Yleinen 9.3.2018
TEKSTI Eveliina

(muisti)kuvia menneisyydestä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Matkustin eilen illalla ajassa taakse päin, kun päädyin selailemaan reilun parin vuoden takaisia valokuvia. Kovalevyltä paljastui valtava määrä otoksia, joista löytyi aurinkoisia lastenkasvoja, värikkäitä leluja, uusia ympäristöjä, ystäviä sekä yksi olemukseltaan silmiinpistävän surullinen äiti. Katseeni oli joka kuvassa kuin anteeksi pyydellen kohti maata ja kroppani asento sellainen, kuin yrittäisin viimeisillä voimillani pitää itseni pystyssä. Hätkähdin sameaa tukkaa, punertavia silmiä ja erityisesti tyhjää hymyä. En silloin tiennyt näyttäväni haudasta kaivetulta, mutta siltä minusta todella tuntui; kuin kuollut mieli olisi vankina vieraassa kropassa ja pakotettu elämään jonkun muun elämää.

Jos pääsisin nyt tapaamaan tuota juuri jätetyksi joutunutta Eveliinaa

Sanoisin hänen turhaan potevan huonoa omatuntoa siitä, että valehtelee tyttärelleen itkevänsä muka juuri loukkaamaansa sormea. Valmistaisin häntä siihen, että joutuu allekirjoittamaan kotinsa myyntikirjan, pakkaamaan tavaransa liian monta kertaa, palkkaamaan asianajajan, taistelemaan oikeudessa ja itkemään niin pitkään, että kyyneleet loppuvat. Kertoisin, että vaikka nyt epäilee, niin jokaisen ahdistuskohtauksen jälkeen henki alkaa kyllä lopulta kulkemaan ja hänelle on annettu vain sen verran takkaa, kuin jaksaa kantaa. Lohduttaisin häntä sillä, että sitten kun hän taas näkee kaiken hyvän ympärillään, näkee hän sen paljon kirkkaammin kuin aiemmin. Lupaisin, että kun hän alkaa taas maistaa ruuan, se maistuu paremmalta kuin ennen ja sitten kun hän lopulta alkaa hymyillä, sen hymyn hyytymiseen tarvitaan paljon enemmän kuin ennen. Patistaisin, että sitten kun hän taas muistaa suihkun, meikkipussin ja hiusharjan olemassaolon sekä löytää ne vaatekaapin perälle jääneet kukkapaidat, hän uskaltautuu ulos. Sen jälkeen hänellä on edessä hienoja seikkailuja ja ainutlaatuisia hetkiä. Paljastaisin hänelle myös, että reilun parin vuoden päästä hän eräänä perjantaiaamuna ajaa töihin ja alkaa yhtäkkiä nauraa huomatessaan, että kaikki on taas tosi hyvin. Sitten hän sanoo ääneen; mä selvisin. 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (7)

Tuli kyyneleet silmiin, kun luin jutun. Oot joutunut tosi koville, onneksi nyt asiat on alkaneet järjestymään.

Kiitos siitä että kirjoitat rehellisesti, oon ollut kiva lukea sun blogia ja toivon aina että voit nauttia elämästä ja elää hyvää, rentoa arkea ❤

Luen myös sun siskon blogia ja mulla on 6.v tyttö, niin on mukava saada vertaistukea äiti juttuihin.😊 Oon lukenut teidän blogeja ihan blogien alusta saakka, se on huikeaa nähdä miten elämä vie ja tapahtuu uusia hyviä asioita elämässä.😊

1 vastaus

<3

1 vastaus

Ihana juttu! 🙂

1 vastaus

😍💪

1 vastaus

Ehkä joku silloin sanoikin sinulle, että aika parantaa. Että tulee vielä sinunkin aikasi.
Mutta oikeasti silloin, kun päivä on mustin, tuon kaltaiset lohdutukset tuntuvat vain pilkalta. Kun seuraavasta tunnista selviäminen tuntuu mahdottoman vaikealta, ajatus kahdesta vuodesta eteenpäin tuntuu ikuisuudelta.

Onneksi emme etukäteen tiedä, mitä elämä tuo. Saamme oppia pala kerrallaan.

Olet selvinnyt hienosti ja tulet varmasti jatkossakin selviämään 👍🏻

1 vastaus

Moikka, minulla oli jäänyt useampi postauksistasi lukematta ja luin kerralla monta! Onnea uudesta kodista ja tsemppiä tulevaan! Minua jäi kuitenkin mietityttämään yhden postauksen sisältö. Sain aikoinaan sinulta innostusta vähentää lihan syöntiä ja kysyisinkin miksi palasit takaisin sekasyöntiin vegaanisen ruokavalion tieltä?

1 vastaus

Hei! Kiitos!
Vegaaninen ruokavalio jäi kohdallani tosiaan kokeiluksi, pysyneen elämäntavan sijasta. Tykkään edelleen tehdä vegaanisia valintoja ja opin kasvisruokailusta ihan mielettömästi. En osaa sanoa mitään yksittäistä syytä, mikä johti eläinperäisten tuotteiden käyttöön palaamiseen. En koskaan vagaaniksi ryhdyttyäni ajatellut, ettenkö jostain syystä saisi käyttää eläinkunnan tuotteita. Halusin olla vegaani niin pitkään kuin muu ei houkutellut. Melko vaikeaa selittää. Pitänee tehdä tästäkin asiasta oma postauksensa. Käytän lihaa kuitenkin edelleen melko vähän. Enemmän suosin isäni kaatamaa riistaa, mikä on elänyt elinkaarensa luonnossa.

1 vastaus

Tuli kyyneleet silmiin, kun luin jutun. Oot joutunut tosi koville, onneksi nyt asiat on alkaneet järjestymään.

Kiitos siitä että kirjoitat rehellisesti, oon ollut kiva lukea sun blogia ja toivon aina että voit nauttia elämästä ja elää hyvää, rentoa arkea ❤

Luen myös sun siskon blogia ja mulla on 6.v tyttö, niin on mukava saada vertaistukea äiti juttuihin.😊 Oon lukenut teidän blogeja ihan blogien alusta saakka, se on huikeaa nähdä miten elämä vie ja tapahtuu uusia hyviä asioita elämässä.😊

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Eveliina Matilda
Hei! Tervetuloa lukemaan tarinaani lapsiperhe-elämästä, parisuhdekiemuroista sekä Turun Portsassa sijaitsevan, yli satavuotiaan puutaloasunnon remontoinnista. Ota yhteyttä: adeliinablogi@gmail.com Seuraa: Facebook / Eveliina Matilda Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: