Yleinen 14.11.2016
TEKSTI Terhi

5 viikon ruokalista arkea helpottamaan

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Kuinka moni myöntää, että miettii useamman kerran viikossa, mitä sitä tänään syötäisiin? Varsinkin kun olet siellä ruokakaupassa ja mietit mitä tekisi tänään, tai mitäs huomenna? Ärsyttävää, vai mitä? Miltä kuulostaisi 5 viikon kiertävä ruokalista arkea helpottamaan?
Tein meille aikoinaan ruokalistan ja sen aikana ei tarvinnut pohtia kertaakaan mitä syötäisiin. Kesän aikana se kuitenkin jäi, kun kaupasta tarttui mukaan grilliruokaa ja muuta. Nyt oli aika tehdä uusi. Niinpä ajattelin jakaa sen teidän kassa, jos joku miettii päivittäin mitä tekisi ruuaksi, niin jos tästä meidän perheen yhdessä laatimasta listasta olisi hyötyä.
Listasta löytyy kaksi kertaa lasten valinta päivät ja silloin syödään juuri sitä, mitä enemmistö lapsista haluaa. Lisäksi sieltä löytyy muutama ruoka joka riittää kahdelle päivälle. Muuten minä ja kotona olevat lapset syödään lounaaksi aina edelliseltä päivältä jääneitä ruokia. Lisukkeena ruokien kanssa on erilaisia salaatteja, leipää ja puolukkahilloa, joka muuten on lasten suurta herkkua.
Lista sai lapsilta hyvän vastaanoton, sillä olivathan he suunnittelussa mukana. Katsotaan kuinka kauan tämä lista meillä kiertää. Tarkoitus olisi, että ainakin taas kesään asti. Toivotaan, että tästä löytyy jollekin apua tai intoa suunnitella ihan oma ruokalista.
Onko teidän perheessä käytössä kiertävä ruokalista?


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (37)

Vehnää ja pottua ihan joka päivä. Miksi?

Suomessa margariinileipä, puuro ja rasvaton maito perustuu maatalouspolitiikkaan, EI terveyttä edistävään ruokavalioon, tieteellisestä tutkimuksesta puhumattakaan.

Viljavalmisteita (puuro, leipä, näkkileipä, riisi, pasta, makaroni, mysli jne…) ei raavaskaan mies tarvitse kahta annosta enempää päivässä, koska sisältävät paljon hiilihydraatteja ja vähän ravinteita, sillä muuten ei jaksa syödä kasviksia riittävästi päivässä, joita tulisikin olla jokaisella aterialla vähintään puolet aterian koosta.

Terveelliset ravitsemussuositukset yli 2-vuotiaalle ovat:

Päivittäisestä energiasta lähes 40% pitäisi tulla hyvistä rasvoista. Aikuisen perusruokavaliossa tämä tarkoittaa lähes 100 grammaa rasvoja.

Hyviä rasvoja ovat: villi kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut LUOMU kasviöljyt tummassa lasipullossa, koska ainoastaan kylmäpuristettu kookosöljy kestää valoa, mutta muut ei. Sekä eläinrasvat (luomu, niittyliha ja riista ovat parhaimpia). ÄLÄ SYÖ margariinia tai muitakaan prosessoituja kasviöljyjä (pullomargariini, kasvirasvakermat jne…).

Proteiinia tulisi saada 1-2 grammaa per painokilo (normaali paino). 100 grammaa lihaa, sisäelimiä tai kalaa sisältää n. 20 grammaa proteiinia (riippuen lihan tai kalan rasvaprosentista), yksi kananmuna n. 7 grammaa ja 1dl maitoa, piimää, viiliä tai jogurttia 3 grammaa. Proteiinin liian vähäinen saanti johtaa vääjäämättä lihasmassan ja luuntiheyden menettämiseen sekä immuniteetin heikkenemiseen.

