Vauvan kehitys 07.01.2019 Päivitetty 16.09.2022

Nyt äidit nukkumaan! Tuore tutkimus osoittaa, että iltavirkkujen äitien vauvatkin valvovat

Alle 2-vuotiaiden lasten vanhemmat kärsivät usein väsymyksestä ja huonosta unesta. Tuore suomalaistutkimus paljastaa, että etenkin äidin vuorokausirytmi on yhteydessä lapsen unirytmin kehitykseen: jos perhe valvoo, myös lapsi valvoo.

Teksti
Jenni Heiti
Kuvat
iStock

Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa vanhempien vuorokausirytmin vaikutusta lapsen uneen. Alle 2-vuotiailla lapsilla unirytmi painottui samaan tapaan kuin äidillä. Iltavirkun äidin lapset siis valvoivat muita pidempään. Lapsen rytmin iltapainotteisuus näkyi myöhäisen nukkumaanmenoajan lisäksi vaikeutena rauhoittua nukkumaan.

Alle 2-vuotiaan vuorokausirytmin iltapainotteisuus ei vaikuttanut lapsen kokonaisunen määrään. Iltavirkun äidin vauvat nukkuvat pidempiä päiväunia ja valvovat sitten iltaisin pidempään.

Isän luontaisella vuorokausirytmillä ei ollut lapsen rytmiin vaikutusta.

Unirytmiä voi muuttaa

Ensimmäiset kaksi ikävuotta ovat tärkeitä lapsen unirytmin kehitykselle. Tutkimuksen perusteella iltavirkun perheen lapsilla oli enemmän unipulmia ja vuorokausirytmi kehittyi hitaammin. Tämä ilmeni usein nukahtamisvaikeuksina sekä heräilynä yöaikaan.

Perheen arki vaikuttaa siihen, millaiseksi vauvan unirytmi kehittyy.

Dosentti Juulia Paavosen mukaan lapsen unitottumusten korjaamiseen ei välttämättä tarvita unikouluja, vaan usein muutokset perheen iltarutiineissa riittävät. Pikkulapsella on hyvin vähän omia unirytmin säätelykeinoja. Tutkimuksen tärkein tulos onkin se, että vauvaperheen arki vaikuttaa siihen, millaiseen unirytmiin lapsi asettuu. Koko perheen aamu- ja päiväpainotteisella vuorokausirytmillä tuetaan myös lapsen unirytmin kehitystä.

Auta lasta nukkumaan hyvin

Uni on lapsen kehitykselle elintärkeää, joten hyvään uneen on syytä panostaa. Mitä pienempi lapsi on, sen tärkeämpiä ovat jokailtaiset rutiinit, jotka toistuvat samassa järjestyksessä. Lapsi oppii näin tietämään, että kohta mennään nukkumaan.

Lapsen nukkumispaikkaan on syytä kiinnittää huomiota. Onhan sänky hyvä ja makuuhuone riittävän viileä? Kovaäänistä ja riehakasta tekemistä kannattaa välttää iltaisin, sillä ne aktivoivat lasta ja nukahtaminen vaikeutuu. Hämärä huone ja kodin rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri auttavat lasta nukahtamaan.

Tutkimuksessa seurattiin 1 220 äitiä ja 1 116 isää, joiden unen laatua ja vuorokausirytmiä mitattiin kyselylomakkeilla raskauden aikana ja lapsen ollessa 3, 8, 18 ja 24 kuukauden ikäinen. Lasten unta mitattiin samoina aikoina.

Lue myös

Kommentit (1)

Meillä oli virkku ipana ja nukkumaan haluavat vanhemmat. Ei siis yhteyttä mun rytmiin. Univaikeudet alkoivat jo laitoksella ja jatkuvat vielä tuolla 11v. Nukkui vähän, todella vaikeaa nukahtaa ja heräili ekat 2v. Vähäunisuus jatkui ja nukahtamisvaikeudet. Apua ei saatu mistäön keinosta tai edes neuvolan unitödistä. Aika on tasottanu pahimmat.

Vastaa käyttäjälle Ansku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X