Täältä tulee Emmanuel Väinö Aulis! Supersuosittu Mutsis on -bloggaaja paljasti vauvan nimen

Emmanuelin toinen ja kolmas nimi ovat kunnianosoitus isoisälle, joka kuoli keväällä Emilian raskausaikana.

Teksti Tiina Länkinen
Emilia Huttunen
Emilian kolmannen lapsen Emmanuelin synnytys sai puhtia käynnistyksestä viikkoja ennen laskettua aikaa.

Kaksplussan jättisuosittu Mutsis on -bloggaaja Emilia Huttunen on aviomiehensä kanssa antanut heinäkuussa syntyneelle poikavauvalleen nimeksi Emmanuel Väinö Aulis. Pienokaisen ristiäisiä vietettiin viikonloppuna.

– Oli ihanaa viettää ristiäisiä kotona, kun normaalisti pienen vauvan kanssa en jaksaisi kotiin mitään järjestää, mutta avun kanssa onnistui hienosti, Emilia kirjoittaa blogissaan.

Emilian ja aviomies Topiaksen perheeseen kuuluvat entuudestaan 7-vuotias tytär Ava ja 6-vuotias poika Noah.

Emilian blogiseuraajat jännittivät loppua kohti hankaloitunutta raskautta, kunnes Emmanuelin synnytys sai puhtia käynnistyksestä viikkoja ennen laskettua aikaa. Sairaalassa oli mukana synnytyskuvaaja, joka taltioi harvoin nähdyt hetket Emilian blogiin. Emilia sai itse vetää omin käsinsä vauvan ulos ja vatsansa päälle.

Kuten keskimmäisestä lapsesta, myös uusimman tulokkaan nimestä käytiin pitkät neuvottelut vanhempien kesken, Emilia kirjoittaa.

– Emmanuel ei ollut myöskään itsestäänselvyys, vaan sitä ennen Topias hylkäsi monta nimeä. Mutta kun keksin tämän nimen, se tuntui heti oikealta! Ja onneksi Topias innostui siitä sitten myös.

Emilian isoisä kuoli keväällä. Emmanuelin toinen ja kolmas nimi Väinö Aulis ovat häneltä. Väinö on myös Topiaksen isoisän toinen nimi.

– Oli aika monta kosteaa silmänurkkaa tänään kasteen aikana, kun papin kysyessä pääsin kertomaan valitsemamme nimen. Tänään tuntui surulliselta, ettei pappani päässyt näkemään kolmatta lastamme.

Turkulaisesta Emiliasta tuli äiti ja blogijulkkis 19-vuotiaana. Aluksi blogin lukijoita kiinnosti äitiys nuorella iällä, ja blogin suosio on pysynyt vankkumattomana iän ja lapsikatraan karttuessakin.

– En mieti, mitä muut ajattelevat vaan haluan näyttää omat mielipiteeni ja vaikuttaa asioihin ja jättää maailmaan oman jälkeni, Emilia kertoi Kaksplussan haastattelussa viime syksynä.

Lue myös: Mutsis on -blogi

 Mutsis on -Emilia: ”En esitä blogissani mitään”

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä