Vauvahaaveet 10.12.2017 Päivitetty 28.08.2023

Haluan lapsen, mutta puoliso ei – Mitä tehdä, kun parisuhteessa vain toinen toivoo lasta?

Joskus parisuhteessa ajaudutaan tilanteeseen, jossa toinen haaveilee kiihkeästi lapsesta mutta toinen ei. Toisen toiveet voivat myös muuttua matkan varrella.

Teksti
Anniina Nirhamo

Parisuhdetta solmiessa on tärkeää selvittää myös toisen lapsihaaveet. Jos toinen haaveilee omasta perheestä ja toinen ei halua lapsia, asia kannattaa käydä läpi jo suhteen alussa. Unelmat myös elävät ja muuttuvat matkan varrella, joten keskustelua täytyy jatkaa ja päivittää suhteen edetessä.

Tilanne voi olla vaikeampi, jos kumppanin ristiriitaiset toiveet tulevat täysin yllätyksenä suhteen ollessa pidemmällä. Toteutumattomat haaveet saattavat katkeroittaa, tai toisaalta jompikumpi voi muuttaa mielensä. Se, joka ei alun perin halunnut lapsia, saattaa kasvaa ajatukseen lapsesta tai toisin päin.

Syistä täytyy pyrkiä keskustelemaan

Haluttomuuteen saada lapsia voi liittyä lukuisia erilaisia syitä. Taustalla voi olla pelkoja siitä, onko minusta vanhemmaksi ja olisinko hyvä äiti tai isä. Lapsuuden ajan kokemukset vaikuttavat ajatuksiin tulevasta omasta perheestä. Vanhemmuuteen voi liittyä monenlaisia luuloja ja uskomuksia sekä riittämättömyyden tunnetta. Naisella voi olla pelkoja liittyen raskauteen ja synnytykseen.

Syyt voivat olla myös järkiperäisiä, kuten epävarmuus taloudellisesta tilanteesta, tai liittyä esimerkiksi ekologisuuteen ja maailman tilanteeseen. Moni pohtii, miten lasten saaminen vaikuttaisi uraan, miten parisuhde muuttuisi tai miten omalle ajalle kävisi.

Kaikista syistä kannattaa pyrkiä keskustelemaan kumppanin kanssa. Jos keskusteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen, lasta toivovan täytyy pohtia, mikä on hänelle lopulta kaikkein tärkeintä.

Ammattilainen auttaa rakentamaan keskustelua

Jos ristiriitainen tilanne pitkittyy eikä ratkaisua tunnu löytyvän, ulkopuolinen apu voi olla hyödyksi. Hankalimmillaan parisuhteen osapuolet ovat vastakkaisilla puolilla eivätkä pysty ymmärtämään toisen ajatusmaailmaa lainkaan.

Olisi kuitenkin tärkeä yrittää asettua toisen asemaan. Pari- ja perhesuhteiden ammattilainen auttaa rakentamaan keskustelua ja tuomaan siihen uusia näkökulmia.

Lasten hankinnan tulisi olla yhteinen päätös

Päätös alkaa yrittää lasta kuuluu molemmille. Joskus nainen saattaa ohittaa miehen mielipiteen ja raskaus tulee miehelle yllätyksenä. Miehelle yllätyksenä tullut raskaus voi pettää luottamuksen parisuhteessa, katkeroittaa ja aiheuttaa monia vaikeita tunteita, jotka voivat jopa ajaa parin erilleen.

Parisuhteessa tulisi kuitenkin hyväksyä molempien ajatukset ja perustelut.  Jos parisuhteen osapuolilla on erilaiset toiveet tulevaisuudesta ja perheestä, täytyy miettiä, ovatko he toisiaan varten. Kuinka kauan voi odottaa, muuttuisiko toisen mieli?

Lähteet: Väestöliitto, Perheaikaa.fi

Lue myös:

Kumppani ei halua lasta – erotako vai ei?

Vauvakuume – miltä se tuntuu ja miksi se tulee?

Vauvakuume vaivaa – testaa, onko puolisosi valmis vanhemmaksi

Näin riitelet puolison kanssa rakentavasti – 5 vinkkiä

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X