmäki
Pitäisin ristiäiset vaikka kaksin lapseni kanssa, sanoo Victorian äiti Jenni Lamminmäki.

Nyt näkyy buumi, että ristiäisiä joko siirretään kokonaan, pidetään vain kaikkein lähimmille tai sitten virtuaalisesti. Virtuaaliset ristiäiset järjesti äskettäin Lamminmäen perhe.

Alun perin kutsut tyttövauvan kastejuhlaan oli lähetetty 60 hengelle, mutta lopulta ristiäisissä oli fyysisesti paikalla vain pappi, lähiperhe ja kummit.

”Mietin, miksi juuri meille käy näin.”

Vain pari päivää ennen juhlaa seurakunnissa otettiin käyttöön linjaus, että kirkollisissa toimituksissa saa olla paikalla enintään 10 henkilöä.

– Mietin, miksi juuri meille käy näin, Victoria-vauvan äiti Jenni Lamminmäki sanoo. Tieto suretti, sillä hän rakastaa juhlien järjestämistä.

Uudet järjestelyt piti käynnistää vauhdilla, ja tilatut tarjottavat perua.

– Se oli noloa, mutta en voinut ottaa 60 hengen kakkua.

Mieli kuitenkin piristyi, kun Jenni keksi viettää ristiäiset Himoksella, ulkona sydämenmuotoisessa kodassa. Pian syntyi myös ajatus ristiäisiin osallistumisesta virtuaalisesti.

View this post on Instagram

Syntyi pieni menninkäinen eikä tiennyt nimeään, lähti sitä etsimään. Näki heinän, näki kuun, näki kiven, näki puun, pienen hassun ryysymytyn sekä äidin hillopytyn. Niin sai pieni menninkäinen monen monta nimeä: Heinä, Kuu, Kivi, Puu, Pieni Hassu Ryysymytty sekä Äidin Hillopytty. -Hannele Huovi- Aamuauringon noustessa sai pienokaiseemme nimekseen Victoria Anna-Maria. Kaste tapahtui sydämen muotoisessa sopukka kodassa Himoksella. Vaikka emme saaneetkaan läheisiä fyysisesti luoksemme jakoi hetken kansamme kymmenet ihmiset etäyhteyden välityksellä❤vain perhe ja kummit paikalla. #ristiäisetetänä #siltiyhdessä #ristiäiset #kaste #vauvanensimmäinenjuhla #kota #sopukka #sydän #sydämenmuotoinen #himos #rakas #tyttövauva #ikimuistoinen

A post shared by @ leyajenifer on

– Lähetin vieraille viestiä, että juhlat pidetään suunnitellusti, mutta ne vain muuttavat muotoaan. Toivotin heidät tervetulleeksi mukaan videon välityksellä, Lamminmäki selittää.

Testaa etukäteen etäyhteyttä

Ristiäiset hyödynsivät Zoom-sovellusta, joka vieraita kehotettiin lataamaan etukäteen. Kodassa Jennin tietokone säädettiin sopivaan kuvakulmaan ja tietokoneen viereen asetettiin kaiutin. Sen kautta myös juhliin sisältynyt musiikkiesitys kuului hyvin etävieraille.

Jotta teknisiltä ongelmilta vältyttäisiin, Lamminmäki kannustaa virtuaaliristiäisten järjestäjiä testaamaan vieraiden kanssa etäyhteyden käyttöä etukäteen. Erityisesti vanhemman väen kanssa se voi olla tarpeellista.

– Esimerkiksi se kannattaa testata, miten mikin saa mykistykselle. Se häiritsee tilaisuutta, jos vieraiden mikit rahisevat.

Lamminmäki tajusi myös tilaisuuden alkuvaiheessa, että Zoomin kautta voi nauhoittaa ristiäiset.

ristiäiset

Etävieraat saivat viettää koko päivän Victorian kanssa.

– Nyt kastehetkeen voi palata myöhemmin. Muiden lastemme ristiäisissä kukaan ei ole halunnut olla kameran takana, eli oli tässä järjestelyssä puolensa.

Ristiäisten aikana Lamminmäet saivat paljon virtuaalisia onnitteluja ja kiitoksia, ja kuvia jaettiin viesteillä. Koko päivä vietettiin yhdessä etävieraiden kanssa.

– Oli ihana nähdä ihmisten kasvoja siinä hetkessä, kun he liittyivät etänä tilaisuuteen, Lamminmäki kertoo.

”Pitäisin ristiäiset vaikka kaksin lapseni kanssa”

Vaikka Lamminmäen perhe ei pidä itseään erityisen uskonnollisena, heidän mielestään ristiäiset ovat silti merkittävä rituaali, jossa lapsi liitetään yhteisöön.

– Siinä on jotain erityistä. Pitäisin ristiäiset vaikka kaksin lapseni kanssa, jos ei olisi muuta vaihtoehtoa. Pitkään pohdittu lapsen nimi tulee myös todelliseksi kastehetkessä. Tutkin tälläkin kertaa 1600-luvulle asti suvun nimiä, jotta löytäisimme suvussa toistuvan nimen.

”Virtuaalijuhlista voi saada yhtä ihanat kuin isoistakin juhlista.”

Jenni Lamminmäki on kuullut monen perheen peruneen lapsensa ristiäiset, tai sitten on käyty hoitamassa asia maistraatissa.

– Virtuaalijuhlista voi saada yhtä ihanat kuin isoistakin juhlista. Rakkaus on kuitenkin läsnä lapsen ympärillä, hän kokee.

Myöhemmin Victoriaa on tarkoitus juhlia vielä lisää suuremmalla joukolla.

– Toivottavasti jo kesällä – sitten kun hallitus antaa luvan siihen.

Lue myös: Lapsi jää kastamatta, jos toinen vanhempi kieltää – voisiko siunaus olla kompromissiratkaisu?

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä