Maistaa pitää…

Teksti
…mutta ei ole pakko syödä kokonaan. Näin toimitaan meillä kotona. Kaikki ei voi tykätä kaikesta ja osalle toisen lemppari voi olla toiselle inhokki. Muistan niin elävästi kuinka hoidossa pakotettiin syömään siskonmakkarasoppaa. Oksennus kurkussa ja vedet silmissä koitin saada sen alas. Ja koko lautasellinen piti syödä. En muista tarkalleen minkä ikäinen olin, mutta alle eskari-ikäinen kuitenkin. Ja vielä päälle kolmekymppisenä muistan sen vieläkin niin hyvin. En todellakaan ole syönyt sen jälkeen siskonmakkarasoppaa enkä tule syömään. 
Toinen mistä on jäänyt elinikäinen kammo on vesimeloni. Meillä oli esikoulussa monesti välipalalla vesimelonia kulhossa. Muistan kuinka jouduin joka kerta maistamisen jälkeen syömään koko kipollisen. Kuinka yksi ope istui pöydässä vahtimassa että söin ihan kaiken. Oksennus kurkussa koitin tunkea pala kerrallaan suuhun jotain mitä inhosin. Muistan kuinka kammosin niitä päiviä kun välipalalla oli melonia. Voitte varmasti arvata lopputuloksen. Elinikäinen yökötys vesimelonia kohtaan oli syntynyt. Salaateista nypin ne pois tai skippaan koko salaatin. Välillä maistan mutta yökkörefleksi iskee heti.
Nuo kaksi tilannetta on jäänyt niin elävästi mieleen, etten todellakaan halua koskaan lasten kokevan samaa. Siksi meillä on sääntönä, että kaikkea uutta maistetaan mutta ei todellakaan pakoteta syömään. Pakottamalla ei saa hyvää tulosta aikaan, enkä kyllä usko että nykypäivänä monikaan enää harrastaa tuota. Tai ainakin toivon niin.

Meillä onneksi lapset suostuvat helposti maistamaan uusia juttuja ja toivon että heillä säilyy yhtä avoin asenne kaikkea uutta kohtaan. Joskus käynyt niinkin, että ekoilla kerroilla jotakin uutta on inhottu, mutta myöhemmin se onkin ollut ihan lempparia. Vesimeloni on lasten suosikki ja olen koittanut jättää oman ällötykseni sivummalle. Olen jopa välillä maistanut ihan pikkuisen palan, jotta olisin esimerkkinä. Oksennus nousee edelleen kurkkuun ja tänään aamupalalla kun lapset söivät melonia en maistanut. Pelkkä haju otti nenään.

Onko sinut pakotettu pienenä syömään jotakin, mitä et olisi halunnut?

Kommentit

24 kommenttia

Kuulostaa hyvältä tuo teidän tapa. 🙂 Meillä joskus käytetään tuota, varsinkin jos on kiire leikkimään. Silloin on hyvä sanoa, että kyllä vielä kaksi haarukallista mahtuu. 🙂 Tietty sitä inhokkiruokaa ei tarvii ottaa tai jos maha on täysi.

En muista että mua ois pakotettu syömään mitään inhokkia. Lapsena mun kotona oli tapana, että vaikka ei ruoka maistu niin ylimääräisiä välipalojakaan ei ole tarjolla. Makaronivellistä en tykkää, ja sillon kun muut söi sitä, sain yleensä kaurapuuroa (se oli poikkeustilanne).
Hyvä periaate teillä, meillä on sama käytäntö omien lasten kans.

Meilläkin joskus niin, että jos tiedän jonkun lapsista inhoavan jotain tiettyä ruokaa niin tarjoan sillä kertaa jotain muuta. 🙂

Itse muistan elävästi miten se kaurapuuro oli pakko syödä aamusin ja siksi en syö vielä tänä päivänäkään sitä. Pelkkä haju tekee jo pahan olon. Lasten kanssa pyrin siihen, että tehdään erilaisia ruokia ja rohkeasti kannustetaan maistamaan. Ikinä en pakota, itselle jäänyt niin vahvasti mieleen se kun oli pakko syödä.

Se on kyllä niin kamalaa kun pakotetaan syömään jotain josta ei pidä. :/ Eipä sitä sen jälkeen teekkään mieli syödä. :/
Meillä ei onneksi kotona ikinä pakotettu syömään. Hoidossa vaan.

Mä olen niin nirso että ärsyttää. Pakolla syön silti jos ruuan seassa on esimerkiksi sieniä tai keitettyjä herneitä vaikken siedä kumpaakaan. Lapset onneksi syövät vielä kaikkea mukisematta (paitsi sipulia). Mutta mitämitä oon ihan ihmeissäni tosta vesimelonista koska siis sehän on ihan parasta! 😀

Mäkin syön välillä sieniä vaikken tykkääkkään..mutta haluun näyttää lapsille esimerkkiä kun ne vähän ronkeloi osa sienten kanssa. 🙂 Yleensä kuitenkin haluu maistaa.

Joo ei uppoo meloni täällä. En tiiä olisko tilanne eri jos aikoinaan ei olis pitänyt kipollista syödä oksu kurkussa.

Ala-asteella pakotettiin syömään kasvispihvejä ja muussia. Itkin edelliset illat kotona jos tiesin sitä seuraavana päivänä olevan ruuaksi. Eikä auttanut vaikka äiti soitti kouluun ja pyysi ettei tarttisi syödä. Enpä ole sen jälkeen kasvispihvejä syönyt eikä kamalasti perunamuussikaan maistu. Omankin tytön toivon maistamaan kaikkea mutta syömään en pakota.

Ompa sielläkin ikävä kokemus. 🙁 Ja että vaikka äitisi on puuttunut niin sitä ei ole noteerattu. :/

Samoilla linjoilla mennään, maistetaan ja se riittää. Samaten lautasta ei koskaan tarvitse syödä tyhjäksi kun ei sitä ruokaa ole itse annosteltu ja siten saanut vaikuttaa ruuan määrään.

Meilläkin tuo sama periaate. Koitetaan arvioida mitä suunnilleen jaksaa syödä. 🙂 Ja jos ei jaksa niin sitten saa lähteä pöydästä.

Päiväkodissa pakotettiin syömään lihakeittoa jonka lihapaloja en saanut pureskeltua rikki. Siintä lähtein olen inhonnut lihaa kaikessa muodossa.

En kyllä yhtään tykkää että pakotetaan syömään. Sillä saa aikaan juuri tämmöistä, ettei kyseisiä ruokia syödä ollenkaan. :/

Meillä myös maistaa pitää, mutta syödä ei ole pakko. Sitkeällä maistamislla jostain inhokista voi vaikka tulla vielä suosikki, kuten meillä on isomman pojan kanssa käynyt 🙂 Itse yritän välttää viimeiseen asti kalapuikkoja ja makaronia, joilla elin lapsuudessa lähes pelkästään ihan liian kauan.

Juuri noin niitä uusia lemppareita voi löytyä. 🙂
No ei varmaan kyllä tee mieli syödä niitä. :/

Minua ei ole koskaan pakotettu syömään mitään, mutta on kannustettu maistamaan. Samalla tavalla meilläkin menetellään kuin teilläkin, maistaa pitää mutta jos ei tykkää niin ei ole pakko syödä. Senni kakoi pitkään salaattia (se suutuntuma varmaan etoi), laitoin silti lautaselle iiihan vähän salaattia ja tyttö sai halutessaan kokeilla syödä sitä, nyt salaattikin uppoo oikein hyvin kun ei pakotettu sitä syömään mutta sitä tarjottiin.

Valitettavasti tiedän lapsen joka joutuu syömään kaiken. Hän voi joutua istumaan kaksikin tuntia ruokapöydän ääressä kunnes kaikki on syöty. Lapsi maistaa kaikkea, halusi tai ei, sinällään hyvä että maistaa mutta jotenkin siinä on minusta pakotuksen makua. Olen nähnyt lapsen maistavan jotakin mistä ei pidä, raukalla kyyneleet nousevat silmiin ja oksukin taisi tulla melkein suuhun mutta hänellä ei ole lupaa sylkeä sitä pois vaan joutuu nielemään kaiken. Ja jos lautasella on vielä jotain niin se on syötävä. Minusta tuo "syö lautasesi tyhjäksi" periaate sopii vasta sen ikäisiin lapsiin jotka osaavat itse ottaa ruokaa lautaselle ja sen verran kuin jaksavat. Meillä ei ole pakko syödä kaikkea jos/kun ruuan on lautaselle laittanut joku muu kuin syöjä itse. Tuolla pakottomisella lapselle kasvaa pelko ruokaa kohtaan, enkä yhtään ihmettele vaikka lapselta katoaisi käsitys kylläisyyden tunteesta kun pakotetaan syömään vaikka masu olisikim jo täynnä.

Onneksi tuo pakkosyöttäminen on nykyään toivottavasti vähentynyt.

Tuli niin paha mieli sen lapsen puolesta, joka pakotetaan syömään noin. On se niin väärin. 🙁
Meillä ei Aino vieläkään pidä salaatista. Usein maistaa mutta vielä ei tykkää. 🙂

Aaah.. kyllä muistan! Pienenä me olimme perhepäivähoitajan luona hoidossa vuoden verran siskoni kanssa ja hänellä oli tapana tarjota hyvin perinteistä suomalaista ruokaa. Maksaa, kokonaista kalaa jne. Muistan kerran että meidän piti syödä kaikki syötävät osat kalasta (en ole varma oliko se muikku.. hahaa..) mutta trauma siitä on jäänyt. Muistan kuinka istuin siellä pyödässä ja itkin ja itkin – mietin, että istun siinä vaikka siihen asti että äitini tulee hakemaan minut. En pysty vielä tänä päivänä perkaamaan kalaa.

Ja siis sama meininki meillä. Emme pakota syömään, mutta kaikkea pitää maistaa. En halua lapsilleni samanlaista traumaa! <3

Todella inhottava kokemus sielläkin. :/ Tämmöisistä kun jää aina niin huono maku suuhun.
Meilläkin lapset maistaa mielellään kun tietävät ettei tarvii syödä jos ei tykkää. 🙂

Mä muistan ku pienenä hoitopaikassa oli munuaista ruuaksi. Monesti myös verilättyjä ja maksalaatikkoa. Se munuainen oli limainen ja pyöri pitkin lautasta ja maistui ihan järkyltä. Siis hyi yök, tosin sen jälkeen en oo sit syönytkään sisäelimiä, verta tai lihaa…

No hyi. :/
Ei varmasti ole ollut mitään herkkua.

Miulla ei ole traumoja pakkomaistamisesta, mutta kouluikäisenä olen sairastunut mahatautiin makkarakastikkeen ja kaaliraasteen jälkeen. Yhdistelmä herättää edelleen… Tunteita. 😀

Meilläkin kaikkea pitää maistaa, tosin se tapahtuu aina (lyhyen) houkuttelun ja "mainostamisen" kautta ihan hyvillä mielin eikä itkien. Joillein lapsille uuden (tai tutunkin, mutta epäilyttäväksi koetun) maistaminen voi olla tosi tiukka paikka.

No varmasti. :/ Mahatauti voi kyllä jättää moniakin ruokia/hajuja jotka tuo ällötyksen mieleen.

Täälläkin joskus Aino pitää houkutella maistamaan. 🙂

En myöskään muista, että olisi pakotettu syömään mitään. Mutta muistan, että olin tosi kranttu syömään pitkään, ja harmittaa näin jälkikäteen vaikka minkäs sille enää voi. Omieni kohdalla olen koettanut olla tekemättä numeroa, jos ruokaa syödäänkin vain vähän. Meilläkin sääntönä, että kaikesta ei tarvi pitää mutta kaikkea tarvii syödä ja maistella. Toimii hyvin. Joskus, jos näyttää etteivät söisi mitään, maanittelen syömään esim X määrän lusikallisia jonka jälkeen saa poistua pöydästä. Tämä ihan vain siksi, että vältettäisiin kuitenkin nälän aiheuttama huono olo. Toiminut ihan kivasti 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä