eveliina matilda - Banneri

 

 Minulle tukiverkko tarkoittaa tätä tiivistä ihmisryhmää ympärilläni, johon kuuluu muuutama lapsuudesta asti mukanani kulkenut tärkeä ystävä sekä pari tuoreempaa, aikuisiällä solmittua ystävyys-suhdetta. Kaikkein tärkeimpänä osana tukiverkkoani on kuitenkin sukuni. Ystäviä voi matkan varrella tulla ja mennä, mutta sukulaisista en pääse eroon, enkä haluaisikaan. Minulle läheisin ihminen on ei-biologinen siskoni Sohvi, sitten tulee muu ydinperheeni ja sukuni.

Minulle sukujuhla tarkoittaa koko päivän pituista (vähintään) kolmen ruokalajin illallista kilometrin pituisessa pöydässä. Pöytä on katettu vuorotellen jokaisen kotiin. Ei ole väliä ollaanko parinsadan neliön omakotitalossa vai jonkun opiskelija yksiössä, sillä aina mahdutaan, aina syödään hyvin, aina nauretaan ja nautitaan. Silläkään ei ole väliä onko mitään oikeaa aihetta kokoontua. Kaikki kissanristiäiset ovat tarpeeksi hyvä syy suunnitella menu, kutsua porukka kasaan suvun Whatsapp-ryhmässä ja syödä. Hiljattain juhlittiin isovanhempieni kultahääpäivää ykköset niskassa, kuohuvalaseja kilistäen ja juhlapuheita pitäen. Nämä tekstissä esiintyvät kuvat taas ovat viime kokoontumisesta kun juhlimme isäni kaatamaa kaurista. Parin viikon päästä juhlitaan taas koko suvun voimin pikkusiskoni ja serkkupojan täysi-ikäisyyttä. Treffaamme toki myös arkisemmissa tilanteissa, kuten vaikka perunanistutustalkoissa tai muuttohengessä. Viime keväänä koko suku löytyi meidän pihanurmikoltamme leikkaamasta omenapuiden oksia, parin päivän varoitusajalla ja lässähtäneen kääretortun ”houkuttelemana”.

Meillä on suvun kesken yhteinen Whatsapp-ryhmä. Lasteni isoisoäiti opetteli käyttämään älypuhelinta, jotta pysyy myös mukana suunnitelmissa ja kaikkien viimeaikaisimmissa kuulumisissa. Meillä on Whatsapissa myös ”alaryhmä” Pienten ihailijat, johon ovat liittyneet kaikki erityisesti lasten kuvista ja videoista kiinnostuneet henkilöt. Näin suku -ryhmä ei ihan täysin tukkiudu pelkistä lasten jutuista. En muista koska viimeksi olisi ollut päivä, jolloin kummassakaan yhteydenpitoryhmässä ei olisi joku sanonut jotain.

Minulle tukiverkko tarkoittaa sitä että kun tarvitsen apua, voin yhden viestin avulla tavoittaa varmasti jonkun joka voi auttaa. Herään sitten aamulla kuolemankipeänä, tarvitsen aamuyöllä kyydin baarista kotiin tai arki-iltana lapsille nopealla aikataululla hoitajan; aina löytyy apua.  Tai jos joku sukulainen tarvitsee jeesiä koulutehtävissä tai joku sattuu tekemään turhan ison satsin kanasalaattia ja leipomaan pullia enemmän kuin jaksaa itse syödä, niin suku-ryhmästä löytyy aina joku kyläilemään. Turhat tavaratkin lähtevät ryhmän avulla helposti kiertoon ja ristiäiskukkia tienvarrelta poimiessani sain ryhmästä minuutissa varmistuksen kasvien myrkyttömyydestä. Suku on kyllä hyvin kätevä juttu, varsinkin kun se asuu tässä nurkan takana ja päivystää Whatsapp-ryhmässä.

Sukulaiset ovat ihmisiä joita miellyttääkseen minun ei tarvitse esittää mitään. He ovat tunteneet minut aina ja tietävät minkälainen olen. Myös minä kuvittelen tuntevani muut. Tiedämme ketä loukkaantuu pikkuasioista, ketä vetää herneet nenään hävittyään perinteisen juhannuksen moniosaisen taitokilpailun ja keitä kahta ei kannata laittaa samaan joukkueeseen vapun tietokilpailussa. Tiedämme ketä tekee parhaimmat jälkiruuat, poromousset ja kenen perhe saapuu kekkereihin aina viimeisinä myöhässä. Tiedämme ketä sammaltaa kosteissa illanvietoissa ensimmäisenä ja ketä kiinnostaa sosiaalisen kanssakäymisen sijaan katsella telkarista urheilua paikasta ja ajasta riippumatta.

Sukulaiset ovat ihmisiä keiden luokse voin aina mennä, etukäteen ilmoittamatta ja oveen koputtamatta. Usein tulee muuten vain tapettua aikaa ja hengailtua jonkun sukulaisen luona, mutta toisaalta sukulaisiin voin tukeutua myös maailmanluokan kriisin ollessa päällä. Yleensä apua ei tarvitse edes pyytää, vaan sitä tarjotaan ihan ilmankin. Lapsia pyydetään lainaksi ostarireissulle ja joskus lapsia pyydetään jonkun luokse, jotta minä itse saan tilaisuuden käydä yksinäni kaupassa. Äitini on kertonut että isoäitini ei koskaan ole kieltäytynyt kenenkään kahdeksan lapsenlapsensa hoitoon ottamisesta, eikä hänkään aio koskaan kieltäytyä. En tietystikään ole tehnyt lapsia vanhempieni tai isovanhempieni hoidettavaksi, mutta on mukava tietää että lastenhoidon suhteen apua on aina saatavilla. Viimeksi kun vietin Adeliinan kanssa torstai-illan jujutsussa, pikkusiskoni otti koulusta varaslähdön ja piti meillä Alexille seuraa. Kun tultiin Aden kanssa kotiin, täällä oli laitettu tiskit, siivottu, käyty kaupassa ja ostettu keittiön pöydälle kukkia. Tämä jos mikä lienee sitä kuuluisaa tukiverkkoa.

Lapset eli ihmislasten lisäksi myös kaikkien kissat ja koirat ovat aina tervetulleita joka paikkaan. Pikkulasten vanhempien kasvatusmetodeja tietysti arvostellaan kovaan ääneen ja neuvoja satelee joka suunnasta, mutta tietyllä tapaa jokaisen näkemystä kunnioitetaan siinä missä esimerkiksi tarjoilun suunnittelussa kunnioitetaan kaikkien ruoka-aineallergioita (paitsi Empun omena allergiaa kukaan ei koskaan muista).  Meidän suvussa lapset saavat näkyä ja kuulua niin hautajaisissa kuin joulupöydässä. Jos illanvietto venähtää, lapsille laitetaan kyläpaikkaan siskonpeti ja omat haetaan tai toimitetaan kotiin sitten seuraavana päivänä. Siitä ei ole kovin kauaa aikaa kun ne kaikkein rakkaimmat lapsuusmuistoni syntyivät siskojeni ja serkkujeni kanssa touhutessa. Nyt omat lapseni, siskoni lapset ja tätini tytär harjoittelevat tämän kulinaristi suvun oppeihin ja ehkä jonain päivänä minä olen se pyörätuolissa sukujuhliin kärrättävä vanhus, joka voi puhua sen mitä sylki suuhun tuo, koska hän voi luottaa muiden pyyteettömään ja ehdottomaan rakkauteen.

Isoisäni kertoi kultahääpäivänään puheessaan kuinka 50 vuotta sitten pappi käski nuorta avioparia kilpailemaan toistensa palvelemisesta. Isoisäni myönsi hävinneensä tämän kilpailun täydellisesti isoäidilleni. Tämä lause jäi erityisesti mieleeni upeasta juhlasta ja minun täytyykin tässä yhteydessä todeta isoäitini olevan kaikessa ahkeruudessa ja sitkeydessään tärkein esikuvani. Isovanhempani ovat rakentaneet ympärilleen mielettömän hienon porukan ja vaikka olen hiljattain eronnut puolisostani, en ole missään vaiheessa ollut yksin. On todella suuri voimavara kuulua näin mahtavaan sukuun ja toivon että vielä jonain päivänä esittelen näille tärkeille ihmisille uuden vävykandidaatin.

Erosta selviämisen viides askel: Tukeudu niihin ihmisiin jotka vielä ovat lähelläsi.

Kommentit (13)

Ihana postaus! Tätä oli tosi kiva lukea! 🙂

Oi miten mahtavan kuuloista teidän suvun meininki!

Aih kun iski kateus! Itse muutin syksyllä Oulusta Espooseen poikakaverin, opiskelupaikan ja töiden takia, ja tosiaan lähes kaikki sukulaiseni asuvat Oulussa. Poikaystävän suvusta on kyllä tullut osa minunkin tukiverkkoani, mutta oma suku on aina oma suku. Nauti ihanista ihmisistä ympärilläsi!!

Näin Empun blogissa Alexista kuvan ja aloin miettimään että ootkohan lopettanut kokonaan kun blogloviin ei oo hetkeen tullut postauksia.
Olin ihan kokonaan unohtanut laittaa tän kaksplussan osoitteen muistiin, itsestäänhän ei ollut päivittynyt blogloviniin..

Hirveä nähdä miten paljon on tapahtunut tässä muutaman kuukauden aikana, mutta olet vahva ja fiksu nuori nainen 🙂 Tsemppiä kevääseen!

Oih, halkean suorastaan kateudesta! Itselläni vanhemmat eronneet jo ollessani viisi vuotias. Isän kanssa muutenkin erittäin sekavat välit hänen uuden jo kauan kuvioissa mukana olleen avovaimonsa vuoksi. Enemmän siis tullut vietettyä aikaa äidin puolen suvun kanssa, vaikka sekin aika vähäistä ja olen sen puolen suvun nuorin (vaikka olen 24-vuotias)… Isän puolelta olevien serkkujen kanssa erittäin vähän tekemisissä… Avopuolisoni lähisuku on tosin paljon tekemisissä keskenään, mutta en ole sitäkään sukua tuntenut niin kovin läheiseksi. Ainakaan vielä 🙂 Jotain tälläistä kun sinulla on sukusi kesken niin olisi todella huikeaa saada joskus omille tuleville lapsille!

Todella hyvin vaikutat ottaneen tuon teidän eron, vaikka siitä on niin vähän aikaa vasta. Minulle kävi viime kesänä juuri noin, että mies petti ja jätti minut ja lapseni. En ole vieläkään siitä päässyt yli, vaikka huomattavasti helpompaa on jo.

Asuuko exäsi yhdessä uuden naisen kanssa? Ovatko lapsesi jo tavanneet tätä uutta isänsä luona ollessaan? Miten ovat suhtautuneet?

Sulla on aivan mielettömän ihana tapa kirjottaa asioista. Tykkään sun tavasta ilmaista mielipiteitä, sun rohkeudesta ja miten tuot asiat esille, etkä kaunistele turhia. Olet upea!

Ihanaa että löytyy paljon tukiverkkoa ja rakkaita ihmisiä 🙂 Meillä asuu minun vanhemmat n. 100 km etäisyydellä, mutta aika usein kyläillään ja kaikkia perheenjäseniä nähdään usein ja jutellaan puhelimessa. Oma suku on parhain ja rakkain 🙂 <3

Ihana teksti! Meillä on kans tosi mahtava ja läheinen suku, mutta tollanen Whatsapp-ryhmä meiltä vielä puuttuu, helpottais kyllä huomattavasti 😀

oot varmaan ennenkin kertonut aiheesta, tai jos et oo niin ei ole pakko vastata 😀 mutta sun teksteissä vilahtelee aina välillä tämä Sohvi, ja nytkin kerroit että hän on ei-biologinen sukulainen. Onko Sohvi siis adoptio/sijoituslapsi teidän perheessä, vai joku niin läheinen perheen ulkopuolinen henkilö että pidät häntä siskonasi?

Ihana kirjoitus 🙂 täytyy myöntää että todella kadehdin sinua, itsellä tosi pieni suku ja omat vanhemmat asuvat toisella puolella suomea 🙁 omia lapsia saatuani, todella kaipaa perhettä ympärille <3

Mulla kostui silmäkulma! Meillä on samanlainen suku, saamme kaikesta aiheen juhlaan tai muuten vain suku whatsappin kautta illaksi Kimble -turnauksen tai pihatalkoot käyntiin. Joka päivä whatsappissa tulee viestiä jonkun päivän tapahtumista, jokin meme tai kuva 10vuoden takaa, jolle yhdessä nauramme. Ennen lääkärille menoa on kysyttävä ”suku diagnoosi”… Tämä postaus vain herätti, miten onnekas olet sinä, miten onnekas olen minä ja muut joilla koko suku on yksi rakas perhe, joka on aina paikalla kun tarvitset (tai vaikka et tarvitsisi) . Kun ei halua olla kotona yksin, voi aina mennä jonkun sukulaisen sohvalle tuijottamaan sitä samaa tv ohjelmaa ”kiljusten herrasväen” joukkoon, missä et todellisuudessa kuule edes omia ajatuksiasi. Mutta se tekee sinut vain onnelliseksi.

Teillä on aivan uskomaton suku! Tosi upeaa, että joltain löytyy tuollainen, ei voi kuin ihailla. Kuulostaa niin ihanalta, olisipa minullakin. Pienempänä meidänkin suku vielä jonkun verran piti yhtä, nähtiin mm. jokavuotisissa pikkujouluissa, mutta sittemmin se kaikki on jäänyt. Pienenä myös läheisimmät kaverini olivat serkkuni, mutta kappas kun sekin vain jäi johonkin, eikä sitä näin monen vuoden jälkeen osaa enää kasata itse porukkaa, kun kaikki on niin eri elämäntilanteissa ja eri puolilla Suomea. Mutta ehkä vielä joskus joku innostuu, ei sitä tiedä..

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X