äiti ja melukylän lapset - Banneri

Tämä otsikko on ollut valmiina jo oikeastaan siitä asti, kun kirjoitin kuopuksemme synnytyskertomuksen. Sen jälkeen sain jonkin verran kyselyä mm facebookissa, miksi päätin ottaa synnytyksessä puudutteen, vaikka se oli nopea ja enkö kokenut sitä niin lopussa jo täysin turhaksi? Tuolloin en niin jaksanut miettiä asiaa, sillä mielestäni synnytykseni oli täydellinen juuri sellaisenaan. Huomasin kuitenkin moneen kertaan sen jälkeen pyöritteleväni noita kysymyksiä mielessäni. Oliko se turhaa? Kannattiko se nyt sittenkään?

Nyt synnytykseni on pyörinyt mielessäni useasti, se on tullut jopa uniini. Vaikka siitä onkin aikaa jo yli yhdeksän kuukautta, tunnun käyvän sitä läpi jostain syystä juuri nyt. Synnytyksessä oli lopussa aika jännät paikat ja se nopeus todella yllätti, vaikka osasinkin odottaa jälleen nopeaa synnytystä. Heti synnytyksen jälkeen annoin arvosanaksi siitä täydet kymmenen pistettä, enkä vaihtaisi arvosanaa. Ihan lopussa otettu puudute tuntui silloin juuri oikealta ratkaisulta. Olimme kätilön ja mieheni kanssa tyytyväisiä miten synnytys meni.

Muistan sen keskustelun kätilön kanssa salissa, kun odottelimme supistusten alkamista. Kerroin hänelle kuinka ihan lopussa meinaa iskeä paniikki, kun oma pää ei kerkiä mukaan, jos synnytys etenee taas hurjaa vauhtia. Vaikka toivon nyt pärjääväni ilman puudutetta, voi se olla, että panikoin ja haluan puudutteen ja silloin se on vaan parempi laittaa. Kätilö kertoi, kuinka en ole ensimmäinen, jolla nopean synnytyksen takia se puudute laitetaan. Pää ei kertakaikkiaan pysy mukana siinä vauhdissa.

Puudute tuntui silloin juuri oikealta ratkaisulta

Ja niinhän siinä kävi, että rytinällä silloin mentiin ja puudutteeseen päädyttiin vain muutama hassu minuutti ennen vauvan syntymää. Olisin voinut selvitä ilmankin, mutta se olisi vaatinut hirveän tsemppauksen. Se vauhti nimittäin yllättää, vaikka niin on ollut ennenkin. Sitä ei uskoisi, kun ensimmäinen supistus tulee, että enää pari ja vauva on jo rinnalla. Vastahan se synnytys alkoi ja nytkö se on jo muka ohi. Ehkä siksi se paniikki tulee, kun ei kerkiä tajuta koko tapahtumaa. Ne kivut on jotain ihan hirveän repiviä, kun tulevat heti niin voimakkaana. Ensimmäisestä kunnon supistuksesta meni 34 minuuttia, kun vauva oli rinnalla. Siihen tarvittiin vain muutamat supistukset, kun vauva syntyi. Ja minä makasin edelleen spinaalipuudutusasennossa siinä sängyllä.

Ehkä oma kroppa myös vaistosi, että vauva on ahdingossa ja minun täytyisi nyt rentoutua. Koitin keskittyä hengittelyyn ja samalla mies soitti kätilön paikalle ja pyysimme puudutteen. Vauvahan oli pienessä ahdingossa, kun napanuora oli hänen kaulan ympärillä tiukasti ja se jouduttiin katkaisemaan heti kun pelkkä pää oli syntynyt. Sen jälkeen vauva autettiin supernopeeta ulos. Puudutehan tehosi ihan viime hetkillä ja näin jälkikäteen mietittynä se oli turha, mutta sillä hetkellä se ei tuntunut turhalta.

Ne minuutit, kun valkoista vauvaa hierotaan rinnan päällä ja itkua ei kuulu. Sinertävät sormenpäät ja valtava huoli omasta pienestä. Ne hetket ei hetkessä unohdu. Niin kuin ei sekään, kun vauva vihdoin alkaa itkeä. Se helpotus mikä siitä seurasi. Sillä hetkellä ei ollut mitään väliä olinko juuri synnyttänyt puudutteen kanssa vai ilman. Vain sillä oli väliä, että vauva on kunnossa.

Kommentit (10)

Huh, aika kauheat hetket on varmasti nuo kun odottelee sitä itkua. Muistan esikoisen syntymästä, kun hän tuli ulos eikä itkenytkään miten säikähdin sitä. Kätilö kertoi minulle vaan rauhallisena, että ei kaikki vauvat itke. Hän oli ilmeisesti vain valmis syntymään ja tutki onnellisena maailmaa, koska ei hänellä mitään hätää ollut.

En oikein ole vielä ymmärtänyt synnytysten vertailua. Synnytys se on, otti puudutteen tai ei. Miksi pitäisi edes yrittää välttää niitä, kun sellainen mahdollisuus nykyisin on. Ja jos koet ettet tarvitse, niin sitten et ota, mutta yhtään enempää se ei supermutsia kenestäkään tee.

Kiitos oman kokemuksesi kertomuksesta. Mielestäni teit juuri oikein, niinkuin sillä hetkellä parhaimmalta tuntui. Ja miksi nyt myöhemminkään laskisit synnytyksesi arvosanaa puudutteen perusteella tai sitä ilman. Olet ihana äiti kaikille lapsillesi siitä huolimatta tai siitä syystä.

Kiitos paljon kivasta kommentista.♥
Ja ihan totta puhut, ei se puuduttamattomuus kenestäkään supermutsia tee. Joillekin on vain todella tärkeää pärjätä ilman ja se on hienoa, jos pääsevät siihen tavoiteeseensa. Itse olen mennyt saliin avoimin mielin ja koittanut mennä mahdollisimman pitkälle ilman puudutetta. Ja niin vain tälläkin kertaa se puudute hommattiin ja se oli oikea ratkaisu. Ehkä olisin kunnon tsempillä selvinnyt ilman ja päässyt sen paniikin ohi, mutta sitä ei tosiaan tiedä.

Et ole tehnyt mitään väärin joten toivottavasti saat rauhan asian suhteen!
<3 Nopean synnytyksen kivut ovat jotain niin älytöntä. Muistan itse oman eläimellisen huutoni ja tuskan joka sai repimään hiuksia ja rutistamaan mieheltä melkein sormet irti 😀 Tärkeintä on kuitenkin terve vauva ja jos siitä puudutteesta on edes hetken ajan hyötyä niin se kannatti. <3

Se kipu on kyllä todella repivää noissa tosi nopeissa synnytyksissä ja pää ei kerkiä yhtään mukaan. Synnytys käytännössä on jo ohi, kun vasta tajuaa sen alkaneen. Hih, siellä on mies saanut tuntea myös jonkin asteista kipua. 😀 Onneksi se puudute kerkisi tehota edes siinä ihan lopussa, sillä olisi harmittanut jos olisi tehonnut vasta vauvan synnyttyä, miten kävi viidennen kohdalla. 😀

En oikein ymmärrä, mikä tämä keskustelu puudutuksesta oikein on? Miksi siitä on yhtä äkkiä noussut joku juttu, jossa jokaisen synnyttäjän tulisi valita leirinsä: puudutuksella vai ilman? Näin sivusta katsoen keskustelu aiheen ympärillä muistuttaa välillä äitien syyllisyyttä lisämaidon tarjoamisesta pullosta.

Minä se jaksan ihmetellä sitä, miten LUOMU -synnytyksestä on tullut joku ihmeellinen ylimääräisen kruunun paikka. Tuossa taannoin eräs blogikolleegasi miehineen hehkuttivat LUOMU synnytystä, joka siis oli synnytys sairaalassa ilman puudutetta, enkä ollenkaan käsittänyt, miksi.

Onko hammaslääkärikäyntini LUOMU, jos hampaani paikataan ilman puudutetta? Saako siitä ”enemmän pisteitä”?

Tottakai otat puudutteen, jos se siinä kohtaa synnytystä hyvältä tuntuu ja on mahdollista saada. Onhan siitä ehkä ollut apua myös jälkeisten syntyessä? Ehkä se onnrauhoittanut mieltäsi siinä kohtaa kohtaamaan lapsen ensimmäistä kertaa ”paniikinomainen silmin”?

Olisi hieno kuulla lisää siitä, miksi puudutus, sen ottaminen tai ottamattomuus, luo syyllisyyttä

Ei sitä pitäisikään joutua valitsemaan ja se siinä onkin parasta. Jos on mahdollista itse valita puudute vai ei luo se tietyn turvallisuuden tunteen synnytykseen. Toisilla ei puudute ole mahdollinen vaikka haluaisikin ja toiset taas haluavat ehdottomasti selvitä ilman.
Itse olen mennyt aina tilanteen mukaan ja tällä(kin) kertaa se puudute oli oikea ratkaisu. Muiden kyselyt saivat kuitenkin pohtimaan, olisiko sitä kuitenkin pärjännyt ne pari supistusta ilman? Luulen, että kunnon tsemppaamisella se panikointi olisi voinut mennä ohi, mutta eihän sitä tiedä. Vaikka toisaalta ehkä jokin vaisto kertoi lopun olevan pelottava, jolloin tuo puudute ”suojasi minua ja vauvaakin” auttamalla rentoutumaan vieläkin enemmän ja vauva saatiin nopeasti pois ahdingosta. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen miten synnytys silloin meni. 🙂

Hei!

Olipa teilläkin melkoinen synnytys. Saatan kuvitella kuinka olette pelänneet pienen puolesta. En muista olenko Eetun syntymästä kertonut. Minultahan lapsivettä lirahteli isoja lammikoita monena päivänä eivätkä sairaalan testit reagoineet siihen ja näyttivöt negatiivista lapsiveden suhteen. Itse olin jo ihan itkuinen, kun olin varma siitä, että se lapsivettä on ja huolissani olin vauvasta. Kun vihdoin lääkärit päättivät synnytyksen käynnistää niin kului kolme päivää siihen, kun Eetu syntyi. Todella kovat supistukset olivat, mutta eivät vain avanneet kohdunsuuta. Ja joka ilta petyin ja turhaannuin, kun en vauvaa saanut rinnalleni. Hyvinkäällä oli synnytysosastolla täyttä Eetun syntymän aikoihin ja meidät laitettiin pieneen seurantahuoneeseen johon Eetun isä ei saanut edes patjaa lattialle vaikka siinä huoneessa kolme päivää vietettiin ja yksi kätilö sanoi, että siinä myös synnytetäön. Minulla on kaikkien lasten kohdalla ponnistusvaihe kestänyt vain minuutin pari. Kätilöt Eetun kohdalla eivät tainneet uskoa kuinka kipeitä minun supistukset olivat koska en muuta kivunlievitystä saanut kuin ilokaasua josta ei mitään apua ollut. Kun vihdoin meidät siirrettiin synnytyssaliin niin olisin puudutuksen saanut. Kun anestesialääkäri tuli laittamaan puudutetta, oli vauvan pää jo syntynyt. Joten en puudutusta ehtinyt saamaan ja aika luomuna synnytin. Nopeasti lopulta meni minullakin. Älyttömän kipeitä on käynnistämällä aikaan saadut supistukset myös. Kyllä jokaisen synnytys varmaan menee juuri niin kuin on tarkoitettu eikä toisin voisi siinä tilanteessa toimia. Ja meillä on molemmilla ihanat ja terveet vauvat joten mikään ei ole sitä tärkeämpää 😊 Tiedätkö, minäkin olen paljon miettinyt Eetun synnytystä lähiaikoina ja taisin viime yönä untakin siitä nähdä. Lieneekö Eetun ikä syynä näihin mietintöihin. Huomenna Eetu täyttää 11kk. Juhlapäivä 🎂

Moikka ja alkuun pahoitteluni, että kerkiän vastaamaan vasta nyt.
Oli kyllä aikamoinen. Se nopeus oli jälleen todella hurjaa ja se loppu tosi pelottavakin. Ne hetket, kun vauva koitti vetää ilmaa ja kätilö hieroi, tuntuivat ikuisuudelta. Vauvan vedettyä henkeä kunnolla huokaisi kätilökin ja kertoi vauvan ahdingosta ja ihmeteltiin, kun monitorit ei kertoneet ollenkaan jonkin olevan vialla. Onneksi kaikki päättyi niin hyvin, että vauva sai jäädä siihen rinnalleni.♥
Aikamoinen on ollut sinunkin synnytyksesi. Pitkiltä on mahtanet tuntua nuo päivät. Tuo on kyllä ikävää, jos synnytyssairaalassa on ruuhkaa ja joutuu johonkin pieneen huoneeseen odottelemaan ja harmi ettei isällekään järjestynyt patjaa.
Minullakin kaikki muut paitsi esikoinen syntyneet minuutin tai kahden ponnistusajalla. Viidettä ja kuudetta ei pahemmin tarvinnut edes ponnistaa, kun kroppa hoisi sen minun puolestani.
Niinhän se on, sitä tekee sillä hetkellä niin, mikä tuntuu parhaimmalta. Näin jälkeenpäin sitä tulee usein jossiteltua, varsinkin silloin, jos jollekin joutuu tavallaan perustelemaan omia valintoja. Sitä alkaa miettiä olisiko sittenkin voinut tehdä toisin.
Myöhäiset onnittelut Eetulle.♥ Niin se vuoden ikä lähenee meidän pikkuisilla.

Se tuntui niin pitkältä ajalta ja itkuhan siinä itselläkin pääsi, kun huomasi toisen ahdingon. Kun viimein kuuli sen että vauva saa happea ja kätilökin oli helpottunut tuli meieleen se ajatus, että onneksi vauva ei syntynyt matkalla sairaalaan tai lähtenyt syntymään kotona. Kätilö oli samaa mieltä ja puhuimme avoimesti siitä, että siinä tilanteessa olisi voinut käydä todella huonosti. Onneksi kätilö kerkisi siitä kanssamme keskustelemaan, vaikka olikin kiirettä. Jäi hyvä mieli, vaikka se palaakin välillä mieleen kummittelemaan.
Oi, hänellä oli sitten mukava syntymä, ihanaa.♥ Mutta varmasti jännä tilanne sekin, kun monesti vauvat itkee synnyttyään.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Terhi

Terhi

Blogia kirjoittaa kahdeksan lapsen äiti, jonka elämästä ei halauksia, rakkautta, vauhtia, meteliä, sosetta tai sotkua puutu. Lapset syntyneet 2005, 2009, 2010, 2013, 2015, 2018, 2020 ja 2022.

Tervetuloa mukaan!

Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla
aitijamelukylanlapset@gmail.com

Arkisto

X