Ja paljon kasviksia, hedelmiä, vihanneksia, juureksia, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Aikuisella vähintään 500 grammaa päivässä, mutta mieluummin 1000 grammaa.

Ja juo ainoastaan vettä, ei maitoa, ei limsaa, ei sokerimehuja, ei kivennäisvesiä tai mitään muutakaan. Valio ei edes kerro, miten maito prosessoidaan. Moni pystyy käyttämään ulkomaisia maitotuotteita, mutta suomalaisia ei, joten suomessa maito pilataan joko prosessoinnilla tai lehmien rehu pilaa maidon. Suomessa maito on pelkkää maatalouspolitiikkaa, ei muuta.

Vain alle 10 % suomalaisista syö suositusten määrän kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja päivässä. Osa ei lainkaan ja loput siltä väliltä.

Syöthän D-vitamiinia?

Iho muodostaa auringosta D-vitamiinia keskikesällä ja keskipäivällä, jopa 500µg puolessa tunnissa (elimistö hajottaa ylimäärän, joten liikaa sitä ei saa). Ruuasta D-vitamiinia saa muutaman mikrogramman päivässä, riippuen mitä syö.

Suomessa alle 1-vuotias saa tippapullosta D-vitamiinia 10µg / vrk ja korvikkeesta (1dl korviketta sisältää 1,1 – 1,3µg D-vitamiinia) 10-20µg/vrk. Eli yhteensä alle 1-vuotias saa D-vitamiinia 20-30µg / vrk, riippuen paljonko korviketta menee. Ja tämä riittää alle 1-vuotiaalle.

D-vitamiinin tarve kasvaa painon ja iän mukaan. EFSA:n turvallinen D-vitamiinin saanti päivässä on yli 1-vuotiaalle 50µg päivässä ja yli 10-vuotiaalle 100µg päivässä.

Virallisia suosituksia korkeampia D-vitamiinitasoja puoltavia tutkimuksia tulee jatkuvasti, viikoittain. Suomessa ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) matalat (10µg/päivä) D-vitamiinisuositukset näyttävät yhä fossiilisemmilta. Ne riittävät vastasyntyneille sekä kissoille ja pienille koirille.




0
1 vastaus

Aivan huikea idea! Eipä ole tullut mieleen koskaan tehdä tälläistä. Joka päivä sitä pohtii että mitä syötäisiin ja sen takia sitä tulee kierrätetty muutamia samoja ruokia koko ajan ?




0
1 vastaus

Kiitos Nea. 🙂
Tämmöinen lista helpottaa kummasti, kun ei tarvitse miettiä mitä tekisi viikolla ruoaksi. 🙂




0
1 vastaus

On, ja ei 🙂 Eli teen vähintään viikoksi eteenpäin ruokalistan, joskus kuukaudeksi. On tuhat kertaa helpompi käydä kaupassa, ja ei tarvitse jääkaapin edessä pähkiä, että mitä kummaa tänään tehtäisiin ruuaksi (ja loppupelissä päädyttäisiin aina samoihin ruokiin). Listaa suunnittelemalla saa mukavan monipuoliset ruuat (minulla runkona siten, että väh 1 kalaruoka, ja väh. 1 lihaton ruoka per viikko – sen lisäksi pitää löytyä myös kanaruokia punaisen lihan lisäksi :)) Tätä listaa ollaan käytetty jo vuosi, kun palasin silloin töihin.. On helpottanut arkea! Nyt olen vuoden lopussa jäämässä kotiin äitiyslomalle, ja listan käyttö saa jatkua, jotta ruuat pysyvät riittävän monipuolisina kotona ollessakin 🙂




0
1 vastaus

Listan avulla säästyy kyllä juuri tuolta pähkäilyltä. Mikään muu ei ole niin turhauttavaa kuin koittaa keksiä mitä syödään.
Hyvältä kuulostaa sinun listasi. Meillä lapset oli innoissaan kun saivat sanoa mitä ruokia listaan laitetaan. 🙂




