Raskaus 06.11.2018 Päivitetty 21.04.2020

Pikkukeskosen äiti muistaa lääkärin vakavat sanat: ”Lapsivettä ei enää ole”

Kun laskettuun aikaan on vielä yli kaksi kuukautta, lapsiveden meno säikäyttää. Lukija kertoo tarinansa pikkukeskosvauvan elämän alusta.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

20.4.2011

”Aamu alkoi normaalisti, laskettu aika oli vasta yli kahden kuukauden kuluttua 25.6. Join aamukahvia etupihalla ja nautin todella lämpösestä aamupäivästä.

Yhtäkkiä tunsin painetta alavatsassa. Ajattelin, että vauva painaa virtsarakkoon, joten lähdin vessaan. Kotihousuni olivat ihan märät vessaan päästyäni, ja minua hävetti. Luulin, etten ollut pystynyt pidättelemään vessahätää.

Mieheni ihmetteli, miksi olin lukinnut vessan oven. Sanoin tulevani kohta pois. Koitin keksiä jotain selitystä sille, miksi vahdoin housut tai miksi ovi oli lukossa.

Menin takasin etupihalle ja sanoin miehelleni, että vuodan jotain. Hän järkyttyi.

– Mitä vuodat?

– Jotain kirkasta, enkä saa  sitä loppumaan sitä, oli vastaus, jonka keksin.

 

”Se on lapsivettä”

”Neuvolassa oli puhelinpäivystys kello 12–13. Vilkaisin kelloa, se oli 12.50. Toivoin kovasti, että puheluuni vielä vastattaisiin, ja onneksi niin kävikin. Minut ohjattiin Kätilöopistolle, jossa otettiin testejä.

– Lapsivettä, eräs hoitaja sanoi.

Eihän se voi olla?! Eihän!?

– Jos lapsi syntyy nyt, meillä ei ole resursseja pitää häntä täällä. Saat ambulanssilla kyydin Naistenklinikalle.

Miten niin lapsi syntyy? Eihän se vielä voi syntyä! Olin paniikissa ja pelkäsin kauheesti. Olihan kyseessä esikoinen, enkä tiennyt vauvoista juuri mitään.

Naistenklinikalla minut ja mieheni ohjattiin päivystysosastolle. Pelko vain kasvoi. Sain sairaalavaatteet.

Muistan, kuinka mukava hoitaja sanoi:

– Jos et aamulla enää vuoda, saat luultavasti lähteä kotiin.

Sain yöllä jotain kortisonia joka nopeutti vauvan keuhkojen kypsymistä.

pikkukeskonen

21.4.2011

Nukahdin aamuyöllä puoli neljältä, ja kello kahdeksalta aamulla ihana huonekaveri toikin minulle jo aamupalaa. Minut oli määrätty vuodelepoon edellisena iltana.

Aamupalan jälkeen kävin vessassa.

– Jesh! Ei vuotoa, mä lähden kotiin täältä, ajattelin. Se tosiaan jäi ajatukseksi.

Kello 9.30 hoitaja tuli sanomaan, että lääkäri haluaa ultrata minut.

– Okei? Onko tämä vakavaa?

– Ihan normaali toimenpide, hoitaja vastasi.

Lääkäri ultrasi minut. Huoneessa oli myös kolme opiskelijaa ja kaksi muuta hoitajaa.

– Ei lapsivettä, kuului lääkärin suusta.

Aloin itkeä, eihän vauva voi olla mahassani, jos siellä ei ole vettä!

Lopulta löytyi noin sentin alue, jossa lapsivettä oli jäljellä, mutta eihän se vauvalle riittänyt.

Minut ohjattiin takasin huoneeseeni ja vatsaani laitettiin sykevyö, jolla tarkkailtiin vauvan sykettä.

Kerroin huonetoverille, ettei vatsassani ollut enää lapsivettä enkä tiennyt mitä tuleman pitää. Pelkäsin, että menetän vauvani.

 

”Lapsi on saatava ulos”

Noin kello 11 huoneeseen saapui taas uusia kasvoja.

– Tässä on päivystävä lääkäri lasten teho-osastolta, ja hän kertoo sulle pikkukeskosesta ja selviytymisestä.

Siis kenestä kertoo? ajattelin.

– Ja tässä on henkilö leikkaussalista…

– Mitä te teette mulle?! Itkin ja pelkäsin niin kovasti.

– Sinulle tehdään sektio. Kun lapsivettä ei ole, pitää vauva saada ulos, jotta sitä voidaan hoitaa. Näillä sydämensykkeillä leikkaus on viimeistään tunnin kuluttua.

Soitin miehelleni ja sain sanottua ainoastaan:

– Tuu tänne nopee!

Neljänkymmenen minuutin kuluttua mies oli sairaalassa ja auto poikittain nurmikolla.

Olin juuri lähdössä leikkaukseen. Kävelin käytävää pitkin ja liuta henkilöitä esittäytyi ja kertoi, mitä tekevät.

pikkukeskonen

”Älä luovuta nyt”

Leikkaussalissa kaikki oli kunnossa.

En pelännyt enää. En tuntenut mitään.

Kunnes sanottiin, että seuraavaksi avataan kohtu. Silloin iski paniikki. Rupesin tuntemaan kipua, mutta en tiedä, oliko se oikeaa vai kuviteltua.

Kello 13.05 vauva otettiin ulos. Hän ei päästänyt ääntäkään.

Kaikki olivat ihan hiljaa.

Pientä elvytettiin lämpökaapin alla. Kuulin, kuinka joku hoitajista sanoi hempeällä äänellä: ”Älä luovuta nyt.”

Sitten kuului se pienenpieni ääni. Ensimmäinen itkaisu.

Silloin tiesin, että meidän poika selviää, tuli vastaan mitä tahansa.

Tähtönen

Kommentit (1)

Oma keskoslapseni on syntynyt keskosena 15.7.1983 ja paino oli 750 gr ja pituus 31,5 cm. Ei lähellä yiiopistollista sairaalaa, Se piti olla vain keskenmeno, joten ei leikattu ja lapsi sinnitteli sitten tunteja kabavissa ennen syntymäänsä, Kaikista onnekkainta on, että tuo lapsi selviytyi kaikista koettelemukista ja on nyt 38- vuotias.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X