vierailija
Olin muuttanut nuorena Australiaan surkean työn perässä, mutta aurinko houkutteli. Jätin työn pian, kun sain toisen. Nousin ylöspäin ja sain osakkeita. RIkastuin. Hommasin lisää osakkeita ja rikastuin lisää. Ostin kivan talon Canberran esikaupunkialueelta, menin naimisiin. Lapsia ei ollut. Olisin halunnut, mutta hän ei. Ihan kuspää muija muutenkin. Erosimme melko pian. Hän lähti. Exä sai hyvät massit erossa, mutta osingot piti mut enemmän kuin hengissä.
23 ikää ja puoli vuotta sitten eronnut. Join siinä kylmää ananasmehua parvekkeella ja pohdiskelin elämää. Paljon oli ehtinyt tapahtua lyhyessä ajassa. Kerrankin oli aikaa olla kotona ja pysähtyä. Alhaalta kuului pientä kolinaa. Naapurin emäntä siellä kyykisteli maalaushaalarit päällä oman talonsa nurkalla ja suti valkoista maalia jo muutenkin hyvässä maalissa olevaan nurkkaan. "Aika hehkee emäntä" mietiskelin ääneen. En ollut tutustunut naapureihini koko tämän kahden vuoden aikana, kun olin asunut tässä. Aina menossa...
Naapuri vilkaisi ylöspäin ja hymyili veikeästi. "Huomenta naapuri", hän huudahti oljenväristen pitkien hiustensa takaa. "Hu - huomenta!", sanoin yllättyneenä suomenkielisestä tervehdyksestä. "Puhutsä suomea", kysyin tyhmänä. "Joo, puhun, mä oon Suomesta kotosin. Ootko säkin alkusuomalainen vai siirtolainen?", hän kysyi vastaan.
"Odota", huikkasin ja kävelin naapurin pihalle alas, kun en jaksanut huutaa parvekkeelta. Juteltiin siinä ja esittäydyttiin. "Harri", sanoin ja ojensin käteni. "Elina", hän vastasi yhtä vähäeleisesti. Juttu tuntui luistavan niitä näitä jutellessa ja hän kutsui minut varjon puolelle terassille mehulle. Sain selville, että hän on naimisissa ja hänen thaimaalainen miehensä on liiketöissä. Itse hän on maalari. Hän oli yksin kotona. Muuten iloisesta olemuksesta henki aina välillä pienoinen apeus. Lopetimme mehut kuitenkin iloisissa merkeissä ja tyytyväisenä siihen, että olimme vahingossa löytäneet suomalaisen tutun läheltä.
Elina jatkoi maalaamistaan ahkerasti ja itse lähdin käymään kaupungilla. Iltpäivälla Elina lähetti mulle tekstarin:"maistuisko lasillinen? Tuu käväsemään." Varattu nainen kyselee lasilliselle. Purin alahuultani mietteliäänä ja vastasin hieman varautuneesti:"ok. Mikäs siinä. Voin käväistä."
Illalla Elina tepasteli, haalarin yläosa käärittynä alas, posket punehtuneen hikisenä harmaa t-paita yllään. "Ai, tulit jo. Tuu sisälle vain", hän sanoi hengästyneenä ja hymyili vähän väkinäisesti. Elina johdatteli terassin viereiselle oleskeluaulan tapaiselle ja kehotti istumaan pienen pyöreän kahvipöydän ääreen.. "Hetki, käväisen suihkussa, jos sopii", hän sanoi ja naurahti väkinäisesti. "Sopii, odottelen tässä", vastasin ja mietin, mikähän häntä painaa.
Elina ei viivytellyt. Viiden minuutin kuluttua hän tuli hiukset pyyhkeeseen käärittynä, mukava oloasu yllään ja nappasi punaviinipullon jääkaapista sekä lasit pöydältä. Aloimme jutella ja vakavanoloinen Elina alkoi kysellä taustastani. Kerroin, kuinka olin lähtenyt Pohjanmaalta 16-vuotiaana ja jäänyt tälle tielle. Kerroin myös erostani ja siitä, että olisin halunnut lapsia. Siinä kohden Elina meni hiljaiseksi. Pienen tovin jälkeen hän aloitti:"Oikeastaan kutsuin sut tänne, kun haluaisin vähän avautua. Mua ahdistaa aika paljon, enkä tunne täältä oikein ketään luotettavaa". Jännittyneenä hän jatkoi:"Olen täällä enimmäkseen yksin. Töissä on työkaverit. Mies on aina matkoilla, eikä vastaa puheluihin. Viesteihinkin vain yhdellä kahdella lauseella."
Aloin kiinnostua. Varautunut tunne selkäpiissäni alkoi laskeutua ja tunsin sisälläni tarpeen auttaa häntä. Lisäksi heti Elinan alettua kertomaan ahdistuksestaan, alkoi mieltäni kalvaa tunne - mutta en kertonut siitä hänelle vielä. Elina kertoi myös haluavansa lapsia, mutta hänen miehellään oli aina jokin tekosyy. "Lopetan ensin reissuhommat, sitten lapsia" tai aina jokin selitys.
Elinan tilitys jatkui. Hän kertoi, että hänen miehensä on käynyt vain parin viikon välein viime kuukausina ja silloinkin vain päivän pari - eikä hän edes koske Elinaan käydessään. En voinut enää pidätellä kalvavaa tunnetta. Jos en sanoisi, en voisi elää itseni kanssa. "Kuule Elina", aloitin sisäinen myrsky pauhaten ja jatkoin silmät kiinni:"musta tuntuu, että sun miehellä taitaa olla toinen". Kuulin, kun Elina huokaisi. "Niin mustakin", hän sanoi lannistuneesti. "En vain halua antaa itselleni lupaa ajatella niin, ennen kuin varmistun". "Ymmärrän", sanoin. "Entä jos kysyisit suoraan". Elina puri alahuultaan. "On pitänyt jo pari kertaa kysyä. En ole vain uskaltanut", hän sanoi tyynesti, katsellen muualle, kyyneleet valuen.
Olimme hetken hiljaa. En välittänyt enää etiketistä, vaan otin häntä kädestä kiinni ja sanoin:"uskallat kyllä kysyä. Rohkeasti vain. Sittenpähän on selvää." Hänen hengityksensä vapisi, hän huokaisi muutaman kerran, mutta sitten tunsin, kun hänen otteensa minun kädestäni lujittui. Vakavalla, hieman katkeilevalla äänellä hän sanoi itsevarmasti:"niin uskallan. En aio odottaa loppuelämääni epävarmuudessa!" Hän huokaisi pariin kertaan ja sanoi:"kuule hei. Oli tosi helpottavaa kuulla toisenkin suusta tuo epäilys toisesta naisesta! Tavallaan olen tiennyt, mutta yksin on niin - tuota - yksin". Lasit olivat tyhjät. Elina kaatoi ne täyteen ja nousimme katsomaan toukoukuisen syksyistä tähtitaivasta. "Ne ovat kauniita", Elina sanoi. "Niin ovat", sanoin ja tartuin häntä uudelleen kädestä. "Mitä ihmettä oikein teet", ajattelin "Nyt rauha maassa, hän on varattu!", komensin itseäni.
Mutta Elina otti minua kovemmin kädestä kiinni ja siirtyi aivan kiinni minuun. Tunsin kuinka sydämeni alkoi jyskyttää. Täytimme jälleen lasit, pullo olikin nyt tyhjä, ja siirryimme nyt olohuoneen pehmeälle sohvalle. Menin aivan hänen viereensä istumaan ja otin häntä vyötäisiltä. Elina ei vastustellut yhtään vaan toi huulensa aivan lähelleni, katsellen suurilla, kirkkailla, ruskeilla silmillään silmiini. En voinut vastustaa enää, vaan suutelin häntä. Syleilimme toisiamme ja suutelimme. "Eikö tämä ole väärin", kysyin vielä, aivan kuin viimeisenä epätoivoisena korrektiuden yrityksenä. "Aivan sama", Elina vastasi kädet ympärilläni, silmät puoleksi suljettuna ottamaan vastaan suuteluni.
Pysähdyimme hetkiseksi ja katsoimme toisiamme silmiin. Voi että hänen silmänsä loistivat! Sanaakaan sanomatta tiesimme, mitä seuraavaksi halusimme. Avasin kädet vapisten hänen oloasunsa ylimmän napin. Sitten seuraavan. Elina katsoi kiihkeästi hengittäen ja autuaasti hymyillen, kun riisuin hänen paitansa hänen sykkivän rintansa päältä. Aloin suudella hänen kaulaansa. Riisuin hitaasti myös hihat. Siirryin alaspäin, hyväilin rintoja. Tunsin, kun hän värähti ja koukistui voimakkaasti ja voihkaisi. Hän alkoi repiä paitaani päältäni ja autoin häntä. Hän kyykistyi alas ja alkoi silitellä rintakarvojani ja suudella kaulaani. Tuulen kepeästi heitimme muutkin vaatteet lattialle ja annoimme viettien viedä rytmikkäästi pehmeällä sohvalla, välillä pysähtyen hyväilemään toisillemme, lausumaan lempeitä sanoja toistemme korviin. Hihittelimme toisillemme, kuin ekakertalaiset, ja jatkoimme lemmen huumaa viileän yön ympäröidessä hänen talonsa, kunnes nukahdimme toistemme ympäröimänä. Sohvan takana oli vilttilaatikko, josta Elina veti viltin päällemme ja sammuimme siihen paikkaan.
Aamulla heräsin nojatuolista, olin nähtävästi siirtynyt sinne sohvan käytyä liian ahtaaksi kahdelle. Kävin vessassa ja mietiskelin posket häpeästä punaisena kahta asiaa: a) tuuttasin varattua ja b) ei ehkäisyä. Tulin vessasta ulos ja Elina odotti mystinen hymy, posket punaisena oven takana. Pian olimme keittiössä aamupalan äärellä. Tirskahtelimme ja emme oikein osanneet aloittaa puhetta. "Olipa melkoinen yö", sanoin hymyillen ja samalla kysyvästi Elinalle, joka näytti pyörivän kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen välillä tietämättä oikein, miten päin olla. "No olipa tosiaan..." hän pyrskähti nauramaan "...ihana yö!" ja tuli luokseni. Otin hänet syleilyyni ja aloin hieman änkyttämään:"Ole - olet aivan ihana" ja katsoin huumaantuneena hänen silmiinsä. Söimme aamupalaa ja juttelimme sekavasti ihan niistä näistä, tietämättä oikein mitä sanoa, mutta katsoimme lempeän merkittävästi toisiimme tämän tästä.
"Kuule Elina", aloitin ja vakavoitin hieman tunnelmaa. "Nautin täysin kanssasi olemisesta, mutta, hmm, tiedäthän, meillä ei tainnut olla ehkäisyä viime yönä". Elina oli hetken hiljaa ja pyöritteli hymyillen mehulasiaan. "Jos tulen raskaaksi, niin mä ainakin olen valmis vaan tunnustamaan pettämiseni ja eroamaan Thomaksesta". Ensi kertaa kuulin hänen nimensä. "Ehkä eroan muutenkin. Ei hän ole puoleen vuoteen edes yrittänyt olla mieheni. Mitäs sanot?". Mietin hetken ja katsoin häntä vakavasti silmiin. "En aio itsekään paeta vastuutani. Aion tunnustaa isyyteni heti, jos olet raskaana." Katsoimme hetken toisiamme, nyt levollisen tyynenä, hieman raukeasti hymyillen. "Ehkä tästä on hyvä alkaa tutustumaan toisiimme vähän paremmin, vai mitä?", Elina kysyi katsoen hieman veikeästi, pää vinossa. "Ehdottomasti", vastasin hänelle hymyillen ja otin häntä käsistä kiinni.
Meni kolmisen viikkoa ja olimme vähän varovaisen erillään toisistamme ja taas toisinaan antauduimme toisillemme. Salaa tietenkin. Eihän mikään ollut luvallista, mitä teimme. Sitten sain eräänä iltana tekstarin. "Älä tule, mieheni saapuu tänä iltana". Katselin, kun musta, iso audi lipui naapurin pihaan, ja sutenöörin lailla pukeutunut mies tuli ulos autosta. Salkku kädessä hän käveli ovesta sisään. Meni yksi minuutti, kun tuo mies tuli ovesta ulos korvat punaisena ja Elina huusi, nähtävästi Thai-kielellä, kuin palosireeni. Muutama "perkele" ja "helvetti" siinä seassa. Mies audin kanssa poistui ja menin katsomaan, mitä naapuriin kuului. Tuohtunut Elina oli terassilla. "Olit oikeassa. Kysyin, jä hän myönsi", hän sanoi ja painoi päänsä alas kiukkuisen näköisenä. "Ei itsekään tietty ihan syyttömiä olla, mutta oikeesti! - tosi ikävää!", sanoin. Elina lauhtui hieman ja sanoi:"Olihan tää ollut ilmassa jo pitkään." pieni hiljaisuus. "Oikeastaan vaan halusinkin huutaa hänelle", hän jatkoi ja alkoi nauraa.
Hän vinkkasi minut sisälle ja käveli vessaan. Ihmettelin, kun hän vain loikkasi sieltä takaisin. Menimme keittiöön ja hän tarjosi minulle lasillisen valkkaria. Itse hän otti tuoremehua. "Tuota Harri", hän aloitti. "Taidat varmaan arvata, että mulla olis sulle vähän muutakin asiaa", hän kihersi sana kerrallaan naurultaan. Olin hetken, kun puulla päähän lyöty, olosuhteista huolimatta, ja aloin nauraa ilosta. "Ihanko totta!", huudahdin. Elina nyökkäsi ja hymyili silmät säteillen ja otti käsilaukkunsa kätköistä positiivisen raskaustestin. "No tuota", vastasin. Elina repesi nauramaan. Tartuin häntä kädestä kiinni ja polvistuin hänen eteensä. "Eihän tämä mene, niin kuin käsikirjoituksessa, mutta nyt, kun sinäkin taidat virallisesti olla eronnut, niin: Elina. Näen silmissäsi sen loisteen, jota haluaisin aina nähdä vierelläni, tartutat sen ilon, mitä tiedän aina haluavani elämässäni ja tunnen sen lämmön, jonka haluan tuntea rinnallani loppuelämäni. Tuletko vaimokseni?" Elina sädehti kyynelet silmissään ja sanoi:"Voi Harri. Tietenkin tulen".
Siitä alkoi yhteinen elämämme, ei täydellinen alku, ei täydellinen elämä, mutta onnellinen kuitenkin.
23 ikää ja puoli vuotta sitten eronnut. Join siinä kylmää ananasmehua parvekkeella ja pohdiskelin elämää. Paljon oli ehtinyt tapahtua lyhyessä ajassa. Kerrankin oli aikaa olla kotona ja pysähtyä. Alhaalta kuului pientä kolinaa. Naapurin emäntä siellä kyykisteli maalaushaalarit päällä oman talonsa nurkalla ja suti valkoista maalia jo muutenkin hyvässä maalissa olevaan nurkkaan. "Aika hehkee emäntä" mietiskelin ääneen. En ollut tutustunut naapureihini koko tämän kahden vuoden aikana, kun olin asunut tässä. Aina menossa...
Naapuri vilkaisi ylöspäin ja hymyili veikeästi. "Huomenta naapuri", hän huudahti oljenväristen pitkien hiustensa takaa. "Hu - huomenta!", sanoin yllättyneenä suomenkielisestä tervehdyksestä. "Puhutsä suomea", kysyin tyhmänä. "Joo, puhun, mä oon Suomesta kotosin. Ootko säkin alkusuomalainen vai siirtolainen?", hän kysyi vastaan.
"Odota", huikkasin ja kävelin naapurin pihalle alas, kun en jaksanut huutaa parvekkeelta. Juteltiin siinä ja esittäydyttiin. "Harri", sanoin ja ojensin käteni. "Elina", hän vastasi yhtä vähäeleisesti. Juttu tuntui luistavan niitä näitä jutellessa ja hän kutsui minut varjon puolelle terassille mehulle. Sain selville, että hän on naimisissa ja hänen thaimaalainen miehensä on liiketöissä. Itse hän on maalari. Hän oli yksin kotona. Muuten iloisesta olemuksesta henki aina välillä pienoinen apeus. Lopetimme mehut kuitenkin iloisissa merkeissä ja tyytyväisenä siihen, että olimme vahingossa löytäneet suomalaisen tutun läheltä.
Elina jatkoi maalaamistaan ahkerasti ja itse lähdin käymään kaupungilla. Iltpäivälla Elina lähetti mulle tekstarin:"maistuisko lasillinen? Tuu käväsemään." Varattu nainen kyselee lasilliselle. Purin alahuultani mietteliäänä ja vastasin hieman varautuneesti:"ok. Mikäs siinä. Voin käväistä."
Illalla Elina tepasteli, haalarin yläosa käärittynä alas, posket punehtuneen hikisenä harmaa t-paita yllään. "Ai, tulit jo. Tuu sisälle vain", hän sanoi hengästyneenä ja hymyili vähän väkinäisesti. Elina johdatteli terassin viereiselle oleskeluaulan tapaiselle ja kehotti istumaan pienen pyöreän kahvipöydän ääreen.. "Hetki, käväisen suihkussa, jos sopii", hän sanoi ja naurahti väkinäisesti. "Sopii, odottelen tässä", vastasin ja mietin, mikähän häntä painaa.
Elina ei viivytellyt. Viiden minuutin kuluttua hän tuli hiukset pyyhkeeseen käärittynä, mukava oloasu yllään ja nappasi punaviinipullon jääkaapista sekä lasit pöydältä. Aloimme jutella ja vakavanoloinen Elina alkoi kysellä taustastani. Kerroin, kuinka olin lähtenyt Pohjanmaalta 16-vuotiaana ja jäänyt tälle tielle. Kerroin myös erostani ja siitä, että olisin halunnut lapsia. Siinä kohden Elina meni hiljaiseksi. Pienen tovin jälkeen hän aloitti:"Oikeastaan kutsuin sut tänne, kun haluaisin vähän avautua. Mua ahdistaa aika paljon, enkä tunne täältä oikein ketään luotettavaa". Jännittyneenä hän jatkoi:"Olen täällä enimmäkseen yksin. Töissä on työkaverit. Mies on aina matkoilla, eikä vastaa puheluihin. Viesteihinkin vain yhdellä kahdella lauseella."
Aloin kiinnostua. Varautunut tunne selkäpiissäni alkoi laskeutua ja tunsin sisälläni tarpeen auttaa häntä. Lisäksi heti Elinan alettua kertomaan ahdistuksestaan, alkoi mieltäni kalvaa tunne - mutta en kertonut siitä hänelle vielä. Elina kertoi myös haluavansa lapsia, mutta hänen miehellään oli aina jokin tekosyy. "Lopetan ensin reissuhommat, sitten lapsia" tai aina jokin selitys.
Elinan tilitys jatkui. Hän kertoi, että hänen miehensä on käynyt vain parin viikon välein viime kuukausina ja silloinkin vain päivän pari - eikä hän edes koske Elinaan käydessään. En voinut enää pidätellä kalvavaa tunnetta. Jos en sanoisi, en voisi elää itseni kanssa. "Kuule Elina", aloitin sisäinen myrsky pauhaten ja jatkoin silmät kiinni:"musta tuntuu, että sun miehellä taitaa olla toinen". Kuulin, kun Elina huokaisi. "Niin mustakin", hän sanoi lannistuneesti. "En vain halua antaa itselleni lupaa ajatella niin, ennen kuin varmistun". "Ymmärrän", sanoin. "Entä jos kysyisit suoraan". Elina puri alahuultaan. "On pitänyt jo pari kertaa kysyä. En ole vain uskaltanut", hän sanoi tyynesti, katsellen muualle, kyyneleet valuen.
Olimme hetken hiljaa. En välittänyt enää etiketistä, vaan otin häntä kädestä kiinni ja sanoin:"uskallat kyllä kysyä. Rohkeasti vain. Sittenpähän on selvää." Hänen hengityksensä vapisi, hän huokaisi muutaman kerran, mutta sitten tunsin, kun hänen otteensa minun kädestäni lujittui. Vakavalla, hieman katkeilevalla äänellä hän sanoi itsevarmasti:"niin uskallan. En aio odottaa loppuelämääni epävarmuudessa!" Hän huokaisi pariin kertaan ja sanoi:"kuule hei. Oli tosi helpottavaa kuulla toisenkin suusta tuo epäilys toisesta naisesta! Tavallaan olen tiennyt, mutta yksin on niin - tuota - yksin". Lasit olivat tyhjät. Elina kaatoi ne täyteen ja nousimme katsomaan toukoukuisen syksyistä tähtitaivasta. "Ne ovat kauniita", Elina sanoi. "Niin ovat", sanoin ja tartuin häntä uudelleen kädestä. "Mitä ihmettä oikein teet", ajattelin "Nyt rauha maassa, hän on varattu!", komensin itseäni.
Mutta Elina otti minua kovemmin kädestä kiinni ja siirtyi aivan kiinni minuun. Tunsin kuinka sydämeni alkoi jyskyttää. Täytimme jälleen lasit, pullo olikin nyt tyhjä, ja siirryimme nyt olohuoneen pehmeälle sohvalle. Menin aivan hänen viereensä istumaan ja otin häntä vyötäisiltä. Elina ei vastustellut yhtään vaan toi huulensa aivan lähelleni, katsellen suurilla, kirkkailla, ruskeilla silmillään silmiini. En voinut vastustaa enää, vaan suutelin häntä. Syleilimme toisiamme ja suutelimme. "Eikö tämä ole väärin", kysyin vielä, aivan kuin viimeisenä epätoivoisena korrektiuden yrityksenä. "Aivan sama", Elina vastasi kädet ympärilläni, silmät puoleksi suljettuna ottamaan vastaan suuteluni.
Pysähdyimme hetkiseksi ja katsoimme toisiamme silmiin. Voi että hänen silmänsä loistivat! Sanaakaan sanomatta tiesimme, mitä seuraavaksi halusimme. Avasin kädet vapisten hänen oloasunsa ylimmän napin. Sitten seuraavan. Elina katsoi kiihkeästi hengittäen ja autuaasti hymyillen, kun riisuin hänen paitansa hänen sykkivän rintansa päältä. Aloin suudella hänen kaulaansa. Riisuin hitaasti myös hihat. Siirryin alaspäin, hyväilin rintoja. Tunsin, kun hän värähti ja koukistui voimakkaasti ja voihkaisi. Hän alkoi repiä paitaani päältäni ja autoin häntä. Hän kyykistyi alas ja alkoi silitellä rintakarvojani ja suudella kaulaani. Tuulen kepeästi heitimme muutkin vaatteet lattialle ja annoimme viettien viedä rytmikkäästi pehmeällä sohvalla, välillä pysähtyen hyväilemään toisillemme, lausumaan lempeitä sanoja toistemme korviin. Hihittelimme toisillemme, kuin ekakertalaiset, ja jatkoimme lemmen huumaa viileän yön ympäröidessä hänen talonsa, kunnes nukahdimme toistemme ympäröimänä. Sohvan takana oli vilttilaatikko, josta Elina veti viltin päällemme ja sammuimme siihen paikkaan.
Aamulla heräsin nojatuolista, olin nähtävästi siirtynyt sinne sohvan käytyä liian ahtaaksi kahdelle. Kävin vessassa ja mietiskelin posket häpeästä punaisena kahta asiaa: a) tuuttasin varattua ja b) ei ehkäisyä. Tulin vessasta ulos ja Elina odotti mystinen hymy, posket punaisena oven takana. Pian olimme keittiössä aamupalan äärellä. Tirskahtelimme ja emme oikein osanneet aloittaa puhetta. "Olipa melkoinen yö", sanoin hymyillen ja samalla kysyvästi Elinalle, joka näytti pyörivän kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen välillä tietämättä oikein, miten päin olla. "No olipa tosiaan..." hän pyrskähti nauramaan "...ihana yö!" ja tuli luokseni. Otin hänet syleilyyni ja aloin hieman änkyttämään:"Ole - olet aivan ihana" ja katsoin huumaantuneena hänen silmiinsä. Söimme aamupalaa ja juttelimme sekavasti ihan niistä näistä, tietämättä oikein mitä sanoa, mutta katsoimme lempeän merkittävästi toisiimme tämän tästä.
"Kuule Elina", aloitin ja vakavoitin hieman tunnelmaa. "Nautin täysin kanssasi olemisesta, mutta, hmm, tiedäthän, meillä ei tainnut olla ehkäisyä viime yönä". Elina oli hetken hiljaa ja pyöritteli hymyillen mehulasiaan. "Jos tulen raskaaksi, niin mä ainakin olen valmis vaan tunnustamaan pettämiseni ja eroamaan Thomaksesta". Ensi kertaa kuulin hänen nimensä. "Ehkä eroan muutenkin. Ei hän ole puoleen vuoteen edes yrittänyt olla mieheni. Mitäs sanot?". Mietin hetken ja katsoin häntä vakavasti silmiin. "En aio itsekään paeta vastuutani. Aion tunnustaa isyyteni heti, jos olet raskaana." Katsoimme hetken toisiamme, nyt levollisen tyynenä, hieman raukeasti hymyillen. "Ehkä tästä on hyvä alkaa tutustumaan toisiimme vähän paremmin, vai mitä?", Elina kysyi katsoen hieman veikeästi, pää vinossa. "Ehdottomasti", vastasin hänelle hymyillen ja otin häntä käsistä kiinni.
Meni kolmisen viikkoa ja olimme vähän varovaisen erillään toisistamme ja taas toisinaan antauduimme toisillemme. Salaa tietenkin. Eihän mikään ollut luvallista, mitä teimme. Sitten sain eräänä iltana tekstarin. "Älä tule, mieheni saapuu tänä iltana". Katselin, kun musta, iso audi lipui naapurin pihaan, ja sutenöörin lailla pukeutunut mies tuli ulos autosta. Salkku kädessä hän käveli ovesta sisään. Meni yksi minuutti, kun tuo mies tuli ovesta ulos korvat punaisena ja Elina huusi, nähtävästi Thai-kielellä, kuin palosireeni. Muutama "perkele" ja "helvetti" siinä seassa. Mies audin kanssa poistui ja menin katsomaan, mitä naapuriin kuului. Tuohtunut Elina oli terassilla. "Olit oikeassa. Kysyin, jä hän myönsi", hän sanoi ja painoi päänsä alas kiukkuisen näköisenä. "Ei itsekään tietty ihan syyttömiä olla, mutta oikeesti! - tosi ikävää!", sanoin. Elina lauhtui hieman ja sanoi:"Olihan tää ollut ilmassa jo pitkään." pieni hiljaisuus. "Oikeastaan vaan halusinkin huutaa hänelle", hän jatkoi ja alkoi nauraa.
Hän vinkkasi minut sisälle ja käveli vessaan. Ihmettelin, kun hän vain loikkasi sieltä takaisin. Menimme keittiöön ja hän tarjosi minulle lasillisen valkkaria. Itse hän otti tuoremehua. "Tuota Harri", hän aloitti. "Taidat varmaan arvata, että mulla olis sulle vähän muutakin asiaa", hän kihersi sana kerrallaan naurultaan. Olin hetken, kun puulla päähän lyöty, olosuhteista huolimatta, ja aloin nauraa ilosta. "Ihanko totta!", huudahdin. Elina nyökkäsi ja hymyili silmät säteillen ja otti käsilaukkunsa kätköistä positiivisen raskaustestin. "No tuota", vastasin. Elina repesi nauramaan. Tartuin häntä kädestä kiinni ja polvistuin hänen eteensä. "Eihän tämä mene, niin kuin käsikirjoituksessa, mutta nyt, kun sinäkin taidat virallisesti olla eronnut, niin: Elina. Näen silmissäsi sen loisteen, jota haluaisin aina nähdä vierelläni, tartutat sen ilon, mitä tiedän aina haluavani elämässäni ja tunnen sen lämmön, jonka haluan tuntea rinnallani loppuelämäni. Tuletko vaimokseni?" Elina sädehti kyynelet silmissään ja sanoi:"Voi Harri. Tietenkin tulen".
Siitä alkoi yhteinen elämämme, ei täydellinen alku, ei täydellinen elämä, mutta onnellinen kuitenkin.