Vauvan terveys 31.10.2020

Mansikkaluomi häviää yleensä itsestään

Mansikkaluomet katoavat pääsääntöisesti itsestään. Yli 90 prosenttia mansikkaluomista ei vaadi lainkaan hoitoa.

Teksti
Mervi Juusola
Kuvat
iStock

Mansikkaluomi eli hemangiooma on verisuoniluomi, joka voi ilmestyä lapsen iholle varhaislapsuuden aikana, yleensä muutaman viikon iässä. Se muodostuu laajentuneista verisuonista.

Luomen voimakkaan kasvun aika kestää yleensä 3–4 kuukautta ja se ilmestyy useimmiten pään alueella tai raajoihin. Mansikkaluomi häviää itsestään yleensä kouluiän alkuun mennessä.

Puolella potilaista mansikkaluomi on hävinnyt viiden vuoden ikään mennessä. Joskus luomen kutistumisvaihe kestää 12 vuoden ikään saakka.

Mansikkaluomen on todettu olevan kolme kertaa yleisempi tytöillä kuin pojilla. Alle kilon painoisena syntyneistä keskosista jopa 25 prosentilla todetaan hemangiooma.

– On myös toisen tyyppisiä hemangioomia, syviä kavernoottisia verisuoniluomia, jotka tahtovat jäädä iholle tai ne jättävät arven. Kapillaarisia ja kavernoottisia verisuoniluomia on joskus vaikea erottaa toisistaan, kertoo ihotautilääkäri Håkan Granlund Ihosairaalasta.

Kapillaariset hemangioomat ovat ihon pinnassa, kun taas kavernoottinen hemangiooma on syvä, ontelemainen luomi.  Ennen hoidon aloittamista mitataan luomen syvyyttä.

Kapillaarisia mansikkaluomia poistetaan harvoin. Yli 90 prosenttia mansikkaluomista ei vaadi lainkaan hoitoa, vaan neuvolan seuranta riittää. Paras kosmeettinen tulos saadaan aikaiseksi, kun mansikkaluomen annetaan poistua itsestään.

Lue myös: Naiset kertovat raskauden tuomista ulkonäkömuutoksista – myös kasvoissa?

Mansikkaluomen hoito: Beetasalpaajat tai verisuonilaser

Jos luomi häiritsee lapsen näköä tai kuuloa, sitä pienennetään beetasalpaaja-lääkehoidolla. Silmäluomessa sijaitseva hemangiooma vaatii silmälääkärin tutkimusta ja hoitotarpeen arviota.

Jos mansikkaluomen pinta on haavoittunut, sitä voidaan hoitaa verisuonilaserilla. Nykyisin mansikkaluomia ei juurikaan poisteta kirurgisesti.

Harvoilla yksityisillä lääkäriasemilla on käytössään verisuonilaser. Lasten mansikkaluomet hoidetaan yleensä julkisen sairaanhoidon puolella.

Mansikkaluomi lähellä silmää voi vaatia lääkehoitoa.

Mansikkaluomi lähellä silmää voi vaatia lääkehoitoa.

Miten mansikkaluomea kannattaa hoitaa kotona?

Mansikkaluomi on yleensä oireeton. Se ei ole arka eikä kutise, ellei se kolhiinnu.

Kotioloissa kannattaa varoa mansikkaluomen kolhimista, sillä siihen tulleet haavat vuotavat enemmän verta kuin tavalliset haavat.

– Koska mansikkaluomi on oireeton, on epätavallista että lapset raapisivat tai räpläisivät luomeaan, ellei sitten heillä ole muuta ihottumaa, Granlund toteaa.

Kotiliesi.fiPunaisia pisteitä iholla – ovatko ne vaarallisia? Lääkäri kertoo, mistä kirsikkaluomissa on kyse

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X