äiti ja melukylän lapset - Banneri

Jos nyt matkustaisin ajassa taaksepäin omaan nuoruuteeni  ja tapaisin 15-vuotiaan Terhin, voisin vaikka vannoa, että hänen leukansa loksahtaisi lattiaan asti kun kertoisin mitä hänen elämänsä olisi seitsemäntoista vuoden kuluttua. Todennäköisesti nuori minä kertoisi, ettei todellakaan koskaan tule hankkimaan yhtään lasta, hyvä jos koko miestä. Tuolloin elämässä parasta oli ehdottomasti ystävät ja hevoset. Se oli myös ikä jolloin kammosin kaikkia ohjelmia joissa synnytetään ja olin sitä mieltä että sektio on ainoa järkevä tapa synnyttää. En ikimaailmassa olisi voinut kuvitella itseäni ison perheen äitinä, saatika synnyttäväni alakautta viisi lasta, mutta koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.
Olen järkyttänyt monet iäkkäät ja nuoret ihmiset kertomalla kuinka monta lasta meillä onkaan, ensin kun ovat kyselleet ovatko kaikki mukanani olevat lapset minun. Heidän mielestään olen niin kovin nuori äiti viidelle lapselle tai lähinnä kuulemma näytän nuorelta. Olen ottanut sen suurena kohteliaisuutena. Minulta on myös kysytty monta kertaa onko kaikki lapset saman miehen kanssa saatu. Tämähän ei luonnollisesti heille edes kuuluisi, mutta olen vastannut kuitenkin. Tämä onkin sitten toinen ihmettelyn kohde, kun kerron että kyllä ovat ihan jokainen ja että olemme seurustelleet jo neljätoista vuotta. Nykyään kun on kuulemma outoa että nuorena alkaneet suhteet ylipäätään kestävät näin kauan. Toki meitä varmasti luullaan helposti lapsiluvun vuoksi uusioperheeksi. Isot perheet kun muuten nykyään ovat aika harvinainen näky.
Kun aloimme mieheni kanssa seurustella emme puhuneet alkuun lapsista, tuskin kovinkaan moni sen ikäinen niistä heti puhuukaan. Myöhemmin jo pidemmän aikaa seurustelleena nousi sekin asia pinnalle. Silloin puhuttiin että halutaan lapsi, muttei meillä ollut puhetta määrästä. Tästä kului kuitenkin kaksi vuotta ennen kuin esikoinen ilmoitti tulostaan. Loppuodotuksen olin suorastaan kauhistunut kun tajusin, että minunhan pitää synnyttää. Kokemus oli sellainen että vannoin miehelle ja kätilölle, ettei minua nähdä enää koskaan synnytyssalissa. No väärin meni ja elämä kuljetti toiseen suuntaan. Tuli pyörähdettyä useampi kerta synnytyssalissa ja haaveammattikin on kätilö.

Jos palaisin ajassa siihen kun esikoinen oli kuukauden ja tapaisin ne väsyneet parikymppiset vanhemmat ja kertoisin heille, että tulevaisuudessa teillä on viisi lasta niin uskoisin tuon pariskunnan nauravan räkäistä naurua. Elämä oli silloin aika rankkaa ja kaikki oli kovin uutta ja vertaistukea…sitä ei ollut. Tuskin kumpikaan kuvitteli että lapsia haluttaisiin lisää ainakaan lähitulevaisuudessa. En osannut edes ajatella että elämässäni olisi muita lapsia kuin esikoinen.

Suurperheeksi me tultiin ihan kuin varkain. Kaikki on lähtöisin keskenmenosta jonka sain esikoisen jälkeen, kun viimein se kuuluisa vauvakuume iski. Silloin viimein sisäistin ettei lapsia tehdä, ne saadaan. Lopulta kun toinen lapsi saatiin syliin asti jotkin palaset loksuivat kohdilleen ja taisin aika nopeasti puhua miehelle jo kolmannesta. Sen jälkeen lapsiluku on kasvanut sen takia,  että vauvakuumeeni on kasvanut ja muuttunut vauvankaipuuksi, joka on vielä tuplasti pahempi kuin vauvakuume. Pitkien harkinta-aikojen jälkeen mies on suostunut ja vauvalle on annettu lupa tulla. Emme suunnitelleet suurperhettä, hiljalleen perheemme vain kasvoi. 
Kyseessä ei myöskään ole mikään uskonnollinen juttu, niin kuin moni on joskus luullut ja kysellyt. Suuri perhe on syntynyt hiljalleen ensin äidin ajatuksesta uudesta lapsesta ja myöhemmin isän suostumuksesta. Tarkoittaako suuri perhe automaattisesti uskonnollisia asioita? Ilmeisesti moni ajattelee niin kun siitä on minulta kyselty aina tietyin välein. Iso perhe herättää monia tunteita. Toiset kauhistelevat, toiset ihailevat ja jotkut sanovat meitä rohkeiksi. Oli myös aika, kun perheemme koosta heitettiin usein vitsiä. Siitä olen kirjoittanutkin blogissa aiemmin ja se tuntui välillä todella ikävältä. Onneksi se on nyt vähentynyt paljon.

Nyt me vanhemmat olemme eläneet jo aika monta vauva-arkea läpi ja elämässä ei voisi olla mitään parempaa. En tiedä mitään niin ihanaa kuin oman perheeni. Se on suuri, se kääntää välillä muiden katseita ja herättää kysymyksiä, mutta meille se on normaali, oma, rakas ja tärkeä…meidän perhe.

Kommentit (32)

Ihana teksti ja perhe! Meillä on kolme lasta ja haaveilen neljännestä mutta mietin onko se mahdollista taloudellisesti. Haluan kuitenkin että pystytään matkustelemaan ja että lapset saa harrastaa. Olis kiva jos tekisit postausta mitwn teillä onnistuu reissut ja rahat riittää vatteisiin ym menoihin jos toinen vaan töissä?

Ihana postaus!

Ja piti vielä kysyä, että miten teidän lapset suhtautuu sun bloggaamiseen? Erityisesti vanhimmat lapset. Sun blogia kuitenkin lukee suht moni! Vai ajatteleeko ne asiaa ollenkaan? 🙂

Ollaan puhuttu tästä kolmen vanhimman kanssa ja vanhin jopa lukee välillä blogiani. Heidän mielestä on normaalia että äiti tänne kirjoittelee. 🙂 Vanhimmista kirjoittelen täällä vähemmän ja kuvatkin kysyn heiltä aina moneen kertaan saako laittaa. Välillä toivovat että laittaisin enemmän kuvia, mutta nyt ollaan menty tällä linjalla. 🙂

Se on kyllä totta, että tosi usein suuri perhe liitetään uskontoon. Myönnän, että itelläkin se käy monesti mielessä, kun kuulen että jollaki on iso perhe, se kun on nykyaikana niin harvinaista. Se on kyllä tyhmää, että perheen ison koon aatellaan aina johtuvan uskonnosta. Onhan niitä muitankin syitä! Vaikka teidän perhe tuntuu pieneltä meidän perheeseen verrattuna, mulla siis 8 sisarusta 😀 (meillä siis oikeasti liittyy uskontoon).

Usein uskonto nousee pinnalle ja perheen koosta heitetään muutenkin "vitsiä". Meillä lapset tosiaan ovat tulleet muista syistä kuin uskonnollisista. Isot perheet ovat harvinaisia ja joistakin voi vain ehkä tuntua oudolta haluta suuri perhe. 🙂
Siellä onkin hyvän kokoinen perhe.♥

Aivan ihana postaus!! <3 Jotenkin aina tätä siun blogia lueskellessa tulee sellainen suurperheen kaipuu! Aika vaan näyttää mitä itselle käy kun niin olen vannonut että max kaksi lasta meille tulee 😀

Kiitos Inka.♥
Hih, koskaan ei kannata vannoa mitään..allekirjoittaneella on siitä kokemusta. 😀

Ihana blogi sinulla, käsittelet mielenkiintoisia aiheita. Olisiko mahdollista, että joskus kirjoittaisit teidän autosta? Että mitä hyvää siinä on ja mitä mahdollisia puutteita lapsiperheen kannalta.

Kiitos paljon.♥
Laitan tähän näin läin lyhyesti. 🙂 Meillä on volkswagen sharan tila-auto 7 hengelle. Jokaisella on omat penkit, jolloin lasten istuimet mahtuu todella hyvin eivätkä ne näin ole ihan kiinni toisissaan. Ne on sijoiteltu niin, että keskellä on kolme penkkiä ja ihan takana kaksi. Penkit saa myös kokonaan pois, joten tarvittaessa tilaa on paljonkin. Ne eivät siis uppoa lattiaan vaan pitää nostaa vallan pois. Toisaalta kiva toisaalta huono. Todella kiva ajaa ja sen verran tilaa on jokaisen ympärillä, ettei lapsetkaan voi yleensä pahoin.:)
Miinuksena on se, että jos kaikki penkit ovat paikoillaan, on taakse kulkeminen hieman hankalaa. Pitää laskea keskimmäinen penkki, jotta taakse pääsee kunnolla. Takakontti on todella onneton. Emmaljungan scootterit mahtuu sinne juuri kun nappaa pyörät pois. Ja siltikin on ahdas. :/ Tavaratilaa saisi todellakin olla paljon enemmän. Kun koko perhe lähtee reissuun, niin pitää todella miettiä mitä pakkaa..turhalle tavaralle ei ole tilaa.

Tavallista suurempi varmasti puhututtaa ja herättää kysymyksiä. Harmi vain, että joskus ihmiset unohtavat ihmettelyn myötä hyvät tavat. Ehkä joskus loukkaavat tahallaan ja usein varmaankin puolivahingossa. Tulipas meillekin kolmannen lapsen odotuksen myötä pari "oliko vahinko" -kysymystä. Sellaisen kysymyksen yhteydessä menee hämilleen. Voiko joku ihminen ylipäätään olla vahinko? Ei minusta. Raskaus ei aina ole suunniteltu, mutta pieni ihmisen alku on mittaamattoman arvokas, ei koskaan vahinko. Enkä koskaan kertoisi puolitutulle, että joo vahinkohan tämä. Se olisi minusta loukkaus syntyvää lasta kohtaan.

Ihana perhe teillä kyllä on! Miten selviät, jos useampi lapsi vaatii huomiota yhtä aikaa? Meillä saattaa isoimmalla olla vaatekriisi eli ts itkupotkuraivarit, kun mikään vaate ei kelpaa samalla, kun keskimmäinen on spagettikohtauksen vallassa äxänä lattialla ja vauva vaatii ruokaa tietenkin yhtä aikaa. Siinä pitää kyllä keskittyä pitämään itsensä kärsivällisenä ja yrittää auttaa vähän jokaista yhtä aikaa. Vielä kiinnostaisi isän rooli teidän perheessä 🙂 Meillä on välillä näitä vain-äiti-kelpaa -kausia ja ne on itsestä kyllä aika rasittavia 😀 En haluaisi olla mikään ns ykkösvanhempi, jolla on kaikki ohjat käsissä lasten suhteen ja toinen sitten auttelee tarpeen mukaan, mutta melko helposti asetelma tuntuu kääntyvän siten. Aurinkoisia syyspäiviä!

Totta, joskus joku loukkaa hieman puolivahingossa, mutta ne olen koittanut vain sivuuttaa. 🙂 Ja nuo vahinko kyselyt on kyllä todella pahoja. Ensinnäkin miten joku kehtaa edes kysyä niin? Mitä se kenellekkään edes kuuluu.. 🙂 Ja jokainen lapsi on arvokas.♥♥

Kiitos.♥
No ensin pitää kartoittaa kenellä on sellainen hätä johon mentävä ensin ja siinä samalla koittaa hoitaa muut. 😀 Aika sählinkiä välillä, mutta onneksi kolme isointa harvoin enää saa tuollaisia joten yleensä ne on ne kaksi pienintä. Mutta joukkoon mahtuu niitä päiviä kun kaikilla viidellä on huono päivä ja silloin meno on välillä aikamoista..onneksi niitä on harvoin. 😀
Isän roolista tulossa postausta. 😀
Aurinkoisia päiviä sinne myös. 🙂

Ihana kirjoitus ja ihana tyttäreni. Terveisin onnellinen mummu<3

Nyökyttelin täällä yksinäni tätä postausta lukiessani. Moni kohta kuulosti niin tutulta.

Ihana kirjoitus <3
Tota mullekin on tosi paljon ihmetelty, että miten tämän ikäisenä olen voinut olla saman miehen kanssa jo 10v. Usein kun on puhe parisuhteista niin ekana on kysytty epäuskoisena "kuinka vanha oikein olet?" 😀 Hah.

En tiedä mitä meille on tapahtunut, kun iso perhe melkein suoraan luetaan viittaavan johonkin uskontoon? Tai että nuoruuden rakkaat ei voi olla vielä vanhempinakin yhdessä. Toisaalta sääli, jos kaikki elää sillä oletuksella että ei tää kuitenkaan kestä :O Ei kuitenkaan kovin kauaakaan taaksepäin oli ihan yleistä, että ne ensirakkaat vietiin vihille ja perustettiin perhe.. saa miettiä, onko yhteiskunnan kulutuskulttuuri viety niin pitkälle, että pienimpienkin vaikeuksien jälkeen myös ne kumppanit laitetaan vaihtoon :/ ?

Kiitos Minna.♥
Niinpä, musta tuntuu että nykysuhteesta lähdetään kevyemmin perustein pois, jos hieman menee sukset ristiin. Toki jos ei ole onnellinen ja homma ei toimi tai jotakin vakavampaa niin totta kai pitää lähteä, mutta muuten tuntuu että luovutetaan niin helposti.
Upea yhteinen taival teilläkin jo takana.♥

Ihana <3 Niin se elämä vaan vie mennessään. Sinusta huomaa, että olet onnellinen ja ylpeä perheestäsi ja syystäkin!! <3

Kiitos ja ihanaa että se näkyy.♥ Olen kyllä niin onnellinen että saan olla äiti heille kaikille.♥

Mä oon uskovainen, mut ei meillä lapsia sen takia ole. Ihan vaan tykätään lapsista. Ja kuumeillaan neljännestä. Ja ollaan kiitollisia jos sellainen saadaan.

Näin juuri. 🙂 En ymmärrä miksi uskonto olisi muka syy moneen lapseen, kun niitä lapsia voi oikeasti vain haluta enemmän toisesta syystä.♥♥

Toi on niin kummaa että suurperheet rinnastetaan usein uskontoon. Itse olen myös näitä "ei koskaan lapsia" -äitejä mutta tässä sitä ollaan ja kolmannesta haaveilen.

Olette kerrassaan ihana perhe kyllä ♡

No niinpä, en voi ymmärtää miksi se yhdistetään siihen, vaikkei uskonto tarkoita automaattisesti suurta määrää lapsia.

Hihii, näin se monesti menee ja se mieli muuttuu.♥
Ja kiitos ihana.♥

Aivan ihana postaus!! Olette ihana perhe <3 <3

Kiitos.♥
En mieluiten raha-asioista täällä blogissa kirjoita. Mutta ulkomaan reissuja me emme tee. Onni on se, että en itse koe minkäänlaista vetoa ulkomaille..johtuu varmaan lentopelosta. 😀 Reissuun päästään kun ensin pistää hieman sivuun ja vaatteet ostetaan usein lasten lapsilisästä. Ja myymällä vanhoja vaatteita pois, ostetaan uusia tilalle. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X