Minun tarinani 03.08.2016 Päivitetty 21.11.2023

Elokuun kansiäiti Anni: ”Raju imetysdieetti kesti lähes vuoden”

Lapualainen Anni Kaappola menestyi tyttärensä Iisan kanssa niin hyvin keväisessä kansiäitikisassa, että heidät kuvattiin elokuun lehden kanteen. Kahden pienen tytön äidin arkea on varjostanut kuopuksen paha allergia. Sen takia Anni oli itse rajulla imetysdieetillä melkein vuoden.

Teksti
Otso Karhu
Kuvat
Paula Kukkonen/Otavamedia

Anni Kaappolan,28, kolme vuotta jatkunutta äitiyslomaa ei varsinaisesti voi lomaksi kutsua. Lapualaisperheen tytöillä Iisalla, 1 v 2 kk, ja Tytillä, 2 v 8 kk, on ikäeroa vain puolitoista vuotta, joten arki on täynnä toimintaa.

Anni osallistui Iisan kanssa keväällä Kaksplussan kansiäitikilpailuun – ja menestystä tuli. Vaikka matkaaminen junalla Helsinkiin yksi- ja kaksivuotiaiden kanssa oli haastavaa, Annin mielestä se kannatti. Kansiäitikilpailu oli hänelle ennen kaikkea mahdollisuus irtiottoon.

– Halusin osallistua, jotta pääsisin omasta arjestani landelta tänne kaupunkiin luksuspäivää viettämään. Ei tämä ole ollut kotiäidin normaalipäivä.

Ei tosiaan. Normaalit päivät sujuvat rivitalokolmiossa kiireisinä. Pienen ikäeronsa vuoksi Iisalla ja Tytillä on vielä hyvin samanlaiset tarpeet.

– Molemmat haluavat yhtä aikaa syliin ja yhtä aikaa ruokaa. Välillä väsyneenä sitä pohtii, oliko tämä aivan loppuun asti mietitty juttu.

Katso video Annin ja Iisan kansikuvauspäivästä!

Rankinta lapsen ruoka-allergia

Haave lapsista on elänyt Annin mielessä aina. Hänen kahdella isosiskollaan on yhteensä seitsemän lasta, joten hän on seurannut äitiyttä pitkään läheltä. Anni on itse selvästi siskojaan nuorempi ja halusi siksi, että omat lapset syntyvät lähekkäin.

– Toivon, että heistä tulisi hyviä kavereita keskenään.

Vanhemmuuden todellinen koetinkivi Annille ja tyttöjen isälle Matille on ollut Iisan allergia. Uni oli pitkään vain kaukainen muisto.

– Aluksi luultiin, että Iisalla oli koliikki, koska hän huusi synnytyssairaalasta saakka.

Lopulta vatsavaivojen syyksi paljastui voimakas ruoka-aineallergia, ja Anni joutui ankaralle imetysdieetille. Iisa ei suostunut syömään apteekin korvikkeita.

– Jätin pois maitotuotteet, soijan, kananmunan ja viljat. Yksitoista kuukautta söin vain lihaa, riisiä, perunaa ja kasviksia. Etenkin jouluna oli haastavaa, mutta lapsen takia jaksoin.

Dieetillä Annin paino putosi roimasti. Nälän ja huonon ruokavalion mukana tuli väsymys. Iisan vatsaoireet vähenivät, mutta palasivat heti kiinteisiin siirryttäessä.

– Tuli itkettyä ja valvottua. Illat ei voinut kuin kantaa ja hyssytellä vauvaa. Minulla ja Matilla on molemmilla allergioita, mutta ihan tähän emme osanneet varautua.

Lue myös: Heinäkuun kansiäitikisan voittajan päivä  katso video!

Lista ruoista, joita syödään dieetin loputtua

Hy tukiverkko oli pelastus. Anni ja Matti ovat saaneet perheiltään sekä henkistä tukea että mahdollisuuden viettää joskus kahdenkeskistä aikaa.

Allergiaoireet ja Iisan itkuisuus jatkuvat edelleen, mutta hymyileväinen Anni kokee olevansa voiton puolella. Perheessä jopa nukutaan öisin, ja äiti on saanut syödä taas normaalisti.

– Dieetin aikana tein listan ruoista, joita syön heti sen päätyttyä. Yhdessätoista kuukaudessa ehtii tehdä pitkän listan, joten olen nyt vasta puolivälissä, hän nauraa.

Matti työskentelee liikunnanopettajana ja Anni on matkailurestonomi. Hoitovapaa jatkuu Annilla niin pitkään kuin taloustilanne antaa myöten.

– Olisi kiva saada auton takapenkki täyteen lapsia, mutta viime vuoden takia haluan odottaa. Ehkä vielä joskus.

Lue muiden kansiäitien haastattelut:
Heinäkuun kansiäitikilpailun voittajat Pia ja Elsa
Kesäkuun kansiäitikilpailun voittajat Matleena ja Leo
Toukokuun kansiäitikilpailun voittajat Nelli ja kaksostytöt Lily ja Lucy
Maaliskuun kansiäitikilpailun voittajat Maria ja Luka

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X