Vauva Vauvan kehitys
29/08/2013

Unikoulu opettaa unirytmin

Vauvan ensimmäistä puolta vuotta on pidetty ”vapaana” unikoulutuksesta. Lastenneurologi Outi Saarenpää- Heikkilän mukaan kuitenkin jo pientä vauvaa voi lempeästi ohjata oikeaan rytmiin.

Unikoulu opettaa unirytmin

Vauvan ensimmäistä puolta vuotta on pidetty ”vapaana” unikoulutuksesta. Lastenneurologi Outi Saarenpää- Heikkilän mukaan kuitenkin jo pientä vauvaa voi lempeästi ohjata oikeaan rytmiin.

– Vauvan ei tarvitse antaa nukahtaa tissi suussa, ja iltanukahtamisen olisi hyvä tapahtua jossain muualla kuin telkkarin ääressä. Luontevin paikka on varmasti makuuhuone, lastenneurologi Outi Saarenpää-Heikkilä sanoo.

Tuolikoulu toimii

Yli puolivuotiasta vauvaa voi jo opettaa unirytmiin napakammin. Toisten vauvojen kanssa unirytmin oppiminen on helppoa, mutta toisten pienokaisten nukahtamaan opettaminen on todellinen haaste.

Tassukoulu on muodostunut jo valtavirraksi lasten unikoulutuksessa. Siinä kesken unien heräävä lapsi taputellaan ja silitellään rauhalliseksi ja lähdetään huoneesta pois, ennen kuin lapsi nukahtaa. Jos itku alkaa uudestaan, tassuttelu toistetaan, ja jos itku äityy hysteeriseksi, lapsi otetaan syliin, rauhoitetaan ja nostetaan takaisin sänkyyn nukahtamaan.

Uneen asti lasta ei kuitenkaan pitäisi tassutella, sillä taputteluunkin voi jäädä koukkuun.

Toinen hyväksi havaittu unioppi on tuolin siirtäminen. Vanhempi istuu lapsen sängyn vieressä tuolilla ja odottaa, kunnes lapsi nukahtaa. Joka ilta tuolia siirretään puoli metriä sängystä, kunnes tuoli on lopulta huoneen ulkopuolella. Moni lapsi on oppinut tuolikoululla nukahtamaan itse.

Kolmas kokeilemisen arvoinen kikka on se, että vanhempi poistuu huoneesta heti, kun on laittanut lapsen sänkyyn, mutta lupaa tulla ja tuleekin pian takaisin, ennen kuin lapsi alkaa itkeä. Pikku hiljaa poissaoloaikaa pidennetään, jolloin lapsi oppii, että vanhempi on läsnä, vaikkei olekaan samassa huoneessa.

Lue myös: Näin pidät vauvalle lempeän unikoulun
Keskustele: Unikoulukokemuksia?

Perhepetikin toimii

Kaikessa unikoulutuksessa tavoitteena on se, että lapsi oppii itse nukahtamaan yöunille, Tampereen yliopistollisessa sairaalassa työskentelevä Saarenpää- Heikkilä sanoo. Hän on hoitanut vastaanotollaan parikymmentä vuotta unihäiriöisiä lapsia ja tietää, että joskus hyvään rytmiin pääseminen vaatii hieman kyyneleitä.

– Vaikuttaa siltä, että vanhemmat eivät enää uskalla itkettää lapsiaan ollenkaan. Itkemättömyydestä on tullut ohjenuora, jonka pätevyydestä en ole ollenkaan varma.

– Jos lapsi osaa nukahtaa itsekseen, hän osaa keskellä yötäkin herätessään rauhoittaa itsensä, kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Jos hän taas on tottunut nukkumaan mennessä ja aina havahtuessaan saamaan vanhemman viereensä, hän saattaa nukkua vahtikoiran unta, eikä uskallakaan täysin rauhoittua syvään uneen.

Vaikka nukuttamisohjeissa yleensä pyritäänkin siihen, että kaikki perheenjäsenet nukkuvat omissa sängyissään, Saarenpää-Heikkilä ei halua tuomita perhepetiä.

– Suurin osa maailman ihmisistä pitää länsimaista erillään nukkumista hirviömäisenä mallina. Olen kuitenkin yleensä ohjeissani joko-tai-linjalla, välimuodot ovat pahasta. Jos päätetään olla perhepedissä, siinä kannattaa olla alusta asti ja koko ajan, eikä vain silloin tällöin. Jos taas halutaan, että kaikki nukkuvat omissa sängyissään, siitä kannattaa pitää kiinni, eikä ottaa lapsia kesken yötä omaan sänkyyn.

Lue myös: Näin opetat vauvalle vuorokausirytmin
Keskustele: Kokemuksia unikoulusta

Sairaudet suljettava pois

Yli parivuotiaan taaperon kohdalla Saarenpää-Heikkilä pitää normaalina yhtä herätystä yössä. Jos heräilyjä on säännöllisesti kaksi tai enemmän, unirytmiä olisi hyvä korjata.

– Rikkinäiset yöunet ja siitä seuraava väsymys voivat vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja vanhempien parisuhteeseen. Väsymys aiheuttaa riitoja perheessä ja voi johtaa jopa avioeroon.

Kun Saarenpää-Heikkilä hoitaa lapsen unihäiriöitä, hän sulkee ensin pois mahdolliset sairaudet, jotka voivat haitata unta: korvatulehdukset, allergiset iho- ja suolisto-oireet, närästyksen ja kuorsauksen. Jos lapsella ei ole sairautta, vastaanotolla keskustellaan keinoista,joilla unirytmi saadaan kuntoon.

– Ison lapsen kohdalla toimivat samat keinot kuin pienenkin, Saarenpää- Heikkilä sanoo.

Ohjeita hyvään uneen siis on, mutta ongelma on se, että niitä on vaikea saada. Neuvolan terveydenhoitajilla ei ole käytössään yleisiä suosituksia tai ohjeita lasten uneen liittyen, kuten Saarenpää- Heikkilän mielestä pitäisi olla, samaan tapaan kuin ravitsemuksessa.

Lue myös: Lastenpsykiatri: Lapsi ei tarvitse huudatusunikoulua
Keskustele: Vauva valvottaa yöt: väsyttää!

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.