Yleinen 20.2.2016
TEKSTI Terhi

Jei, onnistuin!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Nyt on mahtava fiilis ja hymy on herkässä. Tunne on ihan mahtava ja samalla hieman haikea. Minä onnistuin ja takana on nyt puoli vuotta täysimetystä, jei! Jostain syystä imetys oli minulle tällä kertaa sellainen -pakko onnistua juttu. Osa syynä varmasti se, että pääsisin kokemaan tämän viimeistä kertaa. Jostain syystä myös odotusaikana hieman stressasin että onnistuuko imetys, sillä Lumin kohdalla se ei onnistunut ja se jotenkin nousi aina mieleen. No mutta turhaan stressasin. Tässä sitä nyt ollaan. 
Tähän aikaan on mahtunut niin paljon. Ihan ensin opeteltiin kunnon imetysote, jonka löytyinen kesti jonkin aikaa. Kadoksissa olevan imuotteen vuoksi rinnanpäät menivät hieman rikki ja imetys oli jonkin aika todella kivuliasta. Maidon nouseminen aiheutti myös hieman, tai alkuun paljonkin, kipua ja pistelyä. Kerkisin myös hieman stressaamaan maidon riittävyyttä kun sitä tuli maltillisemmin kuin muista. Ennen maitoa on tullut aivan liikaa ja monesti se on ollut yhtenä syynä rintatulehdukseen. Maito kun on pakkaantunut kun vauva ei ole jaksanut tyhjentää niitä kokonaan. Nyt tuota ongelmaa ei ollut.
Vaikka maitoa tuli maltillisemmin, niin alkuun kärsin suihkutisseistä, joiden vuoksi Hugo sai rintaraivareita. Kun suihkuaminen rauhoittui jossain vaiheessa tuli imetyshetkistä mukavempia molemmille. Huomasin myös että kun söin ja join liian vähän niin maidon tulo väheni todella paljon ja Hugo saattoi siitäkin hermostua kun maidon saamisen eteen joutui tehdä enemmän töitä. Kun taas muistin syödä ja juoda hyvin, niin johan sitä maitoakin tuli enemmän.
Meidän imetys taipaleeseen on sisältynyt myös mitä kummallisempia tapoja syöttää. Istuen sohvanreunalla ja samalla hieman hyppien, samaan tapaan kuin jumppapallon päällä. Seisten, samalla kyykkyjä tehden. Makuulla syöttäen, kainaloasennosta syöttäen ja normaalisti syöttäen. Myös imetyspaikkoja on ollut jos jonkinmoisia. Ollaan tissitelty kotona, mummulassa, autossa, kaupassa, vessassa, ulkona, ravintolassa, vaunulenkillä (silloin kun jokin kerta ollaan sinne päästy) ja sairaalassa. En varmaan edes muista kaikkia, sillä niin monessa eri paikassa on tullut syötettyä.
Imetyshetket ovat olleet aivan täydellisiä. Kun pieni on rinnalla ja pitää suloista tuhinaa, sulkee silmänsä ja puristaa pienen kätensä peukaloni ympärille. Tai hän syö ja katsoo sinua suoraan silmiin käsi rinnan päällä, ihan suun vieressä. Kun vauva kesken syömisen katsoo sinua silmiin ja väläyttää sen suloistakin suloisimman hymyn. Imetyshetkemme ovat olleet aivan ihania. Olen vuodattanut niiden aikana monta onnen kyyneltä, ihan vain sen vuoksi kuinka ihana hetki se on ollut.  
Olen niin onnellinen että tämä täysimetys onnistui ja että kestin sen ”ulkopuolisen paineen”, kun muut jaksoivat muistuttaa kuinka pitäisi jo antaa jotakin muutakin ruokaa.  Kuinka ihanaa oli, kun neuvolantäti kannusti jatkamaan, sillä hetkellä kun kuulin paljon sitä että antaisit jo muuta. Kuinka onnellinen olen, että Hugo itse ei ole hylännyt rintaa. On mahtavaa että maitoni on riittänyt ja mittoja on tullut hyvin. Yöimetykset jatkuvat toistaiseksi, jos Hugo niitä vaatii. Vielä en pidä kiirettä siitä eroon pääsemisen kanssa. Ja rintatulehduskin alkaa paranemaan nyt kunnolla, joten aika mahtavaa.
Hieman tässä iskee myös haikea mieli, kun nyt alamme maistelemaan piakkoin soseita. Enää Hugo ei kasva pelkästään äidinmaidolla. Toisaalta nyt alkaa uusi ihana vaihe, kun pääsemme yhdessä maistelemaan soseita. Tottakai imetys tästä vielä jatkuu ja katsotaan mihin asti sen kanssa mennään. Ihan Hugon tahtiin. Täysimetys oli minun tavoitteeni ja siihen päästiin.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (36)

Kiitos.♥ Hyvä saavutus sielläkin takana. 🙂
Imetyshetket on kyllä jotain niin parasta, onneksi ne jatkuu vielä.♥ Hih, tuttua puuhaa siis sielläkin. 😀




0
1 vastaus

Hieno saavutus, onnea. <3




0
1 vastaus

Kiitos Tuija.♥




0
1 vastaus

Onnea tästä saavutuksesta! 🙂 sain kans lähes täysimettää poikamme, n 5,5kk kohdalla hänen mielenkiinto ruokia ja syömistä kohtaan oli niin suuri, että oli pakko alkaa lusikallinen silloin tällöin maistelemaan. Poika on kiinteiden ohella syönyt ahkerasti maitoa, etenkin öisin! Ei ole ikinä juonut pullosta, eikä korviketta. Nyt hän on 10kk ja lopetin yöimetyksen viikko sitte, koska heräili 30min-2h välein tissille, ihan vain tavan vuoksi. Ja mun töihin paluu puoliunisena ei tuntunut hyvältä! Eikä osannut nukahtaa kuin tissille ja ulkona vaunuihin. Joten arvaappa kuinka haikea mieli on, kun ei öisin enää imetä vauvaa! Aluksi itkin, että olikohan väärä päätös lopettaa yöimetyksen.. No, on se sen arvoista kun heti oppinut nukkumaan paaaljon paremmin eikä oma olokaan ole kuin zombilla! 😀 herää 1-2 kertaa yössä, ja mies saa myös auttaa öisin kun mää en jaksa. -S




0
1 vastaus

Kiitos S.♥
Hieno taival on sielläkin takana. 🙂 Meillä Hugo on juuri nyt sopivasti kiinnostunut ruuasta, joten huomenna olisi tarkoitus aloittaa ekat maistelut, iik. 🙂
Juu kyllä noilla heräilyillä teit ihan oikean ratkaisun. Kunnon yöunet on kuitenkin tarpeen. 🙂 Ja varmasti on kyllä haikeaa..saa nähdä koska me luovumme yöimetyksistä.




0
1 vastaus

Tosi hieno saavutus! 🙂 Hyvä te ♥

Musta oli kauhean haikeata alottaa kiinteet, mut sit se kääntykin innostukseen tehdä erilaisia soseita ja sormiruokii 😀




0
1 vastaus

Kiitos Nea.♥
Täälläkin kyllä haikea fiilis, mutta toisaalta odotan innolla niitä maistelu hetkiä. Huomenna varmaan aloitamme. 🙂




0
1 vastaus

Kauniita kuvia <3 ja onnea hienosta imetystaipaleesta!




0
1 vastaus

Kiitos Nelli.♥
Ihan itku meinaa tulla, kun ajattelen mitä kaikkea koettiin tämän puolenvuoden aikana.♥ Onneksi imetys kuitenkin vielä jatkuu. 🙂




0
1 vastaus

Hienoa <3 ja ihanat kuvat teistä <3




0
1 vastaus

Kiitos Nadja.♥




0
1 vastaus

Ihana kirjoitus ja ihanat kuvat. 🙂 Ja hieno saavutus!

Mulla tämä viimeinen on ainoa, joka on pelkällä rintamaidolla kasvanut puolivuotiaaksi, ja kunnon jötkäle onkin. <3 😉 Me tosin alettiin maistella soseita jo vähän ennen puolta vuotta, ja muutamalla viikolla kyllä missasin sen selkeän herkkyyskauden, jolloin olisi ollut lusikkajutuista kiinnostuneempi. Kunnolla on kiinteät olleet osana päivärytmiä vasta lähempänä seitsemän kuukauden ikää (jos nyt taas oikein muistan).

Se on jännä, millaisia tunnejuttuja näihin asioihin liittyy. Ja suosituksetkin vaihtui taas…




0
1 vastaus

Kiitos Heidi.♥
Hyvin on sielläkin siis kasvettu rintamaidolla.♥ Meillä se herkkyyskausi alkoi sopivasti nyt, joten huomenna koitetaan jo vähän maistella sosetta, kääk. 😀 Nähtäväksi jää kuinka se lähtee tästä sujumaan.

Kyllä, niin monet ihanat hetket ollaan koettu ja vaikeuksia voitettu.♥ Musta tuntuu että ne suositukset vaihtelee koko ajan. :))




0
1 vastaus

Oi onnea <3
Noi kuvat on niin ihania <3




0
1 vastaus

Kiitos ihana Liisa.♥




0
1 vastaus

Onnea! Varmasti huikea fiilis. ♡
Ihania ja herkkiä kuvia jälleen.




0
1 vastaus

Kiitos Ninni.♥ On kyllä ihana fiilis. Tavoitteeseen päästiin, vaikka jossain vaiheessa jo kerkisin pelätä että tämä jää haaveeksi.




0
1 vastaus

Onnea hienosta saavutuksesta ♥




0
1 vastaus

Kiitos Nanna.♥




0
1 vastaus

Olen onnellinene teidän molempian puolesta!! <3 Ihana sinä ja nuo kuvat!!<3




0
1 vastaus

Voi kiitos ihana.♡




0
1 vastaus

Tosi hieno juttu!! <3 Ihanat on myös nuo kuvat!!
Kyllähän se on hiukan haikeeta, kun se nuorimmainenkin on noin iso. Itse muistan myös tuon hetken… Mukavia soseen maistelu hetkiä teille kuitenkin, ne ensimmäiset soseen maistelu kerrat on kans aika mieleenpainuvia hetkiä ja ne ilmeet. <3
Mukavaa sunnuntaita!! <3




0
1 vastaus

Kiitos.♥
Kyllä tässä haikeus iski,mutta uskon että edessä on vielä monta ihanaa imetyshetkeä ja hauskoja soseiden msaisteluita. 🙂 Ja ne ilmeet on aina mahtavia. 🙂
Mukavaa sunnuntaita sinne myös.♥




0
1 vastaus

Oi että, ihanaa! 🙂 <3




0
1 vastaus

Niin on. :)♥




0
1 vastaus

Onnea hienosta saavutuksesta teille molemmille! 🙂 Samoja fiiliksiä oli mullakin silloin kun 6kk tuli täyteen, ihanaa mutta samalla vähän haikeaa <3




0
1 vastaus

Kiitos Terhi.♥
Oli ihana päästä tavoitteeseen, mutta silti niin haikeaa kun se on nyt saavutettu. 😀




0
1 vastaus

Voi ihanat te<3 Onnea täysimetyksen onnistumisesta, kyllä se vaan vaatii tyyliin "kuun oikean asennon", että se onnistuu.Niin monesta asiasta kiinni! Nyt vaan maistelemaan kiinteitä=)




0
1 vastaus

Kiitos Ulla.♥
Juu ei se itsestäänselvyys ole että se onnistuu. Onneksi meillä onnistui hyvin. 🙂




0
1 vastaus

Tää on kyllä niin huono juttu, oon iloinen teiän puolesta ♡ Ja todella pysäyttävän kauniita kuvia ♡




0
1 vastaus

Kiitos ihana.♥
Tämä oli kyllä ihana juttu, oli hienoa päästä tavoitteeseen. 🙂




0
1 vastaus

Ihania kuvia ! <3 Onnea hienosta saavutuksesta! 🙂




0
1 vastaus

Kiitos Maria.♥




0
1 vastaus

Ihanaa, että sait tällaisen onnistumiskokemuksen ja nämä kuvat ovat kyllä koskettavia!

Oma imetystaipaleeni on molempien tyttöjen kohdalla ollut kivikkoinen ja päättynyt aiemmin, kuin olisin halunnut. Olen imettänyt kaiken kaikkiaan 6-7 kuukautta, jonka jälkeen on pitänyt siirtyä maidontulon loppumisen ja lasten kasvun turvaamisen vuoksi korvikkeeseen. Molemmilla kerroilla se on ollut aika iso pettymys, vaikka samalla myös eräänlainen helpotus, kun tyttöjen itkuisuus on vähentynyt. Meillä kiinteät on jouduttu aloittamaan imetyksen rinnalla jo 4 kuukauden iässä. Järki sanoo, että lapsista kasvaa ihan onnistuneita yksilöitä korvikkeella ja purkkiruoallakin, mutta olisin kyllä halunnut saada samanlaisen onnistumiskokemuksen imetyksessä kuin sinäkin. No, ehkä tulee vielä uusia mahdollisuuksia 🙂




0
1 vastaus

Kiitos Anne.♥
Mutta hienoja imetystaipaleita siellä kuitenkin on takana.♥ Meillä Lumin imetys päättyi jo kuukauden iässä ja vasta kun tyttö oli 5kk selvisi, että liian kireä kielijänne oli siihen syynä. Tyttö ei saanut kunnon imuotetta ollenkaan. :/ Ja hyvin nuo lapset kasvavat myös sillä korvikkeella.
Toivotaan että siellä tulee vielä uusia mahdollisuuksia imetyksen suhteen.♥




0
1 vastaus

Mahtava saavutus!! <3 meillä aloteltiin maistelu 5kk iässä, mutta vaikka mielenkiinto ruokaa kohtaan oli valtava, ei tohon neitiin uppoa mikään. :'D nuo imetyshetket on parhaita! Niin ihania ja kiireettömiä! Se kiireettömyys on kyllä parasta. Ja noista imetyshetkistä hypyytellen ja kävellen ja ties miten, tiedän täysin mistä puhut! <3




0
1 vastaus

Kiitos.♥ Hyvä saavutus sielläkin takana. 🙂
Imetyshetket on kyllä jotain niin parasta, onneksi ne jatkuu vielä.♥ Hih, tuttua puuhaa siis sielläkin. 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Äiti ja melukylän lapset
Blogia kirjoittaa kuuden lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Siitä pitävät huolen tytöt 2005, 2009, 2013, 2018 sekä pojat 2010 ja 2015. Tervetuloa mukaan! Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • "Äiti mikä sä oot horoskoopilta? Mikä mä oon? Miks mä en voi olla sama kuin sinä?" Meidän perheestä löytyy 3 härkää 🐂🐂🐂, 3 leijonaa 🦁🦁🦁, 1 vesimies 💦 ja 1 jousimies 🏹. Mitä teidän perheestä löytyy?

_terhin_

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: