Meidän ihana esikoululainen

Teksti

Kun sä aina puutut mun vaatteisiin, niin miksi mä en koskaan saa valita sun vaatteita!? – tyttäreni sähisi ja sai minut tapansa mukaan hiljaiseksi. Siirryin hänen tieltään vaatehuoneesta olohuoneen sohvalle, enkä keksinyt ainuttakaan perustelua sille, miksi olin taas tunkenut nenäni tilanteeseen, jossa vaatteistaan erittäin tarkka tyttäreni valikoi päivän asuaan.

Elämä pian kuusivuotiaan Adeliinan kanssa on äärettömän mielenkiintoista. Hämmästelen vähän väliä miten geeneistäni on voinut syntyä niin fiksu ja nokkela ihmislapsi. Matka nokkeluudesta näsäviisauteen on kuitenkin monesti lyhyt ja toisinaan pohdin mikä kasvatuksessani on mennyt pieleen, kun esikoiseni kokee tarvetta näpäyttää auktoriteettejään. Adeliinan syvemmin tuntevat tietävät kuitenkin, että nasevien juttujen ja pikkuvanhuuden takana on tyttäreni tarve hassutella ja piristää tasaiseksi käynyttä menoa. Välineinään tässä hän käyttää tilannekomiikkaa, mahtavaa sanavarastoaan sekä tarkkaa ympäristön havainnointikykyään ja muistiaan.

Minä: ”Älä sitten vaan piirrä vahingossa mattoon!” Adeliina: ”Ahaa, eli tahallaan saa piirtää.”

Parasta Adeliinassa on se, ettei hänen kanssaan ole koskaan tylsää. Ade aiheuttaa kanssaeläjissään jatkuvia reaktioita, joista nauru on useimmiten yleisin. Vallastaan sokaistuneet aikuiset hän palauttaa takaisin maanpinnalle, mutta itseään pienempien ja heikompien edessä  hän paljastaa pehmeän puolensa. Ystävänä, isosiskona ja esikoululaisena Ade on esimerkillinen sekä muista huolehtiva toimija. Hän hoivaa suurella sydämellä erityisesti pientä Maxmilian serkkuaan ja huolehtii leikkipaikoilla siitä, ettei yksikään isompi ohittele pienempiään liukumäen portaissa.

Kun tyttäreni sai tämänkertaisen vaaterumban selätetty ja astui ulos vaatehuoneesta, hän huokaisi ja sanoi: ”Musta tulee isona vaatesuunnittelija, että löytyis sitten edes jotain päälle pantavaa”. Lisää Adeliinan juttuja voit lukea Mahtavan pikkumuijan lausahduksia -kirjoituksesta.

Kommentit

4 kommenttia
Eveliina

Hahaha, niin on! 😀 täytyy alkaa useammin kirjoitella niitä tänne.

Avatar

Adeliina kuulostaa mahtavalta tyypiltä!

Muistan muuten miten meidän nyt 8v kuopus oli eskarilaisena myöskin ajoittain (tai no, päivittäin) jonkin verran näsäviisas, ja muistelen silloin lukeneeni että se kuuluu tuohon ikään ☺️

Eveliina

Hän on! 😀
Minä olen myös miettinyt että olisiko jotain ikään liittyvää. Ehkäpä näin, että jollain tämä piirre nousee vahvemmin esiin. 🙂

Avatar

Ade on mahtava 😀 Olis kiva kuulla lisää hänen hauskoja sutkautuksiaan täällä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä