Rakkaudella, äiti
Tänään Vilho täytti vuoden. Vuosi, joka on ollut kaikkea onnen ja syvän surun väliltä. Kaikki tunteet ovat sallittu vanhemmuudessa, sanotaan. Vihaan sitä, kun joudun yksin heräämään läpi yön ja aikaisin aamulla. Olen pettynyt siihen, miten nopeasti menetän malttini. Olen onnellinen, etten ole jäänyt mistään paitsi. Olen iloinen, että saan nukahtaa hänen viereen. Olen peloissani, etten joku päivä enää jaksa. Olen luottavainen, että aina jotenkin mä jaksan.
Vuosi sitten oli väsynyt ja onnellinen. Kaikki se pelko oli poissa. Hän saapui ja oltiin vain me. Kolkko epämukava sairaalasänky oli pehmeyttä ja lämpöä täynnä, jonka vain vastasyntyneen hento tuhina ja tuoksu sai aikaan. Vuosi sitten mulla oli kaikki, mitä siinä elämäntilanteessa olisin voinut toivoa pojalleni.
Oikeastaan toivoin aina enemmän ja toivon yhä. Mietin, olisinko voinut tehdä poikani puolesta jotain toisin, jotain paremmin. Mutta miten voisinkaan kenenkään puolesta ottaa yhteyttä ja kysyä Vilhon kuulumisia, tai mahdollisuuksia tavata häntä?
Millainen vauvavuosi oli? Kysyttäessä vastaan heti, että helppo. Vilho on helppo vauva, mä kehun. Hetken mietittyäni perun sanani. Muistan miten itkin toisessa huoneessa ja Vilho toisessa. Muistan miten pidin käsiä korvillani ja toivoin, että itku olisi sillä välin lakannut. Palasin takaisin tyynnyttelemään laskettuani hitaasti kahteenkymmeneen. Ehkä sataan. Vihasin elämääni. Muistan miten tunsin olevani loukussa. Katkonaisia öitä, aikaisia aamuja, itkua, kitinää, sotkua. Ei poispääsyä.
Puolessa vuodessa kaikki muuttui. Turruinko, vai muuttuiko jokin? En osaa vastata. Katkonaisia öitä, aikaisia aamuja, itkua ja sotkua. Aamusta iltaan. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Jos olisin tiennyt, että puheet ovat vain tyhjiä lupauksia, olisinko päättänyt yrittää tätä yksin?
Vuosi on ollut pitkä, tunteikas, rankka ja palkitseva. Olen onnekas, että sain kokea tämän vuoden, jokaisen päivän ja ne ilot ja surut. Olen onnellinen niistä ihmisistä, jotka ovat Vilhon elämässä vielä läsnä. Voisin sanoa oppineeni paljon, voisin kertoa toivoneeni liikoja, pettyneeni ja vahvistuneeni. Minä olen yhä, koska Vilho on.
Jaa oma kokemuksesi