Päivä viiden lapsen kanssa Ähtärissä

Teksti Terhi

Kesäkuussa lähdin viiden nuorimmaisen lapsen kanssa käymään Ähtärissä, kun vanhin tyttäremme oli tallilla leiriavustajana muutaman päivän verran. Viimeksi olemme käyneet siellä eläinpuistossa kolmisen vuotta sitten. Ihan sopiva väli vierailla siellä taitaa meidän perheelle olla se 2-3 vuotta.

Meille sattui todella lämmin päivä, jolloin puhalsi ihanasti tuuli. Pysyivätpähän itikat siinä tuulessa poissa ja ilmakaan ei tuntunut niin kuumalta. Lapset ja minä odotimme innoissamme tuota reissua, harmitti kun mies ei töiltään kerennyt mukaan, mutta hyvin se päivä sujui yksinkin lasten kanssa.

Meiltä ei ole onneksi kuin hieman päälle tunnin ajomatka, joten Saagakin kesti sen suht hyvin, varsinkin kun sattui nukahtamaan molemmilla matkoilla noin puolessa välissä. Olin ostanut liput meille ennakkoon netistä, joten säästyimme jonottamiselta. Pandataloon en ostanut lippuja, sillä olen sitä mieltä, etteivät lapsemme olisi jaksaneet olla siellä koko sen rahan edestä.

Nyt olikin hauska, kun kierros Ähtärissä kierrettiin eri päin, kun viimeksi meidän ollessa siellä

Saaga istui rattaissa ja matkusti välillä sylissänikin. Kolmevuotiaamme jaksoi hienosti ihan koko reitin, sillä emme vaunujen lisäksi ottaneet ollenkaan niitä perässä vedettäviä kärryjä. Ihana kun lapset oikeasti viihtyivät eläimiä katsellen, eikä aitausten ohi vain juostu kovaa kyytiä seuraavalle. Saagakin katseli eläimiä jo hyvin.

Matkalla oli myös kivoja leikkipaikkoja, mutta kaikkiin emme päässeet, kun niitä tehtiin ja kaivinkoneet pyörivät alueella. Se ei kuitenkaan haitannut, kun oli muutama paikka joihin pääsi. Yksi eläin taisi tulla meidän kaikkien lemppariksi ja se oli saukko, jota ruokittiin juuri meidän tullessa sille kohdalle. Viihdyttiin siinä vaikka kuinka kauan katselemassa.

Kiva uudistus viime kertaiseen oli myös se, että nyt farmi kuului lippujen hintaan ja pääsimme sinnekin. Kolmevuotiaasta kivointa oli ämpäri, jonka alaosassa oli utareet ja siitä pääsi koittamaan lypsämistä. Lisäksi farmilla pääsi silittelemään lehmiä ja lampaita. Lampaat olivat Saagasta hieman jännittäviä.

Rahaa meillä ei mennyt kuin pääsylippuihin, koska otimme mukaan omat eväät. Ähtärin puolella söimme vain välipalapatukoita, smoothiet ja suolatikkuja. Saagalla oli smoothie ja sellainen piltin hedelmäinen välipalapatukka. Autossa meillä oli kylmälaukussa tehtynä jokaiselle leivät, viinirypäleitä ja pillimehut. Lapsista yksi reissun kohokohta olikin eväät auton peräkontissa, hih.

Meillä oli Ähtärissä oikein kiva ja onnistunut päivä.

Kommentit

2 kommenttia
Terhi

Oli kyllä aivan ihana reissu ja tykättiin kaikki paljon. 🙂
Korkeasaari oli meillä myös mietinnässä, mutta matka sinne on meille (Saagalle) turhan pitkä. Ihanaa päivää teille sitten kun sinne menette. 🙂
Niin nuo pienet innostuvat vielä ihanan pienistä jutuista ja veneilykin on jännä juttu. 🙂

Avatar

Hei 😊

Ihana retki teillä on ollut 😁Meilläkin on suunnitelmissa käydä Korkeasaaressa Eetun kanssa. Muut lapset ovat jo niin isoja ettei taida kiinnostaa. Isoista veljistä kaksi lähtevätkin kohta partioleirille. Eetu sai ukin luona ajaa traktorilla ja voi kuinka se oli hauskaa ja ihmeellistä! Ensimmäisen kerran Eetu pääsi myös veneen kyytiin, kun haettiin isän katiskat pois järvestä. Voi sitä jännittynyttä ilmettä pienen miehen kasvoilla. Ihan paikallaan istui ja ihmetteli. Näille pienille se suuri elämys syntyy niin pienestä. Toivon teille lisää pieniä mukavia retkiä. Aurinkoisia päiviä ☀️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä