Merimaisemissa

Teksti Eveliina

Kulunut viikonloppu on mennyt lähinnä Sohvin seurassa ja me ollaan keskitytty siihen mitä parhaiten osataan, eli syömiseen.

Lähdettiin perjantaina Sohvin ja Annin kanssa ihan extempore laivareissulle. Mun nuorin sisko tuli aamusta meille vahtimaan lapsia, joten tehtiin Vikin Linen piknikristeily ihan vaan aikuisten kesken. Oli kyllä tosi jees matka. Ruokaa, juomaa ja ruokaa…

Aamupalabuffetista löytyi ihan kivasti vegaanista syötävää. Mahtoikohan toi buffa maksaa jotain kympin pintaan? Järkeiltiin, että vaikka mä en kaikkea tuolla voikaan syödä, niin ihan perus kahvilassakin tulee aika äkkiä jostain sämpylästä ja juomasta se kymppi täyteen. Päädyttiin siis buffet-aamiaiselle missä sai syödä niin paljon kun jaksoi. Oli muuten taivaallista juoda aamukahvi oikeasti kuumana 😉

Me tietysti bingottiin, ostettiin arvat, pelattiin kolikot ja minä osallistuin johonkin smoothie challengen tuomaristoon, mistä sain palkinnoksi karkkia mitä en voinut syödä.

Oishan tuolla laivalla ollut lapsille jotain ohjelmaa myös. Ens kerralla sitten pikkusten kanssa tonne pyörimään. 🙂

Viihdyttiin myös baarin puolella. Tää oli joku mangomojito. Nam! Vaikka ei tuonne lasiin noiden rehujen, hedelmien ja jäiden lisäksi juuri viinaa mahtunutkaan.

Haluttiin illallistaa buffetissa, mutta minä en olisi saanut sieltä syödäkseni oikeestaan melkein mitään. Kuten en kyllä oikein muistakaan laivan ravintoloista. Onneksi buffetin henkilökunta kertoi että heiltä on mahdollista ostaa myös vegaaninen kolmen ruokalajin illallinen.

Oli kyllä huippu hyvää safkaa (ja juomaa) 34 eurolla. Suosittelen!

Piknik-risteily on kyllä sillä tavalla rentouttava, että voi viettää mukavan päivän merimaisemissa, mutta pääsee kuitenkin illalla omiin lakanoihin nukkumaan.

Adeliina lähti eilen isänsä vanhempien, eli mumman ja pappan kanssa reissulle Itä-Suomeen, joten tässä mennään nyt muutama päivä Alexin kanssa ihan kaksin. Tai ei oikeestaan kaksin, sillä tänään käytiin Sohvin kanssa pyörähtämässä  kaupungilla keskiaikaisilla markkinoilla ja illalla treffataan Emppu. Huomiselle meillä ei ole mitään ohjelmaa, mutta tiistaina treffataan mun vanhaa koulukaveria ja tiistai-iltana Mirkku tulee Hesasta bunkkaamaan mun luo loppuviikoksi.

Ihanaa heinäkuuta kaikille!

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Joo oli kyllä melkoinen urakka! Onneks lomalla on aikaa ?

Avatar

Moikka! Mä löysin eilen sun blogin ja luin sen sitten kokonaan läpi! Äsken sain valmiiksi! ? Kova homma mutta kannatti. Mukavaa kesää teidän jengille ja kaikkea hyvää!

Eveliina

Moi! Oi kiva että löysit tänne. 🙂 Oot aika duunin tehnyt kun oot koko blogin jaksanut lukea! 😀 Mukavaa kesää sulle myös!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä