Vastasyntynyt 8.5.2018
KUVAT iStock

Tunnista vauvan kireä kielijänne, voi vaikuttaa esimerkiksi imetykseen

Vauvan kielijänteen kireys on yleensä lieväasteista. Siitä on kuitenkin hyvä olla tietoinen, jos hoidon tarvetta ilmenee lapsen myöhemmissä kehitysvaiheissa.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Mitä kireä kielijänne tarkoittaa?

Kielijänne on ihmisen suuhun kuuluva keskiviivan rakenne, joka muodostuu kielen alle 08limakalvosta ja sidekudoksesta. Kireä kielijänne on synnynnäinen rakenteellinen kehityshäiriö, jossa kireys rajoittaa selvästi kielen liikkeitä. Rakennevirhe voi ilmetä eri tavoin, mutta yleensä vauvan kielijänne on kireä vain lievästi. Ankyloglossiaa eli tilannetta, jossa kieli on sulautunut täysin osaksi suunpohjaa, esiintyy erittäin harvoin.

Kuinka yleinen lapsen kireä kielijänne on?

Kielijänteen kireyttä esiintyy jopa 4 prosentilla vastasyntyneistä. Tämä tarkoittaa noin 2 120 vauvaa vuodessa. Tavallisesti kielijänteen kireys on lieväasteista. Suurella osalla potilaista syy on perinnöllinen, ja kireä kielijänne on hieman yleisempää pojilla.

Kireän kielijänteen seurauksista tiedetään nykyisin enemmän kuin vuosikymmeniä sitten. Esimerkiksi 50–60-luvuilla suosittiin pulloruokintaa, eikä kireän kielijänteen haittoja ajateltu: maito kun tuli pullosta lähes itsestään. Nykyisin vauvan kielijänteen mahdollisista seurauksista tiedetään, ja siihen osataan antaa hoitoa ajoissa.

kireä kielijänne

Vauvan kireä kielijänne voi aiheuttaa imetysongelmia.

Mitä kireästä kielijänteestä voi seurata?

Yleisimpiä kielijänteen kireydestä johtuvia ongelmia ovat imemisvaikeudet ja myöhemmällä iällä lapsen puheen äännevirheet sekä nielemis- ja purentahäiriöt. Esimerkiksi R- ja D -äänteiden muodostuminen voi vaikeutua.

Keskustele: Puheongelmat lapsella

Miten kireä kielijänne vaikuttaa imetykseen?

Vauvan imuote voi olla löysä ja irtoileva, ja lapsella saattaa esiintyä puremisrefleksiä. Vauva voi myös väsähtää kesken imetyksen. Imetys saattaa kestää huomattavan pitkään ja olla tiheää.

Äidillä voi esiintyä nänneissä verenvuotoa ja mustelmia, eikä rinta tyhjene kunnolla, kun vauva ei kykyne imemään maitoa kunnolla.

Aina kireä kielijänne ei kuitenkaan aiheuta ongelmia lainkaan. Osa kireän kielijänteen omistavista vauvoista oppii imemään joko itsekseen tai imetysohjauksen avulla.

Keskustele: Voiko kireä kielijänne estää kokonaan imetyksen?

Miten sitä hoidetaan?

Vastasyntyneillä kireä kielijänne on kohtuullisen yleinen löydös. Hoito tarvitaan siinä vaiheessa, jos jänteen kireys aiheuttaa ongelmia. Ensisijaisena hoitotoimenpiteenä pidetään kielijänteen katkaisua joko paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa. Vastasyntyneen toimenpide on pienempi kuin vanhemman potilaan. Jos lapsen myöhemmät äänneongelmat vaikuttavat todennäköiseltä, kielijänteen katkaisu voi olla hyvä tehdä ennaltaehkäisevästi. Toimenpide on  turvallinen, eikä siihen yleensä liity komplikaatioita. Jälkihoitona voidaan tehdä pientä jumppaa vauvan kielelle: vanhempi nostaa sormilla kieltä, mikä rentouttaa kielen lihaksia, parantaa imuotetta sekä pitää kielijänteen arven joustavana.

Keskustele: Kielijänteen leikkaus 2-vuotiaalta, kokemuksiaKokemuksia kireän kielijänteen leikkauksesta

Blogi: Operaatio Äiti: Leikattu kielijänne edelleen kipeä

 

Lähteet: Lääketieteellinen aikakauskirja DuodecimKireä kielijänne ja imetys, Mervi Närkiö

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: