Yleinen 22.10.2013
TEKSTI Eveliina

Neuvola ja synnytystapa-arviointi

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Tänään olin taas neuvolassa. Jatkossa siellä käydäänkin joka viikko. Toivottavasti en kuitenkaan enää montaa kertaa ehdi käydä… Mua ei ollenkaan haittaa vaikka vauva syntyisi jo parin viikon päästä. Olen jo ihan valmis saamaan vauvan. Suurin osa hänen tarvitsemistaan tavaroista on hankittu (paitsi ne vaunut, mutta saadaan mun porukoilta kyllä alkuun vaunut lainaksi) ja henkisestikkin olen valmistautunut tähän suureen elämänmuutokseen. En enää millään jaksaisi olla raskaana, vaan haluaisin jo synnyttämään ja saada pienen vauvelin tänne tuhisemaan. 
Sitten neuvolakuulumisiin. Kaikki oli mun voinnissa jälleen hyvin. Verenpaineet sun muut on koko raskauden olleet hyvät. Painoa on tullut mukavat 11kg ja terkka epäili ettei sitä enää kovin paljoa ehdi kertyä. Kohdunpohjankorkeus oli 32cm.
Synnytystapa-arvio ei ollut mikään kovin ihmeellinen tutkimus. Lääkäri tutki vauvan koon ja mun lantion käsipelillä, ei ultrattu. Mun häntäluun asento tutkittiin myös, koska olen sen pari kertaa murtanut ja se olisi voinut luutua synnytyksen kannalta huonoon asentoon. Mitään estettä alatiesynnytykselle ei kuitenkaan onneksi löytynyt. Vauva oli lääkärin mielestä sopusuhtainen ja siro, ei kuulemma missään nimessä nelikiloinen. Kohdunsuu oli kuulemma jo hieman auki ja vauvan pää oli kiinnittynyt hyvin alas lantioon ns. lähtökuoppiin. 🙂 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (9)

Itsekkin noilla viikoilla odottelin niin kovasti että se turvotus muuttuisi sellaiseksi kunnon vauvamasuksi. 🙂 Kyllä se löllöpallo viel kasvaa, vaikka omasta mielestä tietty hitaasti 😀

1 vastaus

Miten tuo häntäluu tutkitaan, itsekkin olen sen murtanut ja jossain vaiheessa synnytystapa-arviointi itselläkin 🙂 rv13 menossa.

1 vastaus

Se tehdään ihan sormin tunnustelemalla sisätutkimuksen yhteydessä. (sattu aika perhanasti :/)
Jos se luu tuntuu olevan tiellä, eikä ole joustava niin sitten siitä voidaan vielä ottaa röntgenkuvat.

1 vastaus

Se tehdään ihan sormin tunnustelemalla sisätutkimuksen yhteydessä. (sattu aika perhanasti :/)
Jos se luu tuntuu olevan tiellä, eikä ole joustava niin sitten siitä voidaan vielä ottaa röntgenkuvat.

1 vastaus

ihana masu! 🙂

1 vastaus

Kiitos! 🙂 Enää se ei itsestä ole niin ihana, vaan siitä lähinnä tahtoo eroon. 😀

1 vastaus

Oi mikä masu! Itsekin jo kovasti odottelen masun kasvua, nyt oon lähinnä semmonen turvonnu löllöpallo…:D Tänään menossa rv 13+1 🙂

1 vastaus

Itsekkin noilla viikoilla odottelin niin kovasti että se turvotus muuttuisi sellaiseksi kunnon vauvamasuksi. 🙂 Kyllä se löllöpallo viel kasvaa, vaikka omasta mielestä tietty hitaasti 😀

1 vastaus

Kivan oloinen blogi. Voisin vaikka ruveta ihan seurailemaan, kun itellä menossa rv 27+4. 🙂

1 vastaus

Kiitos. 🙂 Jää ihmeessä seuraamaan, kiva saada lisää lukijoita!

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Eveliina Matilda
Hei! Tervetuloa lukemaan tarinaani lapsiperhe-elämästä, parisuhdekiemuroista sekä Turun Portsassa sijaitsevan, yli satavuotiaan puutaloasunnon remontoinnista. Ota yhteyttä: adeliinablogi@gmail.com Seuraa: Facebook / Eveliina Matilda Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: