Pitkästä aikaa!

Teksti

Hei taas, Voisin kertoa jonkun superhyvän tekosyyn miksi minusta ei ole viikkoon kuulunut, mutta en keksi mitään. 😀 Ainakaan mitää hyvää syytä… Tony on nyt viettänyt isyyslomaansa ja minä päätin pitää myös hieman lomaa blogista, vaikka eihän tämä nyt mulle mikään varsianinen rasite ole, noh mutta kuitenkin.
Me ollaan vietetty paljon aikaa meidän pienen perheen kesken. Ollaan nautittu toisistamme ja siitä vapauden tunteesta kun kummallakaan ei ole mitään ressiä koulusta tai töistä, vaan ollaan voitu suunnitella päivät ihan miten tykätään ja ollaan tehty vain sitä mitä huvittaa. 🙂
Ollaan ulkoitu, shoppailtu, bailattu, vietetty peli- sekä leffailtaa, nähty ystäviä, kyläilty sukulaisilla ja ennen kaikkea siivottu koiranpennun paskaa ympäri kämppää. Siispä meillä on ollut ihan mahtava loma!

Tähän asti olen nauttinut täysillä siitä että koulu on takanapäin ja edessä on ihana pitkä kesä, mutta nyt mulle nousi pieni paniikki kun päivittelin sitä kuinka iso Adeliina jo on. Meidän pieni vauva on pian jo kahdeksan kuukautta vanha ja äitiyslomani loppuu reilun kuukauden päästä! Hui että aika kuluu nopeasti! Koska mulla ei ole työpaikkaa johon palata äitiysloman jälkeen, joten aion vielä jäädä kotiin. Haluan olla kotona niin kauan kun saan kotidoidontukea, eli siihen asti kun Ade on kolmevuotias. Sitten en todellkaan tiedä mitä elämälläni teen. Musta tuntuu että parin vuoden päästä olen jo unohtanut kaikki turva-alan jutut, enkä halua tehdä kolmivuorotyötä, joten oman alan työt ei välttämättä oikeen nappaa enää silloin. Jotakin haluan vielä joskus opiskella, mutta olisi se ihan kiva vähän tienatakkin jotain välillä ja saada kokemusta työelämästä. Apua olen niin hakoteillä! Täytyy varmaan sitten tehdä uusi lapsi perään että voin taas lomailla. ;D vaikka eihän tämä kotona oleminenkaan mitään lomailua ole…
Mitä te muut äidit, kenellä ei ole ollut työpaikkaa johon palata, olette tehneet äitiysloman jälkeen?


Mulla on nyt ollut kauhea vaunukuume ja vähän väliä löydän itseni surffailemasta lastentarvikeliikkeiden nettisivuilta. Ne meidän valkoiset Tutekin vaunut ovat olleet aivan parhaat ja olen ollut niihin erittäin tyytyväinen, mutta jostain syystä kaipaan nyt pientä vaihtelua. Menin ostamaan meille Emmaljungan rattaat ja meillä on nyt Aden huoneessa KOLMET lastenvaunut. Haluan että huone näyttää taas vauvan huoneelta eikä varastolta siispä jostain on päästävä eroon. Aion nyt  myydä ne meidän yhdistelmät pois. Muutamia kyselyitä niistä on jo tullut, mutta vielä kauppoja ei ole lyöty lukkoon kenenkään kanssa. Jos jotakuta kiinnostaa niin pistää vaan sähköpostia mulle. (adeliinablogi@gmail.com)
Ja muuten haluaisin noihin Emmaljungan City Crosseihin erilaisen rungon (mieluiten mustan tai valkoisen) joten jos jollakin on myydä mulle runkoa niin olkaa yhteydessä! 🙂

 Adeliina osaa seistä hienosti tukea vasten, mutta vielä hän ei itse osaa nousta seisomaan.

Adeliinalla kokeilee äidin ratsastuskypärää. Tuleva pikku ratsastaja. 🙂

Kommentit

15 kommenttia

Moikka! Ihanalta vaikuttava blogi ja pieni perhe siellä! Blogiasi olen tässä selannut ja yksi asia on ruvennut ihan mietityttämään. Olette kuitenkin miehesi kanssa todella nuoria ja sait itse vasta opiskelut ohi eli et ole töissä ehtinyt käymään, niin miten teillä riittävät rahat? Monella parikymppisellä hädin tuskin on varaa omaan pieneen vuokra-asuntoon ja teillä on suht koht iso koti ja pieni lapsi. Miten saatte rahat oikein riittämään kaikkeen ja perheen elätykseen? Saattoi toki olla liian henkilökohtainen kysymys, pahoittelut siitä. 🙂 mutta aivan ihana perhe ja koti teillä!

Siis mitkä yhdistelmät myyt?

Mitä pyydät niistä?

400€ postitettuna
Itse haettuna 380€

Mukaan ratasosa +pienennin
Jalkapeitto
Vaunukoppa
Runko renkaineen (renkaissa paljon pintaa)
Kaksi vaunuihin kuuluvaa hoitolaukkua

Eivät uudelle häpeä! 🙂

Itse tässä tällä hetkellä viimesilläni raskaana ja välillä (jo nyt..) mielessä pyörii toi ajatus, että mitä sitten äitiysloman jälkeen. Se on varmaa kyllä, että jatkan äloman jälkeen vielä jonkinaikaa kotihoidontuella kotona, mutta se on ihan auki että kuinka kauan sitten. Mulla on odottamassa kyllä työpaikka, sosiaali- ja terveysalan hommia, ja on ihan kolmivuoro (tai niinkuin jotkut sanoo viisivuoro)työtä. Ei todellakaan houkuta ajatus suht epäsäännöllisistä työajoista, viikonloput töissä kiinni, yövuorot..

Ajatus uuden ammatin opiskelemisesta kutkuttaa, semmonen ammatti mikä sitten olisi sitä kahtavuoroa. Sitä, että mikä se sitten olisi ja missä vaiheessa lähtisin opintojen tielle on ihan auki – eikä vielä tarttiskaan asialla stressata – pitäis nyt vaan elää hetkessä! Toivottavasti säkin löydät ratkaisun pulmaasi, oli se sitten se pikkukakkosen tekeminen jolla saa lisäaikaa, heh :'D

http://me-andmybabysteps.blogspot.com/

Mulla olis työpaikka, johon palata, mutta en sinne halua enää takaisin. Edessä on siis irtisanoutuminen ja olenkin tässä kovaa vauhtia suunnitellut omaa yritystä, etten nyt ihan jää tyhjän päälle. Kotona olisi ihana olla sinne asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta, mutta ikävä kyllä kotihoidontuella ei eletä, joten jotain töitä on pakko keksiä. :/

Jos kaipaat äitikaveria ni mä ilmottaudun vapaaehtoseksi! Mulla on kaks lasta, toinen pari kuukautta nuorempi kuin Adeliina ja toinen vähän vajaa kaksi vuotias 🙂

Nii ja voin vaiks sit laittaa sul viestii facebookissa jos haluut, ei oo täällä käyttäjää 😀

Ois ihana tutustua muihin äiteihin! Varsinkin jos olet täältä turun suunnalta?
Laittaisitko mulle s-postia ja linkkaisit fb-tilisi niin voidaan siellä keskustella. Paitsi jo jo tiedät mun profiilin niin laita ihmeessä sielä yv:tä.

ihana äiti olet, mutta kammottavalta oli
lukea, että haluat hankkia lapsen sitä varten että saat
lomailla! varmasti oli jollain tavalla vitsi, mutta silti! enkä ole mikään kukkahattutäti, vaan sinua fanittava vauvakuumeileva 20 vuotias 🙂 hyvää kesää teidän pikku perheelle! <3

Kiitos samoin. 🙂
Ja se oli ihan pelkkä vitsi, kuten silmäniskuhymiön avulla ajattelin tuoda esille. Ja minähän mainitsin että edes yhden lapsen hoitaminen kotona ei ole lomailua, saati sitten kahden! 😀

Olet vielä niin nuori, että sinulla on vielä mahdollisuudet ihan mihin tahansa. Kouluttautua toiseen ammattiin tai olla vaikka kotona vielä kahden lapsen kanssakin ja miettiä kaiken sen jlk, mitä oikeasti haluat tehdä. Tottakai töissä käyminen on tärkeää, mutta uskoisin, että sinä fiksuna naisena saat töitä aivan taatusti melki mistä vaan sitten kun päätät työelämään palata. Itse varmasti melkeinpä suosittelisin toisen lapsen yrittämistä melko pian perään 😉 Töissä ehtii kyllä sitten myöhemmin olemaan ja pitkään 🙂 Toinen vaihtoehto yrittää etsiä joku työ, miksei omalta alaltasi, olla töissä muutama vuosi ja jäädä sitten toisen kanssa kotiin, saisit kenties paremmat äippäpäivärahat ym.

Mä rupesin äippäloman jälkeen perhepäivähoitajaksi. Saan olla lapsen kanssa kotona, mutta tienaan silti rahaa 🙂

Kannattaa liittyä fbn Emmaljunga kirppis -ryhmään, siellä oli ihan vasta musta ccn runko myynnissä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä