Vapaa-aika 09.06.2016 Päivitetty 26.05.2023

Kiinalainen lapsihoroskooppi: Koira

Koiralapsi on pieni maailmanparantaja.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
123RF

Kiinalaisen astrologian opiskelu kannattaa aloittaa tutustumalla vuosieläimiin. Jokaisella vuodella on oma symbolieläimensä, jonka uskotaan vaikuttavan ihmisen olemukseen, taipumuksiin ja sosiaalisuuteen. Kiinalainen vuosi alkaa usein vasta helmikuussa ja kiinalainen lapsihoroskooppi määräytyy siis kiinalaisen vuoden mukaan. Tutustu koiralapsen horoskooppiin alta!

Lue myös Anna.fi: Koiran kiinalainen horoskooppi – merkin luonne ja ominaisuudet

Kiinalainen lapsihoroskooppi: Koira

Lapsesi on koira, jos hän on syntynyt esimerkiksi 29.1.2006 – 17.2.2007 tai 16.2.2018 – 4.2.2019.

Koira on lojaali ja myötätuntoinen: hän puolustaa heikompiaan niin sanoilla kuin teoilla. Maaelementti tekee koirasta käytännöllisen, oikeudenmukaisen ja sinnikkään.

Koiralapsi ymmärtää maailman vääryyksiä jo nuorena. Hän on kiinnostunut ympäristöstä ja politiikasta ja latoo vanhemmilleen kinkkisiä kysymyksiä.

Sinnikkyys ja suoruus ovat upeita luonteenpiirteitä, mutta lapsen on opittava tekemään kompromisseja. Muuten hänestä voi kasvaa jyrkkä päällepäsmäri, joka loukkaa herkempiä.

Koiralasta hallitsevat maa ja yang-energia

Elementti: maa

Maan hallitsemat ihmiset ovat tyyniä ja lujia. Maalapset ovat rauhallisia ja helppoja, jos he saavat tehdä asiat omalla tavallaan. Kiukutellessaan maalapsi on hiljainen jääräpää. Hän vastustelee järkähtämättä, kunnes vanhempi väsyy ja antaa periksi. Innostuessaan maalapset ovat sinnikkäitä. He jaksavat harjoitella kiinnostavia taitoja tuntikausia. Kyselyiässä olevat maalapset ovat myös melkoisia jankuttajia. He tivaavat, kunnes saavat tyhjentävän vastauksen.

Energia: yang

Yang-energiaan liitetyt piirteet: päivä, aurinko, valo, lämpö, tuli, ekstroverttius, aktiivisuus, positiivisuus, varmuus

Lue kaikki kiinalaiset lapsihoroskoopit!

Lähteet:
Chinese Zodiac

Taija Mård, Idän ja lännen astrologia, Karisto, 2005

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X