0
1 vastaus

Huippua kun jaoit tämän meillekin, mukava saada uusia ideoita 😀 Tein vähän vastaavan, tosin ihan vaan tekstimuotoisena reilu vuosi sitten syksyllä. Tässä linkki siihen: http://raidoilla.blogspot.com/2015/09/viiden-viikon-ruokalista.html Jonkun aikaa tuota seurattiin ja sitten se vähän unohtui. Nyt oon käyttänyt listaa apuna kun suunnitellaan viikon ruokaostoksia, ei kuitenkaan mennä tuon listan mukaan kokonaan.

Oon huomannut, että ruokapulmiin auttaa tosi paljon, kun suunnittelee koko viikon ruuat kerralla ja käy sitten ostamassa kaikki tarvittavat jutut. Ei tartte mennä montaa kertaa kauppaan (paitsi joskus maitoa ja hedelmiä yms täydentämään), joten ei tuu niin paljoa heräteostoksia ja ruokahävikkiä.

Kiitti tästä ja kivaa viikkoa teille! 🙂




0
1 vastaus

Kiva, jos näistä sai jotakin uusia idoita. 🙂
Pitääkin käydä kurkkaamassa tuo sinun listasi. 🙂 Meillä lista jäi viimeksi kesän tultaessa, mutta siihen asti helpotti arkea niin paljon.
Olen huomannut saman. Tänään teinkin jo suurimmat ostokset ja enää tarvii vain täydentää. Tulee ostettua tosiaan vähemmän kaikkea turhaa, kuten suklaata. 😀
Iloista viikkoa sinne.♥




0
1 vastaus

Kiitos teidän listasta! Nappailen siitä vinkkejä omaan ruokalistaani 🙂 Mä keksin muutamia viikkoja sitten ottaa meillä käyttöön ala-asteiden ruokalistan, ja olen sen mukaan tehnyt ruuat. Eikä oo kertaakaan tarvinut pähkäillä että mitä ihmettä tänään ostaisi!! Tosin tuo koulujen ruokalista toimii ehkä parhaiten tällaisissa perheissä missä lapset ei ole vielä koulussa/ hoidossa 🙂




0
1 vastaus

Kiva kuulla, jos tästä löytyi jotakin teidän listaan. 🙂
Se toimii myös hyvin. Täällä oli ongelma suunnitella listaa niin, ettei koululaisilla olisi kotona ruokana samaa ruokaa, kuin koulussa ja eskarissa on ollut. 🙂




0
1 vastaus

Todella hyvä idea! Kiitos vinkistä. Helpottaa varmasti arkea. Vielä kun saisi tohon lähikauppaan sen kauppakassi-sovelluksen, jossa klikataan netistä jutut, mitä haluaa kaupasta ja sitten haetaan valmiit kauppakassit kaupan takaovelta. Varmasti tulisi joskus käytettyä tuota arjen helpottajaa, jos ei mansikoita maksaisi. Inhoan nimittäin ostaa jättiannoksen ruokaa ja etenkin lapata niitä hiki hatussa hihnalta pusseihin 😀 Ruokaa menee ihan hirveästi nyt kun olen kotona lasten kanssa verrattuna siihen, että on töissä ja lapset hoidossa!




0
1 vastaus

Ole hyvä ja kyllä tämä helpottaa arkea valtavasti. 🙂
Heh, se olisi kyyllä kätevä, varsinkin jos koko perhe on kipeänä. 🙂 Muuten kyllä tykkään käydä ruokakaupassa. Näkee samalla tuttuja. 🙂 Tosin on se ostosten määrä välillä aika hurja. 😀




0
1 vastaus

Hei ihan loistava lista! Kiitos, meillä pohditaan joka päivä mitä tänään syötäisiin ja aina kun ihmeen kaupalla päädytään niihin samoihin ruokiin. Tästä listasta saakin hyviä ideoita 😀




0
1 vastaus

Kiitos. 🙂
Hyvä jos sait ideoita, niin ei tarvitse pähkäillä ainakaan niin monena päivänä. 🙂




0
1 vastaus

Olen joskus tehnyt neljän viikon listan, mutta se on jo vuosia sitten unohtunut pois käytöstä. Tämä on kyllä hyvä idea ja taidan kopsata tuon sinun listan, ehkä muutamilla muutoksilla. 🙂




0
1 vastaus

Ruokalista helpottaa kyllä kummasti ja tämän listan saa tästä napata itselleen. 🙂




0
1 vastaus

Monenlaisia listoja on tässä vuosien varrella tehty ja niitä aina hetki toteutettu. Nykyään joudun ihan oikeasti suunnittelemaan ja miettimään lounaita, koska minulla on hoitolapsia. Meillä on 1-2 kasvislounasta viikossa, enemmän kanaa kuin punaista lihaa. Nakkia/makkaraa noin kerran kuussa. Kalaa liian harvoin.




0
1 vastaus

Lapsista on kyllä kivaa päästä itse suunnittelemaan. 🙂




0
1 vastaus

Pidin kerran hoitolasten kanssa lempiruokaviikon. Jokainen sai päättää yhden lounaan. Syötiin mm. kasvissosekeittoa, pinaattilettuja, pastaa ja lihapullia sekä pastaa ja jauhelihakastiketta. Innoissaan suunnittelivat myös salaatit.




0
1 vastaus

Hih, siellä varmasti joutuu listoja kyhäilemään. 😀
Hyvältä kuulostaa. 🙂 Meillä lapset oli ihan innoissaan kun saivat itse ehdottaa ruokia, jotka sitten kirjoitettiin listaan. 🙂
Täällä on joinakin kuukausina kalaa kaksi kertaa viikossa, kun mies kalastaa. Listaa sitten muokataan tilanteen mukaan. 🙂




0
1 vastaus

On ollut jo pitkään tarkoitus tehdä tuollainen, mutta aina se on jäänyt. Viime aikoina on ollut taas helpompi keksiä, mitä ruokaa tekisi. Vielä kun keksisi, mitkä ruoat olisi sellaisia, että vajaa 8kk voisi syödä samaa kuin me muut.




0
1 vastaus

Meilläkin oli pakkasessa kanaa ja muuta lihaa, joita laitoin perunan lisukkeeksi silloin jos meillä oli nakkeja tai makkaraa. 🙂




0
1 vastaus

Meillä on nyt vauva 10kk syönyt kiinteiden aloittamisesta asti käytännössä samaa ruokaa kuin muutkin 🙂 Sormiruokailee ja syö myös lusikalla itse. Oli helppoa ottaa ennen suolaa yms sivuun vauvan annos. Maidon voi ruuanlaitossa korvata esim kauramaidolla ja kerman kaurakermalla, lähinnä makaronilaatikkoa ja liha/broilerpullia tms tehtäessä. Päivinä, jolloin ruokana on esim nakkeja jotka eivät vauvalle sovi, tarjoan hänelle kyllä peruna- tms lisäkkeen kuten muillekkin ja pakkasesta valmiiksi tehtyjä liha/kana/kala/kasvispullia.




0
1 vastaus

Se luo kyllä omat haasteensa.
Mä tein Hugon kanssa niin, että nappasin aina osan sivuun ja sitten maustoin muulle perheelle pikkaisen enemmän. Keitot varsinkin on helppo tehdä niin. 🙂




0
1 vastaus

Meillä tehdään ruokalista aina viikoksi kerrallaan niin, että kaikki saavat esittää omia toiveitaan. Jos toiveita tulee paljon niin siirretään niistä osa jo seuraaville viikoille 🙂




0
1 vastaus

Tuokin kuulostaa oikein hyvältä. 🙂
Jos meillä olisi noin, niin Matias haluaisi joka viikko makaronilaatikkoa. 😀




0
1 vastaus

Joo joo kokeiluun ehdottomasti! tuosta valmiista listasta onkin helppo katsoa ne ruoat jotka meidän perheelle maistuu ja muokata vähän sitten allergioiden ja tykkäämisten mukaan.. tavoittelen tässä unelmaa jossa koko perhe söisi samaa ruokaa, esikoisen monista allergioista huolimatta. 🙂




0
1 vastaus

Hei kiva kuulla jos pääsee kokeiluun ja tuohon on helppo muokata ne mitkä haluaa vaihtaa. 🙂
Toivotaan, että siellä joskus vielä kaiki voi syödä samaa ruokaa.




0
1 vastaus

Meidän perheen ruokalista 80-luvulla jotakuinkin näin: Makaronimössö-makaronimössö,mannapuuro,-mannapuuro,-perunat ja lihapullakastike,-nakkikeitto. :)Enpä juuri muuta syönyt paitti se punanepuuro! <3




0
1 vastaus

Ai vispipuuro? 🙂




0
1 vastaus

Tällaiset listat on kyllä hyvät ja etenkin jos lapset innostuvat suunnittelusta niin ruokahetketkin menevät sujuvammin <3




0
1 vastaus

Täällä ainakin lapset olivat aivan innoissaan suunnittelemassa listaa. 🙂 Ja kyllä se ruoka maistuu paremmin, kun sieltä löytyy jokaisen lemppareita.




0
1 vastaus

Niin hyvä idea!!:) Pitää kyllä kokeilla!:)




0
1 vastaus

Ehdottomasti kokeilemaan. 🙂




0
1 vastaus

Tuo on kyllä kätevä tuo viiden viikon ruokalista. Meilläkin käytössä. Helpottaa hirveästi arkea. 🙂 Saisko ohjetta tuohon tonnikalapastaan? Netti on kyllä pullollaan mutta millä ohjeella sinä teet.. 🙂




0
1 vastaus

Ole hyvä. 🙂




0
1 vastaus

Juu tuo riittää. 😀 Kiitos paljon! 🙂




0
1 vastaus

Se kyllä helpottaa kummasti. 🙂
Me ollaan tehty näin vähän sen mukaan mitä kaapissa on, joka kerta tulee sitten erilainen 😀
Mutta tähän tyyliin: simpukkapastaa, prk tonnikalaa, 1 sipuli, pastan keitinvettä tai ruokakermaa sopivasti :), mustapippuria, koskenlaskijaa ja pikkuisen tomaattipyreetä tai ketsuppia. Joskus tehdään myös vallan ilman koskenlaskijaa. Mitään määriä en nyt osaa sen paremmin heittää, kun laitetaan vähän miten tuntuu hyvältä. 😀




0
1 vastaus

Vehnää ja pottua ihan joka päivä. Miksi?

Suomessa margariinileipä, puuro ja rasvaton maito perustuu maatalouspolitiikkaan, EI terveyttä edistävään ruokavalioon, tieteellisestä tutkimuksesta puhumattakaan.

Viljavalmisteita (puuro, leipä, näkkileipä, riisi, pasta, makaroni, mysli jne…) ei raavaskaan mies tarvitse kahta annosta enempää päivässä, koska sisältävät paljon hiilihydraatteja ja vähän ravinteita, sillä muuten ei jaksa syödä kasviksia riittävästi päivässä, joita tulisikin olla jokaisella aterialla vähintään puolet aterian koosta.

Terveelliset ravitsemussuositukset yli 2-vuotiaalle ovat:

Päivittäisestä energiasta lähes 40% pitäisi tulla hyvistä rasvoista. Aikuisen perusruokavaliossa tämä tarkoittaa lähes 100 grammaa rasvoja.

Hyviä rasvoja ovat: villi kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut LUOMU kasviöljyt tummassa lasipullossa, koska ainoastaan kylmäpuristettu kookosöljy kestää valoa, mutta muut ei. Sekä eläinrasvat (luomu, niittyliha ja riista ovat parhaimpia). ÄLÄ SYÖ margariinia tai muitakaan prosessoituja kasviöljyjä (pullomargariini, kasvirasvakermat jne…).

Proteiinia tulisi saada 1-2 grammaa per painokilo (normaali paino). 100 grammaa lihaa, sisäelimiä tai kalaa sisältää n. 20 grammaa proteiinia (riippuen lihan tai kalan rasvaprosentista), yksi kananmuna n. 7 grammaa ja 1dl maitoa, piimää, viiliä tai jogurttia 3 grammaa. Proteiinin liian vähäinen saanti johtaa vääjäämättä lihasmassan ja luuntiheyden menettämiseen sekä immuniteetin heikkenemiseen.

Ja paljon kasviksia, hedelmiä, vihanneksia, juureksia, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Aikuisella vähintään 500 grammaa päivässä, mutta mieluummin 1000 grammaa.

Ja juo ainoastaan vettä, ei maitoa, ei limsaa, ei sokerimehuja, ei kivennäisvesiä tai mitään muutakaan. Valio ei edes kerro, miten maito prosessoidaan. Moni pystyy käyttämään ulkomaisia maitotuotteita, mutta suomalaisia ei, joten suomessa maito pilataan joko prosessoinnilla tai lehmien rehu pilaa maidon. Suomessa maito on pelkkää maatalouspolitiikkaa, ei muuta.

Vain alle 10 % suomalaisista syö suositusten määrän kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja päivässä. Osa ei lainkaan ja loput siltä väliltä.

Syöthän D-vitamiinia?

Iho muodostaa auringosta D-vitamiinia keskikesällä ja keskipäivällä, jopa 500µg puolessa tunnissa (elimistö hajottaa ylimäärän, joten liikaa sitä ei saa). Ruuasta D-vitamiinia saa muutaman mikrogramman päivässä, riippuen mitä syö.

Suomessa alle 1-vuotias saa tippapullosta D-vitamiinia 10µg / vrk ja korvikkeesta (1dl korviketta sisältää 1,1 – 1,3µg D-vitamiinia) 10-20µg/vrk. Eli yhteensä alle 1-vuotias saa D-vitamiinia 20-30µg / vrk, riippuen paljonko korviketta menee. Ja tämä riittää alle 1-vuotiaalle.

D-vitamiinin tarve kasvaa painon ja iän mukaan. EFSA:n turvallinen D-vitamiinin saanti päivässä on yli 1-vuotiaalle 50µg päivässä ja yli 10-vuotiaalle 100µg päivässä.

Virallisia suosituksia korkeampia D-vitamiinitasoja puoltavia tutkimuksia tulee jatkuvasti, viikoittain. Suomessa ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) matalat (10µg/päivä) D-vitamiinisuositukset näyttävät yhä fossiilisemmilta. Ne riittävät vastasyntyneille sekä kissoille ja pienille koirille.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Äiti ja melukylän lapset
Blogia kirjoittaa viiden lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Siitä pitävät huolen tytöt 2005, 2009, 2013 sekä pojat 2010 ja 2015. Vaipparalliakin on luvassa, kun perheeseen odotetaan syntyväksi vauvaa toukokuussa 2018. Tervetuloa mukaan! Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Tuskin maltan odottaa, että saan nämä kaikki käyttöön, kun pieni tyttäremme syntyy. 💗🦄
.
.
.
#vauva2018 #toukokuiset2018 #luklabel #madeinfearless #unicorn #neuvolakorttikotelo  Neuvolakorttikotelo saatu @luklabelofficial

_terhin_

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: